Sotkamo etsii luonnosta apua nuorten ongelmiin – "Uusia ajatuksia ja työkaluja tarvitaan"

Luontosetelillä toteutetaan tavoitteellista ja ohjattua toimintaa luonnon keskellä.

nuorisotyö
Pentti Jeronen kerää mustikoita kesäisenä aamuna.
Sotkamossa kokeillaan olisiko luonnosta apua nuorten ongelmiin. KuvituskuvaSami Takkinen / Yle

Sotkamon kunta ja seurakunta ovat ottaneet käyttöönsä Luontosetelin osana lasten- ja nuorten kanssa tehtävää ennaltaehkäisevää työtä. Luontosetelillä esimerkiksi etsivä nuorisotyöntekijä tai kuraattori voi mennä nuoren kanssa luonnon helmaan rauhoittumaan ja keskustelemaan.

Luontosetelikumppanina kunnan kanssa toimii Luontohyvinvointikeskus Tyynelä, joka toteuttaatavoitteellista luontoympäristössä tapahtuvaa ohjattua toimintaa nuorelle ja hänen kanssaan työskentelevälle työntekijälle.

– Hankkeessa on käytössä Tyynelän maatilaympäristö ja ympäröivä luonto. Sen lisäksi toimintaa voi tehdä eläinavusteisesti kissojen, koirien ja varsinkin hevosten kanssa, Heidi Kotilainen Tyynelästä kertoo.

Taustalla on tutkimustulokset siitä, että luonnon läheisyys voi auttaa ja ennaltaehkäistä mielenterveysongelmia. Ketään ei viedä väkisin metsään, vaan Luontoseteliä käytetään tarpeen mukaan ja nuorta kuunnellen.

– Uusia ajatuksia ja työkaluja nuorten kanssa työskentelyyn tarvitaan, sillä valitettavasti tarve ennaltaehkäisevään työhön nousee koko ajan, Sotkamon nuorisotoimen johtaja Marja-Maija Pyykkönen sanoo.

Lisäksi Pyykkönen huomauttaa, että luonnon keskellä työntekijällä on parempi mahdollisuus tutustua nuoreen.

Luontosetelistä toivotaan uudenlaista tapaa helpottaa ja ennaltaehkäistä nuorten ongelmia Sotkamossa. Kokeiluvaiheessa kunnan työntekijöillä on käytössään yhteensä 20 luontoseteliä.

– Uskoisin, että tämä on hyvä määrä tässä vaiheessa ja kaikki halukkaat pääsevät varmasti kokeilemaan. Mikäli kysyntä kasvaa, voidaan luontosetelien määrää lisätä tulevaisuudessa, Pyykkönen sanoo.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Lisätty 17.10. klo 10: Luontosetelitoiminnassa on mukana myös Sotkamon seurakunta.