1. yle.fi
  2. Uutiset

Yhdysvaltain aseteollisuuden etuja ajava järjestö NRA on ajautunut vaikeuksiin – Trumpin vaalirahoittaja riitelee sisäisesti ja oikeudessa

Aseet ovat tappaneet tänä vuonna jo yli 10 000 yhdysvaltalaista ja vaatimukset lakien tiukentamiseksi ovat kasvaneet.

Kansallinen kiväärijärjestö (NRA)
Aseenkanto-oikeuden uudistuksia ajavia mielenosoittajia NRA:n päämajassa Fairfaxissa Virginiassa 14. elokuuta 2019.
Aseenkanto-oikeuden uudistuksia ajavia mielenosoittajia NRA:n päämajan edustalla Fairfaxissa Virginiassa 14. elokuuta 2019.Michael Reynolds / Epa

WASHINGTON Yhdysvaltain kansallinen kivääriyhdistys NRA on menettämässä rautaista otettaan, joka sillä maan politiikkaan on viime vuosikymmeninä ollut. Aseteollisuuden puolesta Washingtonissa lobbaava NRA on tähän asti ollut yksi Yhdysvaltain suurimmista vaalirahoittajista, mutta todennäköisesti se ei enää ensi vuoden presidentinvaaleissa sitä ole.

Viiden miljoonan jäsenen NRA on tuottanut tappiota jo kolme vuotta (siirryt toiseen palveluun), yhteensä arviolta noin 58,7 miljoonaa euroa. Viime vuoden toiminnallinen tappio oli vajaat 9,8 miljoonaa euroa (siirryt toiseen palveluun).

Heikko tulos näkyy kyvyssä toimia vaalirahoittajana. NRA keräsi Donald Trumpin vuoden 2016 presidentinvaalikampanjaan 30 miljoonaa dollaria eli reilut 27 miljoonaa euroa. Viime vuoden vaaleissa NRA tuki mieleisiään ehdokkaita Bloomberg Businessweekin mukaan kymmenellä miljoonalla dollarilla, mikä on 64 prosenttia vähemmän kuin edellisissä kongressivaaleissa.

Väärinkäytösepäilyjä ja salaliittoja

NRA on joutunut viime kuukausina luupin alle monellakin tapaa. New Yorkin ja Washingtonin syyttäjävirastot tutkivat sen rahankäyttöä. Järjestöllä on kesken useita oikeudenkäyntejä, muun muassa entistä viestintä- ja PR-toimistoaan vastaan.

Johtoportaassa rivit ovat rakoilleet valtataistelun takia. Hallituksen puheenjohtaja Oliver North joutui keväällä jättämään tehtävänsä sen jälkeen, kun toimitusjohtaja Wayne LaPierre syytti häntä salaliitosta.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ilmoitti huhtikuussa NRA:n kokouksessa, että Yhdysvallat vetäytyy YK:n asekauppasopimuksesta.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ilmoitti huhtikuussa NRA:n kokouksessa, että Yhdysvallat vetäytyy YK:n asekauppasopimuksesta.Tannen Maury / Epa

Trump alkanut kannattaa taustaselvityksiä

Yhdysvalloissa on arviolta 390 miljoonaa asetta. Asekuolemia on ollut tänä vuonna (siirryt toiseen palveluun) jo yli 10 000. Joukkoampumisissa (siirryt toiseen palveluun) on kuollut lähes 300 ihmistä.

Ilmapiiri on muuttunut kriittisemmäksi aseita kohtaan. Suurin tavarataloketju Walmart kertoi viime viikolla rajoittavansa ammusten myyntiä myymälöissään.

Presidenttikin on kääntänyt kelkkansa. Heti kautensa aluksi Trump höllensi presidentin määräyksellä aseenostajien kontrolleja. Hän poisti Barack Obaman hallinnon määräyksen, jonka mukaan mielenterveysongelmista todistetusti kärsivälle ei saa myydä aseita – Trumpin käskystä niistä ei tarvinnut enää tehdä selkoa.

Nyt Trump kannattaa tiukempia taustaselvityksiä.

– Ostajien taustojen selvittäminen on tärkeää, Trump sanoi viime viikolla.

Kongressi käsittelee tällä viikolla aselakeja. Nopeita muutoksia ei ole luvassa, mutta myyntirajoituksia voi tulla lisää.

”Kotimainen terroristijärjestö”

San Franciscon kaupunki antoi viime viikolla harvinaisen julkilausuman, jossa se nimitti NRA:ta ”kotimaiseksi terroristijärjestöksi.”

– NRA:n tehtävänä on levittää asepropagandaa ja antaa aseita niiden käsiin, jotka haluavat vahingoittaa ja terrorisoida meitä. Mikään muu taho ei ole levittänyt aseväkivallan liekkejä NRA:n tavoin, San Franciscon kaupungintarkastaja Catherine Stefani sanoi lausunnossaan.

NRA tyrmäsi San Franciscon julkilausuman yhdysvaltalaisten kansalaisoikeuksia rajoittavien vasemmistolaisten kampanjoinniksi.

_9.9.2019 kello 9:17 Otsikkoa muutettu. Alun perin otsikko kuului "_Yhdysvaltain aseteollisuuden etujärjestö NRA..."

Lue myös:

USA:n vaikutusvaltainen asejärjestö varoittaa Trumpia aselakien tiukennuksesta

Lue seuraavaksi