Menestyskirja Sapiens muuttuu Kansallisteatterissa huimaksi luontodokumentiksi ihmisestä – Avara luonto -selostusta myöten

WAUHAUSin ja Kansallisteatterin yhteinen esitys on yksi syksyn kiinnostavimmista teatteritapauksista.

Suomen Kansallisteatteri
Kohtaus Kansallisteatterin näytelmästä Sapiens.
Näyttämöltä ei kuulla yhtään ääntä esityksessä. Kaikki tulee nauhalta.Mårten Lampén / Yle

Sapiens on tarina.

Se on tarina tarinoita kertovasta ihmislajista, homo sapiensista, joka geneettisen sattumankaupan tuloksena sai 70 000 vuotta sitten kyvyn puhua kuvitteellisista asioista; sellaisista kuin raha, uskonto, kansallisvaltio tai ihmisoikeudet.

Kuvittelukykynsä ansiosta se oppi tekemään yhteistyötä paremmin kuin mikään muu laji, hyvässä ja pahassa. Tarinointitaidollaan se selätti muut ihmislajit, ja nousi lopulta koko planeetan herraksi ja ekosysteemin kauhuksi. Se kesyyntyi viljan edessä, keksi kapitalismin, kolonialismin, teollisen vallankumouksen ja kloonatun lampaan.

Nyt se on mahtava kuin jumala, mutta kovin tyytymätön, ja tyytymätön jumala voi olla vaarallinen. Sen kannattaisi seuraavaksi miettiä, mitä se haluaa haluta.

Kohtaus Kansallisteatterin näytelmästä Sapiens.
Sapiensissa nähdään muun muassa kuvaus Vilma Viinerin leipomon rahoituksesta. Tanssija Aksinja Lommi esittää myös alku-sapiensia, viljelijää, Greta Thunbergia ja nykyihmistä.Mårten Lampén / Yle

Ihmislaji hahmottamassa itseään

Kansallisteatterin, WAUHAUS-kollektiivin ja Uuden tanssin keskus Zodiakin Sapiens on yksi tarina ihmisen lyhyestä historiasta.

Tarina voisi olla aivan toinenkin.

Tämä nimenomainen perustuu israelilaisen historioitsijan, Yuval Noah Hararin kansainväliseen bestselleriin. Kansallisteatterin dramaturgi Minna Leino sai sen luettavakseen pääjohtaja Mika Myllyaholta, kun he yhdessä pohtivat, millaisiin teemoihin suurella näyttämöllä olisi syytä tarttua.

Koko ihmiskunnan historian sovittaminen esitykseksi tuntui ensin järjettömältä haasteelta. Sitten syntyi oivallus.

– Mua viehätti hirveästi se, miten lukukokemus alkoi muuttua sellaiseksi kuin katsoisin luontodokumenttia ihmisestä, ihmislajista. Ajatus siitä, että ihminen yrittää käsittää itseään tuntui kauhean sympaattiselta.

Sapiens näytelmän dramaturgi Minna Leino.
- Käsikirjoitus muokkautuu ensi-iltaan asti, koska koko työryhmän ideat otetaan jatkuvasti huomioon, dramaturgi Minna Leino kuvailee yhteistyötä WAUHAUS-kollektiivin kanssa.Mårten Lampén / Yle

Tarina tarinoita kertovasta lajista valikoitui näkökulmaksi, koska olisi ollut sekä mahdotonta että järjetöntä yrittää ahtaa vajaaseen kahteen tuntiin koko 500 -sivuista kirjaa. Kansallisteatterissa homo sapiens katsoo homo sapiensia esittämässä homo sapiensia. Siihen ei eläin pysty.

– Me nähdään ihmislaji, joka koettaa – tällä kertaa teatterin keinoin – hahmottaa suhdettaan itseensä, maailmaan ja muihin eliökumppaneihin.

Alkuperäisteoksen katse nykyihmiseen on melko synkkä: Harari puhuu homo sapiensista ekologisena sarjamurhaajana. Minna Leinon mukaan Kansallisteatterin näyttämölle valittu käsittelytapa on lempeämpi.

– Se valta, mitä kyky luoda kuvitteellisia järjestyksiä on tuonut, on sekä tuhovoimaa, että luomisvoimaa. Näiden voimien tasapainottelu on oikeastaan tällä hetkellä se kynnyskysymys.

Kohtaus Kansallisteatterin näytelmästä Sapiens.
- Harari puhuu homo sapiensista ekologisena sarjamurhaajana, mutta meidän näkökulmamme on sympaattisempi. Se valta, mitä kuvittelukyky on tuonut, on paitsi tuhoamisvoimaa, myös luomisvoimaa, sanoo dramaturgi Minna Leino. Mårten Lampén / Yle

"Tämä ei ole näytelmä"

Kun Minna Leino puhuu “meidän näkökulmastamme”, hän viittaa monitaiteelliseen viiden hengen WAUHAUS-kollektiiviin. Kansallisteatteri oli suunnitellut yhteistyötä ryhmän kanssa jo kauan. Sapiens tarjosi siihen täydellisen tilaisuuden.

Viisi vuotta toimineella demokraattisella kollektiivilla ei ole taiteellista johtajaa, eivätkä he haluaisi tehdä edes haastatteluja erikseen. Esityksessä kaikki elementit valoista lavastukseen ja äänisuunnittelusta gestiikkaan vaikuttavat sisältöön, kuvailee koreografi Jarkko Partanen, joka ohjaa Sapiensin yhdessä Anni Kleinin kanssa.

– Olemme olleet yhdessä nyt kolme vuotta virallisesti. Koska haluamme, että meillä on yhteinen taiteellinen tulevaisuus, olemme kehittäneet metodeja siihen, mitä kollektiivisuus meille tarkoittaa. Ideat, joita jollain meistä on, jalostuvat paremmiksi, kun niitä haastetaan välillä kriittisestikin ja usean eri teatterin välineen kautta.

WAUHAUSin omintakeinen estetiikka on noteerattu muun muassa valtion näyttämötaiteen palkinnolla “rohkeasta ja ennakkoluulottomasta työstä esittävien taiteiden kentällä”. Moniaistillisissa esityksissä on muun muassa sotkettu ja siivottu, sekä tanssittu suuren jätesäkin sisällä.

Kiitellyissä esityksissä WunderKinder (2016) ja Toinen luonto (2018-19) näyteltiin silikonisissa naamioissa kaiken äänen tullessa nauhalta playbackina. Niin tehdään nyt myös Sapiensissa. Partasen mielestä kehollisuuteen perustuva ilmaisu on perusteltua monesta syystä.

– Esitys lainaa muotonsa television luontodokumenteilta ja luonnontieteellisistä museoista tutuista dioraamoista. Sapiensissa ei ole repliikkejä, vaan kertoja, Avara luonto -ohjelmista tuttu Jarmo Heikkinen. Tämä ei ole näytelmä, vaan tietokirjaan perustuva esitys, jonka pääosassa on homo sapiens -laji. Kaikki esiintyjät ovat sen lajin edustajia.

Sapiens näytelmän toinen ohjaaja Jarkko Partanen.
- Naamioiden käyttäminen on perusteltua, sillä hahmot edustavat lajia, eivät yksilöitä, selittää esityksen koreografi ja toinen ohjaaja Jarkko Partanen.Mårten Lampén / Yle
Sapiens näytelmän äänisuunnittelijat Heidi Soidinsalo ja Jussi Matikainen.
Äänisuunnittelijat Jussi Matikainen ja Heidi Soidinsalo kuvailevat työprosessiaan kuin animaation tekemiseksi.Mårten Lampén / Yle

Maailma äänen varassa

Kun repliikkejä ei ole, eikä näyttämöllä päästetä ääntäkään, on äänisuunnittelulla ollut teoksessa poikkeuksellisen suuri työmaa.

Sapiensin ääniä on tekemässä kaikkiaan kuusi henkilöä – kaksi WAUHAUSin äänisuunnittelijaa, heidän assistenttinsa ja kaksi Kansallisteatterin ääni-ihmistä.

Äänellä on niin suuri rooli WAUHAUSin esityksissä ylipäätään, että kollektiivi on haluton puhumaan mistään töistään puhumatta äänestä. Viidestä kollektiivin jäsenestä kaksi on äänisuunnittelijoita.

– Tämä tyylilaji suorastaan vaatii isoa joukkoa hakkaamaan koneita rystyset melkein verillä, nauraa äänisuunnittelija Heidi Soidinsalo.

Soidinsalo on keskittynyt Sapiensissa hoitamaan ensisijaisesti Jarmo Heikkisen kertojaääntä, ja kollega Jussi Matikainen muita ääniä, musiikkia ja tehosteita.

Kohtaus Kansallisteatterin näytelmästä Sapiens.
Tarinassa tarinoita kertovasta ihmisestä seikkailevat muiden muassa Hamlet ja Voltaire.Mårten Lampén / Yle

Dallas Kalevala ja Lapko -yhtyeistä tunnettu Matikainen on ensimmäistä kertaa toteuttamassa WAUHAUS-estetiikkaa. Äänisuunnittelua opettava Soidinsalo on ollut luomassa sitä alusta asti. Prosessi muistuttaa Matikaisen mielestä animaation äänisuunnittelua.

– Ääni ehdottomasti korostuu dramaturgisena välineenä. Kaikkia asioita, joita me halutaan tehdä näkyviksi ja kuulluiksi, on mahdollista korostaa tässä estetiikassa. Tavallaan ei ole mitään maailmaa, kunnes me päätämme millaisen maailman sinne äänellä rakennamme.

Esityksen kaikki elementit ovat sidoksissa toisiinsa. Mitään muuta ei voitu edes harjoitella, ennen kuin sille oli ääni.

– Tässä tekotavassa kaikki elementit ovat hyvin tietoisia toisistaan. Näyttelijä ei voi tuottaa mitään sellaista elettä, että siitä lähtisi ääni ilman, että me ollaan samassa synkassa - ja toisinpäin. Koko esitys on jonkinlainen hybridi, Soidinsalo selittää.

Jussi Matikaisen mielestä luontodokumentti ihmiskunnan historiasta on äänisuunnittelulle herkullinen lähtökohta.

– Tässä leikitään tosi paljon ajankuvilla ja anakronismeilla. Vaikka kerronta on periaatteessa krononologista maailman synnystä tähän päivään, me voidaan leikitellä tunnetuilla historiallisilla tapahtumilla ja linkittää niitä toisiinsa äänellä.

Kohtaus Kansallisteatterin näytelmästä Sapiens.
Kapitalismin imu on keskeinen kysymys Sapiens-esityksessä.Mårten Lampén / Yle

Voltaire vartalolla

Oman äänen ja omien kasvojen puuttuminen ilmaisukeinojen paketista lisää näyttelijäntyön vaikeuskerrointa.

Kansallisteatterin pitkän linjan näyttelijä Markku Maalismaa on Sapiensissa muun muassa alkuihminen, keisari ilman vaatteita ja Voltaire. Vaikka hänellä on aiemmin niukasti kokemusta naamiossa esiintymisestä, on asiassa varsinaisia ongelmia vain yksi.

– Naamio on yllättävän miellyttävä. Se on vaan hirvittävän hikinen. Tahtoo vesi valua leuasta, Maalismaa nauraa

– Vissyä pitää juoda paljon, säestää Iida Kuningas, joka on esiintynyt WAUHAUSin tuotannoissa myös aikaisemmin.

Tarkka taimaus ja koreografia on tehnyt harjoittelusta pitkälti yhteisen koneen hiomista. Maalismaan mukaan ensi-illan lähestyessä omia hahmoja on päässyt syventämään ja lisäämään niihin yksityiskohtia.

– Tänä aamuna esimerkiksi sain WhatsAppissa kuvan 94-vuotiaasta äidistäni juomassa kahvia, ja ajattelin, että tuolta esittämäni vanhus voi näyttää. Välillä katselen ihmisiä Hakaniemen torilla, ja mietin, että tuollainen hahmo voisi olla hyvä.

Iida Kuninkaan mielestä totutusta poikkeava ilmaisu on näyttelijäntyön kannalta kiehtovaa.

– Kun näyttelijältä otetaan ääni ja kasvojen ilmaisu pois, siirtyy kehoon ihan erilainen huomio. Se on todella mielenkiintoista, kun pääsee tekemään erilaisia vartaloita.

Voisi ajatella, että Kansallisteatterin peruskävijälle Sapiens aiheuttaa lievää nikottelemista. Dramaturgi Minna Leino luottaa talonsa yleisöön. Hänen mielestään mitään peruskävijää ei edes ole olemassa.

– Tykkään ajatella niin, että ei ole mitään yleistä makua, tai kohdeyleisöä, tai tietyntyyppistä teatteria, jota jossain voi tehdä ja jossain ei. Tietysti on riskejä, ja olen kauhean ylpeä Kansallisteatterin linjasta, jossa näitä riskejä on otettu. Aika monesti on huomattu, että pelot siitä, ettei yleisö ymmärrä, ovat olleet turhia.

Kohtaus Kansallisteatterin näytelmästä Sapiens.
Esitys lainaa estetiikkansa luonnontieteellisistä museoista tutuista dioraamoista.Mårten Lampén / Yle