Sähkötupakointiin yhdistettyjen kuolemien määrää nousee Yhdysvalloissa – "Meillä on selvästi epidemia"

Viranomaiset ovat kertoneet viidestä tapauksesta ja kehottavat välttämään sähkötupakan käyttöä.

Ulkomaat
Ihmisiä polttamassa sähkötupakkaa New Yorkissa
Ihmisiä polttamassa sähkötupakkaa New Yorkissa. Kuvan henkilöt eivät liity uutiseen.Alba Vigaray / EPA

Yhdysvalloissa sähkötupakkaan yhdistettyjen kuolemien määrä on jälleen noussut, uutisoivat yhdysvaltalaismediat. Viranomaiset kertovat jo viiden ihmisen kuolleen vakavaan keuhkosairauteen, joka on liitetty sähkötupakan käyttöön.

Muun muassa New York Times uutisoi (siirryt toiseen palveluun), että perjantaina viranomaiset ilmoittivat kolmesta uudesta kuolemantapauksesta. Indianan ja Minnesotan terveysviranomaiset vahvistivat osavaltioissa sattuneet kuolemantapaukset. Lisäksi Los Angelesin piirikunnan terveysosasto tutkii viidettä kuolemaa, jonka todennäköinen aiheuttaja on sähkötupakkaan liittyvä sairaus.

– Meillä on selvästi epidemia, joka vaatii pikaisia vastatoimia, lääkäri David Christiani kirjoitti perjantaina The New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan. (siirryt toiseen palveluun)

Kirjoituksessa vaadittiin lääkäreitä kehottamaan potilaitaan olemaan käyttämättä sähkötupakkaa ja jakamaan tietoa sähkötupakoinnin haitoista.

Sähkösavukelaitteita käytetään useimmiten nikotiinia, mutta myös esimerkiksi kannabinoideja sisältävien nesteiden höyrystämiseen.

Sähkötupakan nikotiinihöyryssä on usein vähemmän myrkyllisiä aineita kuin tavallisessa tupakan savussa, mutta se ei ole harmitonta, tutkijat arvioivat The New England Journal of Medicine -julkaisussa (siirryt toiseen palveluun).

Suuri osa sairastuneista sähkötupakoijista oli käyttänyt tetrahydrokannabinolia eli THC:ta sisältäviä aineita. Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston mukaan (siirryt toiseen palveluun) ei ole kuitenkaan selvää, minkä aineen käytöstä nyt raportoidut sairastumiset ja kuolemat johtuvat.

WHO varoitti jo viime kuussa

Yhdysvaltain terveysviranomaiset, jotka yrittävät selvittää keuhkotaudin yhteyksiä sähkötupakan käyttöön, kehottavat välttämään sähkötupakan käyttöä.

– Sillä aikaa kun tutkimukset ovat kesken, ihmisten tulisi harkita sähkötupakkatuotteiden hylkäämistä, selvitystä johtava lääkäri Dana Meaney-Delman totesi.

Maailman terveysjärjestö WHO varoitti viime kuussa sähkötupakan vaaroista. WHO:n mukaan sähkötupakointi on kiistatta haitallista terveydelle ja tuotteita tulisi sen vuoksi säännellä.

Sähkötupakka on kasvattanut suosiotaan muun muassa tupakoinnin lopettamista yrittävien keskuudessa, sillä sitä ei ole pidetty niin haitallisena kuin perinteistä tupakkaa.

New York Timesin mukaan vuonna 2008 sähkötupakan käyttö kasvoi Yhdysvalloissa räjähdysmäisesti. Suuri määrä teinejä ja nuoria aikuisia, jotka eivät olleet koskaan tupakoineet, ovat alkaneet käyttää sähkötupakkaa.

Aiheesta lisää:

Sähkötupakan käyttäjillä selittämättömiä keuhkosairauksia Yhdysvalloissa – THL:n asiantuntija: Vastaavaa voi tapahtua Suomessakin

Sähkötupakan käyttäjä kuoli mystiseen keuhkosairauteen Yhdysvalloissa

Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa: Sähkötupakka kiistatta haitallista terveydelle

Juttua täydennetty 8.9. kello 9.51: Lisätty tieto siitä, että sähkösavukelaitteissa käytetään erilaisia aineita ja että osa sairastuneista on käyttänyt tetrahydrokannabinolia, ja että viranomaisten mukaan ei ole selvää, minkä aineen käytöstä sairastumiset ja kuolemat johtuvat.