Valio poistaa myynnistä erän äidinmaitokorviketta – osaa epäillään pilaantuneeksi, voi aiheuttaa vatsavaivoja

Takaisinveto koskee litran Valio Tuuti -pakkauksia, joiden parasta ennen -päivämäärä on 3.1.2020.

Valio
Valio Tuuti® 1 äidinmaidonkorviketta 1 litran pakkauksessa.
Kuvassa yhden litran pakkaus Valio Tuuti -äidinmaidonkorviketta.Valio

Valio tiedottaa poistavansa myynnistä erän Valio Tuuti -äidinmaidonkorvikkeita, syynä epäily laadun poikkeavuudesta. Kohteena ovat yhden litran kokoiset pakkaukset. Erän tuotteiden parasta ennen -päiväys on 3. tammikuuta 2020. Muita pakkauseriä ja tuotekokoja voi käyttää normaalisti.

Valion mukaan äidinmaidonkorvikkeita ei pidä käyttää. Yhtiön mukaan virheellinen tuotepakkaus voi olla pullistunut. Pakkausten sisältämä äidinmaidonkorvike voi olla kokkareista tai haista ja maistua pahalle. Korvike voi pakkausvirheen vuoksi pilaantua tai olla jo pilaantunutta. Sitä nauttivalle lapselle voi syntyä esimerkiksi vatsavaivoja.

Jos lapsi on jo syönyt kyseisen erän tuotetta, ei hätää ole, mikäli pakkaus ja korvike ovat vaikuttaneet normaaleilta.