Downton Abbey -hurmos valtasi Suomenkin: elokuvan ennakkomyynti jopa ennätyksellistä, teattereissa pidetään kello viiden teekutsuja

Esimerkiksi Kuusankoskella mikään elokuva ainakaan 25 vuoteen ei ole herättänyt tällaista intoa; ensi-ilta myytiin loppuun jo kuukausi sitten.

Downton Abbey
Downton Abbey
Downton Abbey -elokuvassa eletään vuotta 1927.Jaap Buitendijk / Focus Features

Kemiläisen elokuvateatteri Kinopirtin aula oli torstain alkuillasta täynnä vannoutuneita Downton Abbey - eli DA-faneja. He olivat kokoontuneet kello viiden teelle juhlistamaan rakastamaansa sarjaa – ja tietysti sukeltamaan Downton Abbeyn maailmaan elokuvan ennakkoensi-illassa.

Vuolas fanivirta käy monessa muussakin suomalaisessa elokuvateatterissa torstain ennakkoensi-illan tai perjantain varsinaisen ensi-iltaesityksen alla. Ainakin kymmenkunta elokuvateatteria järjestää DA-faneille teekutsut suositun brittisarjan pohjalta tehdyn elokuvan kunniaksi.

Johanna- ja Juha Åman poseeraa mainoksen edessä
Johanna ja Juha Åhman olivat pukeutuneet elokuvan teeman mukaisesti.Juuso Stoor / Yle

Downton Abbey seuraa Crawleyn aatelissuvun jäsenten ja heidän palvelijoidensa kohtaloita 1900-luvun alkupuolella. Sarjan on luonut ja käsikirjoittanut Julian Fellowes ja hän on käsikirjoittanut myös elokuvan. Elokuvan rooleissa nähdään samat näyttelijät kuin tv-sarjassakin. Suomessa sarjaa on voinut seurata Ylen kanavilla.

Tosifani ajoi toistasataa kilometriä

Kinopirtin omistajat Juha ja Johanna Åhman seisovat torstaina iltapäivällä kello viisi hovimestarin ja sisäkön asuissa tarjoilemassa teetä ja teeleipiä. Myös muu teatterin henkilökunta on pukeutunut teeman mukaisesti.

Yleisö on ottanut pukeutumishaasteen vastaan enemmän tai vähemmän. "Enemmän" joukkoon kuuluu Rovaniemeltä Kemiin eli toistasataa kilometriä elokuvan vuoksi ajanut Terhi Vanha, joka on tullut paikalle anoppinsa Reeta Willigin kanssa. Kumpikin on täysin Downton Abbeyn lumoissa ja sen näkee myös naisten olemuksesta. Pitsimekko, pitkät helmet ja hattu – ja posket innosta hehkuvina.

Downton Abbey
Tanssiaiset Downton Abbeyn hienostuneeseen tyyliin.Jaap Buitendijk / Focus Features

Terhi Vanha löysi sarjan vasta hiljattain, Reeta Willig oli hurahtanut siihen jo aiemmin.

– Kun katsoin sarjaa Ylen Areenasta, me pidimme Reetan kanssa aina jakson jälkeen palautekeskustelun, kävimme läpi tapahtumia, analysoimme näkemäämme ja pohdimme, mitä seuraavaksi tapahtuu, Terhi Vanha valottaa innostuksensa määrää.

TV-sarjan loppuminen oli Vanhalle kova paikka. Vertaistuki toiselta tosifanilta oli tarpeen.

– Reeta ymmärsi, että olin ihan rikki. Oli kamalaa luopua Downton Abbeyn maailmasta, oli kuin olisi joutunut hyvästelemään vanhan ystävän. Odotukset elokuvalle ovat kyllä kovat.

Downtown Abbeyn fanit Terhi Vanha ja Reeta Willig poseeraavat mainostaulun edessä.
Vannoutunut fani Terhi Vanha ajoi Rovaniemeltä Kemiin eli toistasataa kilometriä nähdäkseen elokuvan heti ensimmäisenä mahdollisena päivänä. Leffakaverina oli anoppi Reeta Willig, jonka suosituksesta Vanha tutustui Downton Abbey -tv-sarjaan.Juuso Stoor / Yle Kemi

Kemissä elokuvan ennakkoensi-ilta on loppuunmyyty ja se on Kinopirtin yrittäjäpariskunnan mukaan todella harvinaista.

– Tosi kova aloitus on tällä elokuvalla, Juha Åhman huokaa yllättyneenä, mutta tietysti tyytyväisenä.

Teetä ja sconeseja

Downton Abbey -oheistapahtumien idean äiti on Kouvolan Kuusankoskella toimivan Studio 123:n teatteripäällikkö Elise Brandt. Hän on järjestänyt tapahtumia aiemminkin, muun muassa Harry Potter - ja Sormusten herra -elokuvien yhteyteen. Vannoutuneena DA-fanina Brandt halusi kehitellä jotain erityistä suosikkiaatelisistaan kertovan elokuvan yhteyteen ja niin syntyi ajatus teekutsujen pitämisestä Downton Abbeyn henkeen.

– Ensi-illan alla perjantaina nautimme teetä, sconeseja ja kurkkuleipiä ihan oikeaoppiseen pikkusormi pystyssä -tyyliin, Brandt heläyttää nauraen.

Downton Abbe
Yksi Downton Abbeyn voimahahmoista on Mr Carson, jota esittää Jim Carter.Jaap Buitendijk / Focus Features

Studio 123:n kaikki kolme salia esittävät ensi-illassa Downton Abbey -elokuvaa samaan aikaan. Paikkoja on lähes 330. Brittiläisen aatelissuvun ja palveluskunnan elämä kiinnostaa hämmästyttävän paljon.

– Ensimmäistä kertaa ainakin 25 vuoteen teatterissamme ensi-ilta on myyty loppuun jo kuukautta ennen.

Oheistapahtuma on levinnyt myös teatterin naapuriin; lähellä sijaitsevassa kartanoravintolassa voi jatkaa DA-hehkutusta elokuvan jälkeen – ja elokuvan henkeen.

DA-huuma yllätti Suomessa....

Suositun brittisarjan elokuvaversio sai maailman ensi-iltansa jo maanantaina ja Suomessa herraskartanon maailma avautuu valkokankaille torstaina ennakkoesityksellä ja perjantaina varsinaisena ensi-iltapäivänä. Elokuvan saama ennakkohuomio on yllättänyt jopa alan suuret toimijat.

Bio Rex Cinemas Oy:n toimitusjohtaja Aku Jaakkola kertoo, että näin valtavaa DA-huumaa ei osattu odottaa.

– Kesällä kyllä alkoi tulla merkkejä siitä, että tästä tulee iso leffa, mutta yllätys on ollut suoranaisen hypetyksen synty.

Bio Rex -ketjulla on juuri meneillään myyntijärjestelmän muutos ja siksi lippujen ennakkomyynti ei ole ollut mahdollista, mutta kiinnostus elokuvaa kohtaan on kuitenkin hyvin tiedossa.

Ihmiset jonottavat elokuvaan.
Downton Abbey- eli DA fanit- odottavat elokuvan alkua.Juuso Stoor / Yle

Elokuvateatteriketju Finnkinossakin on seurattu lievästi hämmästyneinä DA:n kulkua yhdeksi vuoden isoimmista elokuvatapauksista.

Jo alkuviikosta ennakkolippuja oli myyty lähes 10 000 ja teattereihin on jo lisätty näytöksiä esimerkiksi ensimmäiseksi viikonlopuksi.

– Ennakkomyynti on ollut samaa luokkaa esimerkiksi Once upon a time in Hollywoodin, Leijonakuninkaan ja Mamma Mian toisen osan kanssa, kertoo myynti- ja markkinointijohtaja Kalle Peltola Finnkinosta.

.... ja maailmalla

Suosio on ollut suuri ympäri maailmaa; jo tv-sarja löi itsensä läpi erittäin laajasti. Sarjalla on ollut maailmassa noin 120 miljoonaa katsojaa 250 kielialueella ja sarja on kerännyt useita Bafta-, Emmy- ja Golden Globe -palkintoja.

Elokuvaversio jatkaa samoilla linjoilla. Esimerkiksi brittiläislehti Independent (siirryt toiseen palveluun)in mukaan suuri yhdysvaltalainen lipputoimisto Fandango kertoi Downton Abbeyn lippuja menneen kaupaksi ensimmäisenä ennakkomyyntipäivänä enemmän kuin minkään muun draaman tänä vuonna.

DA päihitti USA:ssakin esimerkiksi tänä vuonna julkaistun Quentin Tarantinon Once upon a time in Hollywoodin sekä viime vuoden hitin, Abba-elokuva Mamma Mia! Here we go again -elokuvan.

Kahvipöydän herkkuja
Teekutsuilla on tietysti teetä, teeleipiä ja marmeladia.Juuso Stoor / Yle

Mikä on Downton Abbeyn salaisuus?

Ylen kulttuuritoimittaja Jonni Aromaa pohti sarjan suosion syytä vuonna 2016, kun tv-sarjan viimeinen kausi päättyi. Hän lienee löytänyt ainakin tärkeimmät tekijät.

– Downton Abbey on taiteellisen tiimin voimannäyte. Jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu, Aromaa kirjoittaa.

Sarjassa näkyy lavastajan, pukusuunnittelijan, maskeeraajan ja rekvisitöörin tinkimättömyys.

– Sarjassa ei nähdä pieleen menneitä peruukkeja.

Aromaa muistuttaa myös roolittajan tekemästä suuresta työstä.

– Jokainen kivi on käännetty Britanniassa, jotta sarjaan on löydetty parhaat mahdolliset näyttelijät. Pitää olla särmää ja ulkonäköä.

Ilman hyvää tarinaa ei voi onnistua.

– Historiallisen draamasarjan käsikirjoittaminen on tarkkuutta vaativa laji. Meidän pitää kiittää Julian Fellowesia. Hän loi koko sarjan. Annetaan taputukset myös sarjan lukuisille ohjaajille, kirjoittaa Jonni Aromaa.

Lue myös:

Suosittu brittisarja muuntautuu valkokankaille – Downton Abbey -elokuvan tuotanto käynnistyy monen fanin iloksi

Downton Abbey loppuu – mutta faneilla on vielä toivoa

Näkökulma: Itketään yhdessä – Downton Abbey päättyy