Puutteet vanhusten hoivakodeissa eivät ole kadonneet ja omaiset tekevät ilmoituksia – suuri määrä valvontaiskuja Hämeessä

Lopputalven ja kevään suuri hoivakotikeskustelu on saanut aikaan ison nipun ilmoituksia vanhusten hoivakotien epäkohdista. Suurin ongelma vanhusten hoivakodeissa on henkilökuntavaje.

vanhusten palvelutalot
Aino-tossut lattialla.
Huoli-ilmoituksen voi tehdä, jos tuttu ikäihminen ei näytä selviävän arjesta.Jaana Polamo / Yle

Vanhusten hoivayksiköiden hoitajat ja vanhusten omaiset ovat laittaneet tammikuun alun ja heinäkuun lopun välillä Hämeestä vireille valvontoja 21 yksityisestä hoivakodista. Määrä on selvästi aikaisempaa suurempi. Hämäläiset ilmoitukset heijastavat hyvin yleistä tilannetta. Hoivakotien henkilökunnan niukkuus ja esimerkiksi siisteys huolestuttavat.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston sosiaalihuollon ylitarkastaja Maria Borg sanoo, ettei Kanta- ja Päijät-Hämeen epäkohtailmoitusten määrä ole poikkeuksellisen suuri. Myös valtakunnallisesti ilmoitusten määrä on lisääntynyt monella alueella. Ihmisten ilmoitusherkkyyttä on todennäköisesti lisännyt myös tämänvuotinen keskustelu vanhusten hoivakodeissa tapahtuneista laiminlyönneistä.

Ongelmia eri hoivakodeissa

Vanhusten hoidosta huolissaan olevat ihmiset ovat tehneet ilmoituksia hoivakodeista, jotka toimivat Hämeenlinnassa, Riihimäellä, Lahdessa, Heinolassa, Forssassa ja Sysmässä. Epäkohtailmoitukset koskevat Attendon, Mehiläisen ja Pihlajalinnan hoivakoteja, mutta viranomaiset ovat joutuneet tutkimaan myös muutaman pienemmän palveluntuottajan toimintaa. Alkuvuoden suuren hoivakohun aikana tutuiksi tulleet nimet näkyvät viranomaisvalvonnassa edelleen.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kertoo, että avi on saanut vaatimiaan selvityksiä Hämeenlinnassa sijaitsevasta Pihlajalinna Terveys Oy:stä, Hämeenlinnassa toimivasta Ikipihlaja Mariasta, Sysmässä sijaitsevasta Attendon Hoivakoti Kaislasta ja Lahden Attendo Vallesmannista.

Aluehallintovirasto ei vielä kerro yksityiskohtaisia tietoja lopuista 18 paikasta, koska se ei ole saanut hoivakotien selvityksiä eikä valvontapäätöstä ole tehty.

Siivoustyöt kaatuvat hoitajien niskaan

Useimmiten hoitajat tai omaiset ovat ottaneet aluehallintovirastoon yhteyttä hoivakodin henkilöstön riittämättömyyden vuoksi. Toisena selvänä huolenaiheena ovat olleet hoivakodin tukipalvelut, kertoo Etelä-Suomen aluehallintoviraston sosiaalihuollon ylitarkastaja Maria Borg. Kun hoivakodissa tukipalveluita, siivoamista tai pyykinpesua ei ole järjestetty riittävän hyvin, työt kaatuvat hoitajien niskaan.

– Koko eletyn kesän keskeisin ongelma on ollut henkilökunnan riittämättömyys. Erityisesti olemme kiinnittäneet huomiota siihen, että tukipalveluhenkilökuntaa ei ole ollut riittävästi. Hoitajat ovat joutuneet tekemään näitä töitä. Lisäksi iltaisin ja viikonloppuisin on ollut vähemmän henkilökuntaa kuin arkisin. Mutta vanhukset tarvitsevat hoitoa joka päivä, kertoo Borg.

Tukipalveluiden heikkous on johtanut palautteeseen, että hoivakotien ruuan laatu on huonoa tai että yksikön siisteystaso ei ole riittävä.

– Olemme vaatineet parannuksia. Hoivakodin on pitänyt esimerkiksi lisätä henkilökuntaa iltavuoroon.

Ylitarkastaja Maria Borg kertoo, että etenkin kulunut kesä on työllistänyt hoivakotien valvontaa todella paljon. Kesäaikana sijaisia hoiva-alalle oli erittäin vaikeaa saada.

Valvovan viranomaisten tietoon ei ole tullut kovin räikeitä laiminlyöntejä kahdeksan viime kuukauden aikana Kanta-Hämeestä ja Päijät-Hämeestä. Yksikköjä ei ole asetettu toimintakieltoon. Mutta sekä Hämeenlinnassa että Lahdessa on kuitenkin jouduttu keskeyttämään vanhusten sijoittaminen hoivakoteihin niissä paljastuneiden ongelmien vuoksi. Hoivakoteihin ei ole saanut sijoittaa uusia asukkaita ennen kuin asiakaspaikkoja vapautuu.

Hoivakoti Hämeenlinnassa saanut huomautuksen

Etelä-Suomen aluehallintovirasto antoi taannoin valvontapäätöksessään huomautuksen Hämeenlinnassa toimivalle Mainiokoti Ahvenistolle. Huomautus annettiin henkilöstön mitoituksesta ja rakenteesta ja lääkehoidon toteuttamisesta. Tulosaluejohtaja Leena Harjula Hämeenlinnan kaupungilta kertoo, että ongelmat liittyivät hoivakodin käyttöönottoon, sillä alkuvaiheessa hoivakotiin oli vaikeaa saada henkilöstöä.

Vaikka avi löysi huomautettavaa lääkehuollosta, vaaratilanteita ei Leena Harjulan mukaan kuitenkaan syntynyt.

– Toimenpide johti kuitenkin siihen, että keväällä hoivakodin valvontaa tiivistettiin ja mahdollisia puutteita seurattiin tarkasti, sanoo Leena Harjula.

Henkilöstömitoitus hiertää

Lahdessa on viime aikoina keskeytetty ikäihmisten sijoittaminen hoivakoteihin kahdesti. Aivan vastikään sulkuun on asetettu Attendon Vallesmannin hoivakoti.

Palveluntuottajalle oli määritelty tietty henkilöstömitoitus, jotta tämä saa olla palveluntuottaja.

– Attendon Vallesmannissa ei kuitenkaan etukäteen määritelty henkilöstömitoitus pitänyt paikkaansa, kertoo tulosalueen päällikkö Corinne Soini Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymästä.

Yksikön esimiehen vaihtuminen on myös saattanut Soinin mukaan aiheuttaa ongelmia. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä seuraa Vallesmannia nyt tavallista tarkemmin. Muutama vuosi sitten keskeytettiin uusien asukkaiden lähettäminen Esperi Caren Launeen hoivakotiin Lahdessa.

Ulkoistaminen poiki ongelmia

Suomen lähi- ja perushoitajaliiton SuPerin liittohallituksen jäsen Ulla Tanttu sanoo, että yksityisissä hoivakodeissa alkoi esiintyä ongelmia jo muutama vuosi sitten. Silloin kunnat ryhtyivät lakkauttamaan pitkäaikaisosastoja ja vanhainkoteja ja ulkoistivat hoivapalvelujaan yksityisille.

Tanttu sanoo, että yhteydenottojen määrä epäkohdista yksityisissä hoivakodeissa kasvoi räjähdysmäisesti.

– Tätä nykyä hoitaja saattaa lähteä pois töistä, koska hän haluaa säilyttää oman terveytensä. Aikanaan hoitajat tulivat unelmatyöhönsä. Ammattitaitoisia hyviä hoitajia siirtyy nyt kauppojen kassoille, jossa työntekijä ei ole vastuussa ihmisten hengestä, sanoo Ulla Tanttu.

Lisää yksityisiä hoivakoteja tulossa

– Hyvin erilaisia yksiköitä on nyt tullut kentälle. Kunnat ovat viime aikoina tehneet todella runsaasti tarkastuskäyntejä avin pyynnöstä. Käyntejä on tehty etukäteen ilmoittaen, mutta myös ennalta ilmoittamatta, kertoo Etelä-Suomen aluehallintoviraston sosiaalihuollon ylitarkastaja Maria Borg.

Myös jatkossa valvovilla viranomaisilla riittää hoivakotien toiminnan tarkkailussa töitä. Yksityiset haluavat edelleen rakentaa uusia hoivakoteja. Rakennusyhtiöt, joiden taustalla on yksityisiä palveluntuottajia, varailevat kunnista ahkerasti tontteja ikäihmisten hoivakodeille.

– Kiinnostusta on. Yksityiset palveluntuottajat kyselevät tontteja aina silloin tällöin. Tonteista kiinnostuneet ovat pienempiä toimijoita, kertoo tulosaluejohtaja Leena Harjula Hämeenlinnan kaupungilta.

Leena Harjula ei halua kertoa tonteista kiinnostuneiden yritysten nimiä. Hän muistuttaa, että Hämeenlinna on linjannut uusien yksiköiden rakentamista siten, että tontteja myönnetään mieluummin aivan uusille toimijoille, jotta esimerkiksi Attendo, Mehiläinen tai Esperi Care eivät saa vanhusten hoivasta liian suurta siivua.