Kaksi toisilleen tuntematonta kohtaa ja pian jutellaan kuin vanhat tutut – kulttuuriluotsi lähtee kaveriksi vaikka teatteriin tai konserttiin

Kulttuuriluotsitoiminta edistää sekä luotsin että luotsattavan hyvinvointia.

Kotimaa
Sinikka Toivanen ja Leena Häyrynen jyväskyläläisen Siltasalin katsomossa.
Sinikka Toivanen (vas.) keskittyi konserttiin kulttuuriluotsi Leena Häyrisen seurassa.Niko Mannonen / Yle

Sinikka Toivanen ja Leena Häyrinen istuvat jyväskyläläisen Siltasalin katsomossa juttelemassa juuri päättyneestä konsertista. Iltapäivämatineassa viulunsoiton opiskelija Johanna Mattila ja pianisti Eliisa Suni esittivät Mozartin ja Sibeliuksen viulumusiikkia. Naisia naurattaa ja keskustelu rönsyilee.

Kuin ketkä tahansa kaverukset. Paitsi että he ovat kohdanneet toisensa ensimmäistä kertaa vain pari tuntia aiemmin.

Talvinen iltapäivä oli leuto ja kävelytiet liukkaita. Naiset tapasivat toisensa Kortepohjan kaupunginosassa ja kävelivät sieltä yhdessä Siltasaliin. Matkaan kului puolisen tuntia, ja tässä ajassa päästiin tutustumisen alkuun.

Esimerkiksi tällaista on kulttuuriluotsitoiminta. Perusajatus on yksinkertainen: kulttuuriluotsi, tässä tapauksessa Leena Häyrinen, on vapaaehtoinen, joka lähtee kaveriksi kulttuuri- ja taidetapahtumiin. Häyrinen on tyypillinen luotsi eli aktiviinen ja hyvin koulutettu eläkkeellä oleva nainen.

Viulisti ja pianisti esiintyvät Siltasalissa.
Jyväskylän ammattikorkeakoulussa opiskeleva Johanna Mattila sekä pianisti Eliisa Suni esittivät konsertissa Mozartin ja Sibeliuksen musiikkia.Niko Mannonen / Yle

Luotsaus on vapaaehtoistyötä, jossa mahdollistetaan kulttuurielämyksiä yksittäiselle henkilölle tai ryhmälle. Luotsauksen tavoitteena on tuottaa hyvinvointia sekä luotsille itselleen että luotsattavalle. Palveluita on tarjolla esimerkiksi ikäihmisille, kotoutujille tai kehitysvammaisille ja niitä viedään muun muassa vanhusten hoivakoteihin.

Jyväskylässä aktiivisia kulttuuriluotseja on toista sataa, koko maassa heitä on arviolta 800. Tämä vapaaehtoisten joukko pystyisi luotsaamaan huomattavasti nykyistä useampaa ihmistä, jos toiminta tunnettaisiin paremmin.

Kaikki alkoi sauvakävelystä

Jyväskylän Taidemuseon museolehtori Sirpa Turpeinen osallistui vuonna 2005 vertaisliikunnanohjaajan kurssille ja ryhtyi vetämään sauvakävelyryhmiä tuolloisella kotikylällään Jyväskylän maalaiskunnan Vesangassa.

Siitä virisi ajatus soveltaa vapaaehtoistoimintaa kulttuuriin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä pieni rahoitus mahdollisti idean testaamisen. Ensimmäiselle kurssille vuonna 2006 osallistui 36 ihmistä, ja siitä alkaen kursseja on järjestetty säännöllisesti. Tämänvuotinen kurssi alkaa tammikuun loppupuolella.

Kulttuuriluotsina toimimisesta tuli Jyväskylässä nopeasti erittäin suosittua. Vapaaehtoisia on koulutettu jo pari sataa, ja heistä puolet on toiminnassa aktiivisesti mukana. Osa on muuttanut ja jatkaa toimintaa uudella kotipaikkakunnallaan.

Luotsit ovat Turpeisen mukaan ylpeitä työstään; siitä, että saavat tehdä hyvää toisille sekä osallistua ja myös vaikuttaa monipuolisesti kaupungin kulttuurielämään.

Jyväskylän taidemuseon museolehtori Sirpa Turpeinen Emma Ainalan maalauksen vieressä.
Museolehtori Sirpa Turpeinen iloitsee kulttuuriluotsitoiminnan vuodesta toiseen jatkuvasta suosiosta. Taustalla taiteilija Emma Ainalan maalaus.Jaana Polamo / Yle

Turpeisen äänestä välittyy vilpitön arvostus kulttuuriluotseja kohtaan.

– He ovat meidän “vippejä”, aitoja kulttuurin ja taiteen lähettiläitä, jotka antavat työlle paitsi aikaansa, myös taitoa ja tunnetta.

Tyypillinen luotsi on hyvin koulutettu, eläkkeellä oleva nainen, koska heillä Turpeisen mukaan on osaamista, aikaa, tarmoa ja he nauttivat yhdessäolosta. Monella olisi halua toimia vapaaehtoisena vielä nykyistäkin enemmän.

– Miehiä kyllä kaivattaisiin enemmän toimintaan mukaan.

Tavallisen ihmisen tiedoilla ja taidoilla pärjää

Luotsina toimiminen on yhteisöllistä, parantaa henkistä hyvinvointia ja laajentaa elämänpiiriä, ilmenee tutkija Marko Nousiaisen vuonna 2017 laatimasta selvityksestä (siirryt toiseen palveluun).

Kulttuuriluotsina vasta hetken aikaa toiminut Leena Häyrinen jakaa ajatuksen. Diakonina työuransa tehnyt Häyrinen nauttii toiminnan monipuolisuudesta, esimerkiksi siitä, että luotsattavat vaihtelevat esikouluikäisistä vanhuksiin.

– Jo ennen eläkkeelle jäämistä ajattelin, että saan luotsauksesta elämänsisältöä. Olen kokeillut muutakin vapaaehtoistyötä, mutta pidän tästä eniten. Luotsaaminen on vaihtelevaa ja saan itse päättää ajankäytöstäni.

Jyväskylässä kulttuuriluotseilla ei ole määriteltyä toimenkuvaa eivätkä kaikki tee varsinaisia luotsauksia vaan ovat mukana toiminnassa muilla tavoin. Kulttuuriluotsit (siirryt toiseen palveluun) ovat vuosien varrella ideoineet ja toteuttaneet näyttelyitä ja osallistuvat aktiivisesti kaupungin kulttuurielämään, esimerkiksi suositun kaupunkitapahtuma Kulttuurisuunnistuksen järjestämiseen.

Luotsilta ei edellytetä erityisosaamista kulttuurista, sillä tarvittavan osaamisen saa peruskurssilta. Luotsaaminen on yhdessä ihmettelemistä, jossa pärjää tavallisen ihmisen tiedoilla ja taidoilla.

Taidemuseo on Jyväskylässä kulttuuriluotsien kotipesä ja siellä järjestetään perjantaporinoita, jossa kuka tahansa voi halutessaan tulla kahvikupin äärelle juttelemaan ja halutessaan myös näyttelykierrokselle luotsin kanssa.

Jyväskylän mallissa toiminta on tarkoitettu kaikille kaupunkilaisille, luotsattavan ei tarvitse olla esimerkiksi vanha tai sairas. Pääpaino on kuitenkin ikäihmisissä ja erityisryhmissä sekä maahanmuuttajissa.

Myöskään kulttuuriluotsien määrää ei ole Jyväskylässä mitenkään rajattu.

– Nimenomaan vapaaehtoisena toimiminen on se hyvää tekevä asia. Sen vuoksi luotseja on koulutettu niin paljon, Sirpa Turpeinen toteaa.

"Tauon jälkeen ei edes muista, kuinka paljon musiikista nauttii"

Sinikka Toivanen jäi muutama vuosi sitten eläkkeelle kätilön työstä. Samoihin aikoihin hän erosi ja sairastui. Sosiaalinen elämä ja harrastukset hiljenivät hetkeksi mutta nyt väsymys on väistynyt. Musiikista pitävä Toivanen halusi kulttuuriluotsin seurakseen konserttiin.

– Ison elämänmuutoksen jälkeen ei ole tullut yksin lähdettyä musiikkitilaisuuksiin. Pidemmän tauon jälkeen ei edes muista, kuinka paljon esimerkiksi konsertista voi nauttia.

Sinikka Toivanen ja Leena Häyrynen kuuntelevat jyväskyläläisessä Siltasalissa konserttia.
Konsertit ovat suosittua kulttuuriluotsitoimintaa ja tarjoavat myös jutunjuurta.Niko Mannonen / Yle

Voisi ajatella, että vieraan ihmisen kanssa konserttiin meneminen olisi pelottavaa. Naisten mukaan uuden ihmisen kohtaamiseen liittyvä jännitys laukeaa nopeasti.

– Minulle teki hyvää kävellä, kun yleensä ajan autolla. Huomasin heti, että Sinikan kanssa on kiva olla. Siinä kävelymatkalla sitten valmistauduttiin tähän konserttiin, Leena Häyrinen kuvailee.

– Minua etukäteen vähän jännitti Leenan tapaaminen vaikka odotinkin mukavaa musiikkituokiota. Hoidossa olleelle lapsenlapselle piti sanoa, että mummo ei nyt ehdi paljon leikkiä, koska olen lähdössä konserttiin, Sinikka Toivanen naurahtaa.

Ensimmäisen kokeilun jälkeen Toivanen ei pidä mahdottomana, etteikö voisi lähteä kulttuuriluotsin kanssa tuulettumaan uudelleenkin. Toivasen kalenterissa tosin riittää menoja muutenkin, konsertteja omien lasten seurassa sekä vapaaehtoistyötä Jyvälän Setlementin Mummola-toiminnassa.

Kulttuuri kuuluu myös kotiensa vangeille

Maksuttoman kulttuuriluotsipalvelun suurin käyttäjäryhmä ovat ikääntyneet.

Heidän joukossaan on ihmisiä, jotka eivät omatoimisesti pääse pois asunnostaan eivätkä ehkä tiedä, mitä kaupungissa tapahtuu. Sairaus on voinut viedä muistin tai liikuntakyvyn. Heilläkin on oikeus yksilöityyn kulttuuriin.

Tätä ei tule ajatelleeksi, kun pystyy itse päättämään omista menoistaan.

Esimerkiksi lukeminen on ollut monelle ikääntyneelle rakas harrastus. Osana kulttuuriluotsitoimintaa on viety kirjahyllypyörä palvelutaloon, kirjaimellisesti ihmisen vuoteen viereen.

– Piippurannan palvelutalossa liki 100-vuotias asukas lainasi kolme kirjaa ja seuraavan kerran kun tavattiin, hän oli lukenut ne kaikki, kertoo kulttuuriluotsitoimintaa Jyväskylässä koordinoiva Hanne Laitinen.

Kulttuuriluotsitoimintaa Jyväskylässä koordinoiva Hannemari Laitinen syksyisessä maisemassa.
Jyväskylässä kulttuuriluotsitoiminnasta vastaava Hanne Laitinen muistuttaa, että jokaisella on oikeus yksilöityyn kulttuuriin.Niko Mannonen / Yle

Toiminta mahdollistaa myös uudenlaisia kohtaamisia, esimerkiksi maahanmuuttajien ja ikäihmisten kesken. Laitinen muistelee hetkeä, jolloin hän meni suomen kielen kurssilla olleen syyrialaisen naisen kanssa vierailulle saattohoidossa olleen miehen kotiin. Kulttuurit kohtasivat, kun nainen lauloi miehelle suomalaisen laulun.

– Tippa tuli linssiin. Hetki oli liikuttava, kenties viimeisiä, jolloin miehen ovesta tupsahti sisälle joku, jonka kanssa puhuttiin jostain muusta kuin hoidoista, kivuista ja pillereistä.

Luotsitoimintaa on myös se, että järjestetään esimerkiksi ikääntyneelle, sokealle, kuurolle tai vaikkapa kehitysvammaiselle mahdollisuus päästä juuri häntä kiinnostavaan kulttuuritapahtumaan tai kohteeseen.

Hyvästä tahdosta huolimatta kulttuuriluotsipalvelun saaminen on sattumanvaraista, sillä toimintaa ei tunneta kovin hyvin.

Jyväskylässä esimerkiksi etsivän vanhustyön avulla yritetään löytää kotona asuvia ikäihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita kulttuurista. Viime vuonna kaupungissa luotsattiin 3 648 henkilöä.

Toiminnalta puuttuu valtakunnallinen koordinointi

Jyväskylästä kulttuuriluotsitoiminta on laajentunut yli 20 paikkakunnalle. Eri paikkakunnilla toiminta on järjestetty eri tavoin ja sitä myös kutsutaan erilaisilla nimillä.

Jyväskylän ohella vain Tampereella ja Helsingissä on päätoiminen koordinaattori. Pienemmillä paikkakunnilla toiminta on vähäistä ja koordinointi tapahtuu muun työn ohessa tai pahimmillaan jää vapaaehtoisten omille harteille.

Viime vuonna toimintaa kehitettiin valtakunnallisesti määräaikaisen koordinaattorin johdolla. Työn tuloksena saatiin aikaiseksi kattavat verkkosivut (siirryt toiseen palveluun) sekä aloituspaketti niille paikkakunnille, jotka ovat toiminnasta kiinnostuneita. Opetus- ja kulttuuriministeriö ei myöntänyt tälle vuodelle jatkorahoitusta.

Luotsipaikkakunnilla keskustellaan tarpeesta yhtenäistää toimintaa. Pohdintaa on myös siitä, pitäisikö nimi yhtenäistää. Nyt kulttuuriluotsien ohella puhutaan esimerkiksi kulttuuriystävistä ja -kavereista. Jossain toimintaa on laajennettu myös liikuntaan ja ympäristöön mutta pääpaino kaikkialla on kuitenkin kulttuurissa.

Yleensä luotsi ja luotsattava tapaavat toisensa vain kerran mutta kohtaaminen jättää muistijäljen.

Näin voi käydä konsertissa käyneille naisillekin. Iltapäivän käännyttyä alkuillaksi he lähtevät kävelemään takaisin Kortepohjaan. Konsertin ohella he ovat jakaneet lapsuutensa haaveammatit, Sinikalla emäntä ja Leenalla kampaaja. Keskustelua on käyty myös musiikkimausta, harrastuksista ja elämänarvoista.

Saattaa olla, että he poikkeavat vielä kahvilla ennen kuin eroavat.