Kevytautot eivät pääsekään liikenteeseen marraskuussa, lain voimaantuloon vuoden lykkäys

Ministeri ei takaa, että laki saadaan vuoden lisäajalla korjattua komission vaatimusten mukaiseksi.

liikenne
kevytauto ja mopoauto keulat vastakkain
Kevytautoja on kaavailtu varsinkin mopoautojen korvaajiksi. Jaani Lampinen / Yle

EU-komission huomautus johtaa kevytautoja koskevan lain voimaantulon lykkäämiseen vuodella. Lain piti tulla voimaan marraskuun alussa, mutta nyt ajankohtaa lykätään vuoden 2020 marraskuun alkuun.

Vuoden aikana laki yritetään korjata sellaiseksi, että se täyttää EU:n vaatimukset. Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) arvioi Ylen haastattelussa, että aivan pienillä muuutoksilla ei lakia saada korjattua.

Kevytautot on suunnattu 15–17-vuotiaille nuorille, joilla ei ole vielä henkilöauton ajokorttia.

Ministeriö on tänään laittanut lausuntokierrokselle esityksen, jossa lykätään vuodella lain voimaantuloa. Marin kertoi tilanteesta tiedotustilaisuudessa eduskunnassa iltapäivällä.

Aikataulu muutoksille kireä

Ministeri piti tilannetta valitettavana niille perheille ja nuorille, jotka ovat mahdollisesti jo ehtineet hankkia kevytauton.

Ministeriö tekee Marinin mukaan kaikkensa, jotta laki saadaan korjattua komission vaatimuksia vastaavaksi. Takuuta siitä, että laki saadaan korjattua tällaiseen muotoon, ei Marinin mukaan ole. Hän piti aikataulua muutoksille kireänä.

Keinoja lain korjaamiseen voivat olla esimerkiksi kevytautojen nopeuden laskeminen 45 kilometriin tunnissa, vaatimus vetokoukusta ja ajoneuvon paikkamäärän laskeminen jopa kahteen, arvelee toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Lisäksi ajokorttina saatetaan vaatia esimerkiksi liikennetraktorikorttia. EU-komissio tiukensi tulkintaansa siitä, miten ajokorttidirektiiviä sovelletaan niin kutsutun traktoriluokan ajoneuvoihin.

Voimaantuloa tai kumoamista pohdittiin

Marinin mukaan yksi vaihtoehto nyt päätetylle lisäajalle olisi ollut antaa lakien tulla voimaan. Tuolloin komissio olisi voinut käynnistää menettelyn Suomea vastaan, ja laki olisi voitu joutua myöhemmin kumoamaan.

Toisena vaihtoehtona olisi ollut nopeasti valmistella ehdotus lain kumoamisesta. Marin kuitenkin totesi, että kumoamisen läpimeno eduskunnassa olisi ollut epävarmaa, sillä kevytautolain takana oli yli 160 kansanedustajan enemmistö aiemmassa eduskunnassa.

Kevytautolain taustalla on ollut huoli mopoautoa käyttävien nuorten turvallisuudesta. Helmikuussa 2017 Sastamalassa kaksi nuorta kuoli, kun henkilöautolla ajanut mies törmäsi tahallaan mopoautoon.

Elokuun lopulla julki tuli EU-komission huomautus, jossa komissio oli huolissaan kevytautojen vaikutuksesta liikenneturvallisuuteen.

kevytautoja autokaupan pihassa vantaalla
Kevytautojen myyjä pitää elektronista nopeudenrajoitinta mahdottomana ohittaa. Jaani Lampinen / Yle

Komissio arvioi, että kevytautoja ajavat 15-vuotiaat nuoret voivat aiheuttaa vakavaa vaaraa haavoittuvassa asemassa oleville tienkäyttäjille, kuten pienille lapsille, jalankulkijoille, pyöräilijöille ja eläimille.

Mopoautojen kauppa hyytynyt

Kevytautot ovat jo hyväksytyn lain mukaan tavallisia henkilöautoja, joiden nopeus on rajoitettu korkeintaan 60 kilometriin tunnissa.

Ministeriö kertoi alkuvuonna, että kevytauton saa muuttaa henkilöautosta, joka on otettu käyttöön vuoden 2014 jälkeen ja on korkeintaan 10 vuoden ikäinen. Tällä varmistetaan, että kevytautoina on käytössä uudehkoja ja mahdollisimman turvallisia ajoneuvoja.

Kevytautojen on ajateltu korvaavan rakenteeltaan heppoiset mopoautot, joiden enimmäisnopeus on 45 kilometriä tunnissa. Mopoautojen myynti on romahtanut kevytautolakia odotellessa.

Autoala kritisoi komission huomautuksen tulleen pahasti myöhässä.

– Komissio ei todellakaan ansaitse puhtaita papereita toiminnastaan. Sen sijaan Suomi on toiminut lainvalmistelussaan ihan linjakkaasti, kommentoi Kallio Ylelle viime viikolla.

Aiempia uutisia kevytautoista

Joka viides ajokortin haluava hyppää auton rattiin jo 17-vuotiaana – lakimuutos vaikuttaa Jimi Hosion ja 8 000 muun alaikäisen elämään

Kokenut poliisi pelkää syksyä, kun kevytautot ilmestyvät teille – ei luota nuorten taitoihin: "Järjettömiä ohituksia ja rinnakkain ajoa"

Uusi nuorisoauto kauhistuttaa pyöräilyväkeä – tekivät Suomen aikeista EU-kantelun

Nuori pääsee kohta kevytauton rattiin ilman ajo-opetusta – asiantuntija lataa suorat sanat: "15-vuotias saa kuvaannollisesti ladatun aseen"