Helleraja voi rikkoutua huomenna – vain kerran mittaushistoriassa on eletty samanlaisia aikoja

Kalenterikesä päättyi jo, terminen kesä jatkuu vielä, eikä intiaanikesästä ole tietoakaan.

helle
Viikko alkaa epävakaisena, mutta lämpimänä
Viikko alkaa epävakaisena, mutta lämpimänä

Huomenna on odotettavissa jotain poikkeuksellista: lämpöaalto voi sipaista Etelä-Suomea sellaisella voimalla, että helleraja 25 astetta rikkoutuu.

Jos näin käy, se olisi vuodenaikaan nähden poikkeuksellista. Ilmatieteen laitoksen tilastojen (siirryt toiseen palveluun) mukaan kesäkauden myöhäisin hellelukema Suomessa on mitattu 17. syyskuuta vuonna 1947 Tampereella, jolloin mitattiin 25,2 astetta.

Nyt on siis rikkoutumassa edellinen "toiseksi myöhäisin hellepäivä", joka oli vuonna 2002 Mietoisissa 9. syyskuuta: 25,2 astetta.

Tämän vuoden syyskuussa edellinen hellepäivä (siirryt toiseen palveluun) oli heti ensimmäisenä päivänä Vaasassa ja Raumalla, jolloin mitattiin 25,7 astetta.

Syyskuun lämpimin päivä (siirryt toiseen palveluun) vuosien saatossa oli 6. päivä vuonna 1968, jolloin Raumalla mitattiin 28,8 astetta.

Korkeapaine tuo kuumaa kaakosta

Ylen meteorologin Anniina Valtosen mukaan lämmin tiistai johtuu korkeapaineesta, joka on kahden matalapaineen välissä. Se on Suomen yllä juuri huomenna, ja kaakosta tulee silloin todella lämmintä ilmaa Suomeen.

Valtonen arvioi, että kaakossa helleraja saattaa hyvinkin rikkoutua. Valtonen kertoo, että kaikkiaan lämpötilat ovat ajankohtaan nähden lämpimät. Eteläisessä Suomessa lämpötilojen pitäisi olla 15 asteen tienoilla, mutta sääkartoilla luvut ovat viisi astetta korkeammat. Sama ilmiö näkyy myös pohjoisessa.

Riemua kestää tosin vain tiistain ajan, sillä siitä eteenpäin sää taas viilenee, kun lounaasta tulee matalapaine kuurosateineen.

Poikkeuksellinen päivä

Mutta elämme näköjään poikkeuksellisia aikoja – vaikka todennäköisesti nyt vain yhden päivän.

Sanan poikkeuksellinen kanssa pitää tosin olla varovainen. Ilmatieteen laitos määritteleekin poikkeuksellisen sääilmiön näin (siirryt toiseen palveluun):

"Sää on harvoin poikkeuksellinen. Meteorologit käyttävät sanaa poikkeuksellinen ainoastaan, kun sääilmiön tilastollinen esiintymismahdollisuus on keskimäärin kolme kertaa sadan vuoden aikana tai harvemmin."

Ei mikään intiaanikesä

Eikä yksi päivä kesää tee nytkään. Kyse ei ole intiaanikesästä, sillä Etelä-Suomessa eletään edelleen ihan oikeaa kesää. Intiaanikesästä voidaan puhua (siirryt toiseen palveluun) yleensä, kun terminen kesä on päättynyt ja sitten tuleekin kesäisen lämpöistä.

Terminen (siirryt toiseen palveluun) kesä perustuu lämpötiloihin. Kesää kestää niin pitkään kuin keskilämpötila pysyy yli 10 asteessa.

Terminen kesä on vielä voimissaan Kuusamon eteläpuolella. Kuusamossa keskilämpötila oli lauantain mittauksen enää yhden kymmenyksen yli 10 astetta. Siellä ollaan jättämässä kesälle jäähyväisiä.

Paperilla kesä on päättynyt. Silloin ajatellaan kalenterikesää, joka kestää kesäkuusta elokuun loppuun.

Kesä meni jo yhdeksän päivää sitten.