Puolustusvoimat ja viranomaiset harjoittelevat paikallista yhteistyötä

Panssariprikaati johtaa maanantaina alkanutta Kanta-Häme 19 -harjoitusta, joka on yksi Maavoimien viidestä paikallispuolustusharjoituksesta. Harjoitukset järjestetään samanaikaisesti eri puolilla Suomea.

maavoimat
Rynnäkköpanssarivaunu BMP-2M  Parolassa.
Kanta-Häme 19 -paikallispuolustusharjoitus järjestetään 9.–13. syyskuuta.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Yhtenä keskeisenä teemana Kanta-Häme 19 -harjoituksessa on viranomaisyhteistyö, jota harjoitellaan muun muassa yhdessä poliisin, pelastuslaitoksen ja Rikosseuraamuslaitoksen kanssa.

Puolustusvoimien joukot harjoittelevat yhteistoimintaa poliisin kanssa Hämeenlinnassa Vuorentakakeskuksen alueella sekä Riihimäellä.

Kanta-Häme 19 -harjoitukseen osallistuu henkilökuntaa ja varusmiehiä Panssariprikaatista ja Porin Prikaatista. Lisäksi mukana on reserviläisiä Panssariprikaatin toiminta-alueelta. Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 700 henkilöä.

Harjoitukseen liittyy kertausharjoituksia myös Tampereella, Jyväskylässä sekä Lahdessa.

Panssariprikaati järjestää osana Kanta-Häme 19 -harjoitusta Kanta-Hämeen kunnille sekä alueen viranomaisille ja muille toimijoille Kokonaisturvallisuuspäivän.

Panssariprikaatin johtama Kanta-Häme 19 järjestetään 9.–13. syyskuuta. Harjoitus on yksi Maavoimien viidestä paikallispuolustusharjoituksesta, jotka järjestetään samanaikaisesti eri puolilla Suomea.

Kanta-Häme 19 -harjoitusta voi seurata sosiaalisessa mediassa tunnisteella #kantahäme19 #pspr #paikallispuolustus.