Sinilevää järvillä runsaammin kuin yleensä alkusyksystä

Merellä sinilevää on enimmäkseen veteen sekoittuneena.

Kotimaa
Sinilevää rantavedessä
Sinilevää rantavedessä.Titta Puurunen / Yle

Sinilevää on havaittu järvillä parina viime viikkona runsaammin kuin yleensä tähän aikaan syksystä, tviittaa Suomen ympäristökeskus (Syke). Lämmin loppukesä on tuonut sinilevät pintaan.

Vesien sekoittuminen tuo lisää ravinteita pintaveteen, joten sinilevää voi Syken mukaan esiintyä järvillä runsaana myöhemminkin tänä syksynä.

Kulunut sinileväkesä oli kokonaisuutena järvillä hyvin vaihteleva. Runsaita pintakukintoja havaittiin kuitenkin vähemmän kuin aiempina seurantavuosina.

Merellä sinilevää nähtiin paikoittain pintalauttoina, mutta tuuli piti sen enimmäkseen veteen sekoittuneena. Sinilevää oli Suomen merialueilla etenkin Itämeren pääaltaan pohjoisosassa, Suomenlahden suulla sekä Ahvenanmaan eteläpuolella.