Iran kiihdyttää uraanin rikastamistaan

Iran lupaa päästää YK:n tarkastajat yhä maahan.

Uraanin rikastaminen
Iranin atomienergiajärjestön edustaja Behrouz Kamalvandi.
Iranin atomienergiajärjestön edustaja Behrouz Kamalvandi.STRINGER/ AOL

Iran on käynnistänyt kaksi uraanin rikastamiseen tarkoitettua sentrifugia, kertoo maan atomienergiajärjestön edustaja Behrouz Kamalvandi.

Päätöksen myötä Iran ottaa jälleen yhden askeleen pois ydinsopimuksesta. Iran solmi vuonna 2015 sopimuksen muun muassa Yhdysvaltojen kanssa. Sopimuksen allekirjoittajamaat luopuivat Iranin-vastaisista pakotteista, ja Iran sitoutui vastineeksi ajamaan alas ydinohjelmansa.

Yhdysvallat on vetäytynyt sopimuksesta. Britannia, Ranska ja Saksa ovat käyneet neuvotteluja Iranin kanssa, jotta sopimus saataisiin pelastettua.

Heinäkuussa Iran kertoi käynnistävänsä raskasvesireaktorinsa uudelleen. Toukokuussa Iran kertoi, että se ei enää noudata rajoituksia, jotka koskevat rikastettua uraania ja raskaan veden varastoja.

Iranin mukaan kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tarkastajilla olisi kuitenkin yhä pääsy maahan.

Adrian Darya 1 -tankkeri edelleen kiistakapulana

Iranin ja Yhdysvaltojen välejä kiristää myös öljytankkeri Adrian Darya 1, joka ennen tunnettiin nimellä Grace 1. Kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton tviittasi perjantain ja lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa satelliittikuvan tankkerista lähellä Tartus-nimisen kaupungin satamaa.

– Ne, jotka sanoivat, ettei Adrian Darya-1 ollut matkalla Syyriaan, kieltävät tosiasiat. Teheranin mielestä on tärkeämpää rahoittaa tappavaa (Syyrian presidentin Bashar al-)Assadin hallintoa kuin huolehtia omista kansalaisistaan. Voimme keskustella, mutta Iranin pakotteita ei helpoteta ennen kuin se lopettaa valehtelun ja terrorin levittämisen, tviitissä lukee.

Mitään vahvistusta siitä, että Adrian Darya 1 olisi tyhjentämässä öljylastiaan, ei kuitenkaan ole. Middle East Eye -uutissivusto kertoo nimettömiin lähteisiin nojaten, että yli puolet lastista olisi tyhjennetty myöhään torstaina paikallista aikaa.

Tankkeria pidettiin kiinni kuuden viikon ajan Gibraltarilla, koska sen epäiltiin vievän öljyä Syyriaan. Tämä olisi Euroopan unionin Syyria-pakotteiden vastaista. Tankkeri vapautettiin elokuussa, kun Gibraltar sai kirjalliset vakuudet siitä, ettei tankkeri ole matkalla EU:n pakotteiden kohteena olevaan maahan. Iran kuitenkin myöhemmin kielsi tehneensä mitään lupauksia tankkerin päämäärästä.

Lue myös:

Israelin pääministeri tyrmää Yhdysvaltain ja Iranin suhteiden liennytysyrityksen: "Ei ole neuvottelujen aika"

Iran on ilmoittanut jälleen rikkovansa vuoden 2015 ydinsopimusta – aikoo lisätä uraanin rikastuksessa tarvittavien sentrifugien määrää