NYT: Yhdysvaltain kauppaministeri uhkaili sääpalvelun johtoa potkuilla, mikäli ovat eri mieltä presidentti Trumpin kanssa

Yhdysvalloissa kiistellään, oliko Dorian matkalla Alabamaan vai ei.

Yhdysvallat
Trump esittelee karttaa, johon on piirretty mustalla tussilla uusi myrskyalue.
Presidentti Donald Trump esitteli keskiviikkona karttaa hirmumyrsky Dorianin ennustetusta reitistä. Alkuperäinen ennuste on esitetty kartassa valkoisella. Alabamaan yltävä osa on lisätty mustalla värillä.Michael Reynolds / EPA

Yhdysvalloissa kiista siitä, oliko hurrikaani Dorian matkalla Alabamaan vai ei, on saanut jälleen uuden käänteen.

New York Timesin (siirryt toiseen palveluun) mukaan Yhdysvaltain kauppaministeri Wilbur Ross uhkasi maan sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA:n johtohahmoja potkuilla sen jälkeen kun NOAA:n alaisen kansallisen sääpalvelun Alabaman yksikkö torppasi Twitterissä presidentti Donald Trumpin väitteen siitä, että hurrikaani Dorian olisi iskemässä Alabamaan. Times perustaa tietonsa kolmeen eri lähteeseen.

Kummallinen taistelu Dorianin suunnasta sai alkunsa 1,5 viikkoa sitten, 1. syyskuuta, kun presidentti twiittasi näin:

– Floridan lisäksi myrsky iskee mitä todennäköisimmin Etelä-Carolinaan, Pohjois-Carolinaan, Georgiaan ja Alabamaan (paljon) kovemmin kuin on odotettu. Näyttää yhdeltä kaikkien aikojen suurimmista hurrikaaneista. Jo nyt kategoria 5. OLKAA VAROVAISIA! JUMALAN SIUNAUSTA KAIKILLE!

Kansallisen sääpalvelun Alabaman yksikkö vastasi Trumpin twiittiin kertomalla, että Alabamassa ei ole mitään hätää hurrikaanin suhteen.

– Alabamassa EI nähdä mitään vaikutuksia #Dorianista. Toistamme, mitään hurrikaani #Dorianin vaikutusta ei tunneta Alabaman alueella, osavaltion suurimmassa kaupungissa Birminghamissa sijaitseva keskus tviittasi.

Tussattu kartta apuna

Viisi päivää tämän jälkeen NOAA julkaisi lausunnon, jossa se asettuikin Trumpin tueksi ja kansallisen sääpalvelun kommentteja vastaan. Perjantain lausunnossa sanottiin Birminghamin yksikön olleen väärässä, ja että sen tiedot olivat ristiriidassa parhaiden ennusteiden kanssa.

Tässä välissä presidentti Trump oli ehtinyt esitellä karttaa, jossa hurrikaanin vaikutusalueeseen oli lisätty ilmeisesti mustalla tussilla myös Alabama. Kartta piirrettyine kaarineen näkyy tämän jutun pääkuvassa. Washington Postin (siirryt toiseen palveluun) mukaan presidentti oli itse piirtänyt ylimääräisen kaaren, joka ulottuu Alabaman ylle.

New York Timesin lähteiden mukaan kauppaministeri Ross oli soittanut NOAA:n vt. johtajalle Neil Jacobsille ja käskenyt korjaamaan organisaation vastaväitteet presidentille. Jacobs oli vastustanut määräystä, jonka jälkeen hänelle oli kerrottu, että johtohahmojen lähtö voi olla lähellä.

Times ei ole saanut virallista vastausta aiheeseen kauppaministeriöstä tai Valkoisesta talosta, mutta nimettömänä pysyttelevän hallinnon viranomaisen mukaan Alabaman yksikön twiitti oli poliittisesti motivoitunut ja sen tarkoitus oli nolata presidentti, ei niinkään pitää huolta osavaltion asukkaiden turvallisuudesta.

NOAA:n lausunto herätti närkästystä meteorologien piireissä, joissa katsottiin organisaation syöneen sanojaan.

Maanantaina NOAA:n johtava tiedemies Craig N. McLean lähetti työntekijöilleen sähköpostin, jossa kertoi tutkivansa, oliko NOAA:n perjantain Trumpia tukevassa lausunnossa mahdollisesti rikottu organisaation sääntöjä, Washington Post (siirryt toiseen palveluun) kertoo. McLeanin mukaan lausunto oli poliittinen sekä uhka yleiselle terveydelle ja turvallisuudelle.

Lue lisää:

Hurrikaaniennusteesta syntyneen kiistan uusi käänne: Viranomainen alkoi tukea Trumpin virheellistä väittämää – meteorologit raivostuivat(7.9.)

"Näkymä on aivan apokalyptinen" –suomalaiset avustustyöntekijät saapuivat hurrikaani Dorianin runtelemalle Abacon saarelle(8.9.)