"On mahdollista, että tällaista tapahtuu" – Kajaanissa lavastettiin vaarallisen aineen räjähdys Kauppatorille

Viranomaiset harjoittelivat yhteistyötä vaaratilanteessa.

viranomaiset
Palomies on juuri huuhdellut harjoituspotilaan, joka on istuvilteen paareilla, suoja-asu päällään.
PAPU 2019 harjoituksessa Kajaanin kauppatorilla koettiin tilanne, jossa oli räjähtänyt vaarallista ainetta.Timo Sihvonen / Yle

Kajaanin Kauppatorille oli tiistaina lavastettu onnettomuus, jossa oli räjähtänyt vaarallista ainetta. Harjoitusta sivusta seurannut kajaanilainen Petteri Heikkinen piti hyvänä asiana, että viranomaiset harjoittelevat vaaratilanteita, mutta ihmetteli muutamia asioita.

– Potilaat on jätetty itsekseen, vaikka he ovat sokissa. Vaaralliseen kemikaaliin on sekoitettu vettä, josta voi tulla pahempi reaktio.

Paikallispuolustusharjoitus PAPU 2019 näkyy ja kuuluu tällä viikolla Kajaanissa.

– Ensimmäisessä vaiheessa tässä kävivät poliisit ja seuraavaksi pelastus- ja ensihoidon yksiköt ryhtyivät hoitamaan ihmisiä. Samalla teemme kemiallisen aineen vaarattomaksi, sanoo Kainuun Prikaatin pelastuspäällikkö Kimmo Oinonen.

Harjoituksen keskiössä on viranomaisten yhteistoiminnan harjoittelu ja sen kehittäminen. Kainuun prikaatin apulaiskomentaja Jarmo Keskinen mukaan ilman harjoittelua oikeassa tilanteessa voi syntyä kitkaa.

– On mahdollista, että tällaista tapahtuu. Tilanteen sattuessa korostuu muun muassa johtaminen eri muodoissa.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!