Koirien tuontikielto Norjasta jatkuu – moni koiranomistaja Suomessa pelkää, että tauti leviää silti: "Olemme kauhuissamme"

Vakavaan veriripulitautiin on eri puolilla Norjaa kuollut 25 koiraa. Norjan tilanne huolestuttaa myös monia koiranomistajia Suomessa.

eläintaudit
Koira makaa lattialla puolinukuksissa.
Noin 200 koiraa Norjassa on sairastunut veriripulitautiin, jonka aiheuttajaa ei tiedetä. Arkistokuva. Yle / Sini Sovijärvi

Ritva Metsola ja Marja Koivu kävelyttävät koiriaan koirapuiston vierustalla Kotkassa. Koirapuistoa reunustavat korkeat verkkoaidat, joiden sisälle naiset eivät astu.

– Ei voi tietää, onko siellä kaikki koirat rokotettu vai ei. Tänne ei kaivata koiria, joita ei ole. Karkuun emme aio lähteä, mutta koirapuistoon emme mene, sanovat molemmat rouvat painokkaasti.

Norjan tautitapaukset on herättäneet huolta ja keskustelua koiranomistajien keskuudessa.

– Olemme juuri puhuneet aiheesta. Olemme kauhuissamme, että mitä jos se leviää tänne, sanovat rouvat yhdestä suusta.

Yle Uutiset kertoi viikonloppuna, että Norjassa parisataa koiraa on sairastunut ja runsaat 20 koiraa on kuollut tuntemattomaan sairauteen. Oireena on ollut veriripuli. Maanantaina Kennelliitto suositteli koiranomistajia välttämään kuonokontaktia tuntemattomien koirien kanssa Norjan tautitapauksien vuoksi.

Myös Ruokavirasto suosittelee välttämään koirien tuontia Norjasta Suomeen sekä koirien viemistä Suomesta Norjaan.

Kennelliitto: Ei syytä paniikkiin

Epäilyt Norjan taudin leviämisestä Suomeenkin alkoivat Etelä-Pohjanmaalta, kun teuvalainen koiranomistaja päivitti Facebookissa sunnuntaina omien koiriensa sairastumisesta ja toisen menehtymisestä.

Suomen Kennelliitto suhtautuu vakavasti tautitapauksiin, mutta korostaa, että tauti ei ole levinnyt Suomeen.

Norjassa asuvat koirat eivät kuitenkaan edelleenkään saa osallistua Suomen Kennelliiton alaisiin koiratapahtumiin Suomessa. Kiellon jatkamisesta on päättänyt Kennelliiton hallitus. Tilannetta arvioidaan uudelleen ensi viikolla.

Kennelliiton mukaan suomalaisten koiranomistajien on syytä olla varovaisia, mutta paniikkiin ei ole syytä. Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtajan Harri Lehkosen mukaan nyt on tärkeää pitää koiran rokotukset ajan tasalla.

– Emme tiedä, mistä tässä taudissa on kyse. On syytä pitää ne suositellut rokotukset kunnossa ja ainakin tarkistaa, että rokotukset eivät ole menneet vanhaksi, Lehkonen painottaa.

"En anna vieraan koiran tulla lähelle"

Kotkassa koiraansa ulkoiluttanut Ritva Metsola aikoo noudattaa Kennelliiton suositusta vieraiden koirien kuonokontaktin välttämisestä.

– En anna nyt kenenkään vieraan koiran tulla niin lähelle. Nämä tutut koirat on eri asia, sanoo Metsola.

Toisesta koirapuistosta Kotkasta löytyvät Juha Tuominen ja Jaakko Sinkko koiriensa kanssa. Heidän mielestään koirapuistoa ei silti tarvitse karttaa, kun rokotukset ovat koirilla kunnossa.

– Sitten kyllä pitäisi olla aika eristyksessä. Kun on sosiaalinen koira, se tarvitsee seuraa ja niitä kavereita on koirapuistossa. Olemme käyneet siellä ihan normaalisti, sanoo Sinkko.

Myös Henna Uronen kertoo lukeneensa Norjan tautitapauksista somesta. Uronen käy yleensä koiransa kanssa koirapuistossa päivittäin ja myös antaa oman koiransa tervehtiä muita koiria.

– Ensin vaikutti siltä, että pitäisi olla varuillaan myös täällä Suomessa. Tänään sitten taas luin, että ei tarvitse olla varuillaan. Olen kuitenkin vältellyt koirapuistoon menemistä. Ehkä alitajuisestikin pitää hihnaa vähän tiukemmalla, kun ei oikein tiedä mistä on kyse, sanoo Uronen.

Suomessa kilpaillaan normaalisti

Norjassa koirien kokeet, kilpailut ja näyttelyt on peruttu ainakin ensi maanantaihin asti. Norja ei myöskään lähetä edustusjoukkueita kansainvälisen koiranjalostusliiton, FCI:n, kansainvälisiin mestaruuskilpailuihin.

Suomen Kennelliiton tietojen mukaan myös Ruotsin ja Tanskan Kennelliitot ovat kieltäneet Norjassa asuvien koirien osallistumisen tapahtumiin toistaiseksi. Islannin eläinlääkintäviranomaiset ovat asettaneet maahantulokiellon norjalaisille koirille.

Kennelliitto ei ole toistaiseksi rajoittamassa eikä kieltämässä kilpailuja tai koirakokeita Suomessa. Näillä näkymin myös Turun MM-agilitykisat järjestetään ensi viikonloppuna normaalisti.

– Norjalaisilta koirilta on tietysti pääsy evätty kaikkiin kilpailuihin ja kokeisiin Suomessa, linjaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Sairastumisia kaikkialla Norjassa

Norjan eläinlääketieteellisen instituutin mukaan sairastuneita koiria oli jo perjantaihin mennessä noin 190 ja uusia sairastuneita raportoidaan yhä lisää.

Tautitapauksia on raportoitu 20. elokuuta alkaen. Sairastumisia on koko maassa; niitä on kirjattu 70 eläinklinikalta eri puolilta Norjaa. Sairastuneissa on kaikenikäisiä ja kaikenlaisia koiria. Tauti ilmenee verisenä ripulina, oksennuksena ja nopeasti heikkenevänä yleiskuntona.

Norjan Kennelliiton maanantaisen tiedon mukaan maan elintarvikeviranomaisille on ilmoitettu, että 25 koiraa on kuollut. Vielä ei ole varmuutta siitä, ovatko koirat kuolleet samaan tautiin. Oireet ovat kuitenkin olleet samanlaisia.

Useimmat sairastuneet koirat ovat kuitenkin toipuneet taudista nopeasti, kun ne ovat saaneet eläinlääkärin hoitoa.

Tutkittavaa on paljon

Suomen Kennelliiton tietojen mukaan kymmenelle koiralle on tehty ruumiinavaus ja näytteet on lähetetty Norjan eläinlääketieteellisen instituutin ja Eläinlääketieteellisen korkeakoulun analysoitaviksi.

Alustavien tulosten mukaan kuolleilta koirilta todettiin verinen suolistotulehdus. Tutkimuksissa löydettiin kaksi bakteeria, jotka molemmat voivat aiheuttaa ripulia. Toistaiseksi ei voida sulkea pois sitä, etteikö tauti voisi olla tarttuva.

Norjan eläinlääketieteellisen instituutin mukaan sairauden aiheuttajan tutkiminen on hyvin haastavaa. Mahdollisimman kattavan kuvan saamiseksi ruumiinavauksista saatavia tietoja täydennetään koirien taustatiedoilla, joita kerätään koiranomistajilta ja eläinlääkäriasemilta.

Norjan terveysviranomaisten mukaan viitteitä taudin tarttumisesta ihmiseen ei ole. Terveysviranomaiset painottavat kuitenkin huolehtimaan tarkkaan hygieniasta, kun ollaan koirien kanssa tekemisissä.

Koiranruokahuhu kumottu

Norjan Eläinlääketieteellinen instituutti on kumonnut huhut siitä, että taudin aiheuttaja voisi olla jokin tietty koiranruoka. Instituutin mukaan tähän mennessä saatu tutkimustieto ei tue tätä olettamaa. Sairastuneet koirat ovat syöneet useita erityyppisiä koiranruokia.

Koiran saama ravinto on vain yksi niistä tutkimuslinjoista, joita tutkijat seuraavat. Parhaillaan selvitetään, voisiko mahdollinen taudinaiheuttaja olla esimerkiksi vesi, sieni-itiöt, loiseläimet, bakteeri tai virus. Toistaiseksi tutkijat ovat sulkeneet taudinaiheuttajista pois salmonellan, kampylobakteerin ja tunnetut myrkyt.

Lisää aiheesta:

Kennelliitto suosittelee välttämään koirien kuonokontaktia – Ruokavirastoon tullut kymmenkunta ilmoitusta eri puolilta Suomea, viranomaiset rauhoittelevat koiranomistajia

Norjassa on kuollut yli 20 koiraa tuntemattomaan tautiin – Ruokavirastolta ja Kennelliitolta varoituksia Suomeenkin