Teemu Selänne ja muut julkkikset saavat ihmiset lahjoittamaan valtavia summia sairaiden lasten hoitoon – professori: "Tuntuu oudolta"

Julkkikset tuovat rahankeruutapahtumiin lisää ihmisiä ja lahjoituseuroja. Valtiotieteiden ja filosofian tohtorin Heikki Hiilamon mielestä lahjoittajille saattaa syntyä kuva, ettei lasten hoitoon riittäisi rahaa julkisista varoista.

lahjoitukset
vauva nukkuu sairaalassa
Kymenlaakson keskussairaalan synnytysosastolla vastasyntynyt pienokainen nukkuu ensimmäisessä sängyssään. Pyry Sarkiola / Yle

Vastasyntynyt vauva nukkuu johtoihin kytkettynä keskussairaalan lastenosastolla Kotkassa. Pienet keuhkot eivät jaksa vielä hengittää täysin omin voimin. Vauva lepää vastasyntyneen muovisessa sairaalasängyssä, joita on hankittu lastenosastolle lahjoitusten avulla.

Kymenlaakson keskussairaalan lastenosastojen Tuki ry on kerännyt olemassaolonsa aikana lastenosastoille noin 1,2 miljoonaa euroa. Yli 25 toimintavuotensa aikana rahaa on kerätty etupäässä laitehankintoihin kuten sydänultraäänilaitteisiin, jotka ovat arvoltaan noin 200 000 euroa.

Lisäksi vuosien saatossa sairaalaan on hankittu useampi vastasyntyneen tehohoidossa tarvittava hengityskone.

– Tuki ry:n rahoituksen avulla pystymme päivittämään laitekantaamme hoitosuositusten mukaan. Lastentaudithan on erikoisala, joka kehittyy jatkuvasti, Kymenlaakson keskussairaalan lastenosaston ylilääkäri Ville Westerlund sanoo.

Westerlund kertoo itse olleensa lastenerikoishoidon alalla yli kymmenen vuotta, joiden aikana muun muassa raskasta hengityskonehoitoa on alettu korvata kevyellä hengitystuella.

tyhjä keskoskaappi
Kotka keskussairaalan keskoskaappi.Pyry Sarkiola / Yle

Oman pojan jalka murtui

Kymenlaakson Keskussairaalan lastenosastojen Tuki ry:n puheenjohtaja Mika Arola on ollut toiminnassa mukana alusta asti.

Arolan innostus Kymenlaakson keskussairaalan lastenosaston kehittämisen puolesta kumpuaa omakohtaisesta kokemuksesta.

– Parikymmentä vuotta sitten pojaltani murtui jalka. Vietin yön hänen kanssaan sairaalassa. Huomasin, että lapsille ei ollut erillistä odotustilaa tai leikkihuonetta. Ryhdyin miettimään, että voiko asialle tehdä jotakin.

Nopeasti Arolalle selvisi, että odotustilan viihtyvyys vaatisi ylimääräistä rahaa.

– Siitä muutaman puhelinsoiton jälkeen sai alkunsa Kymenlaakson keskussairaalan lastenosastojen Tuki ry, Arola kertaa.

Kelpo summia

Nyt Tuki ry on kerännyt lahjoituksia jo 1,2 miljoonan euron edestä. Sitä voi pitää kelpo summana. Esimerkiksi väestöpohjaltaan huomattavasti suuremmassa Keski-Suomessa Lastenosastojen Tuki ry on kerännyt yli 20 vuoden toimintansa aikana lahjoituksia runsaat miljoona euroa.

Summat kuitenkin vaihtelevat eri puolilla maata esimerkiksi sen mukaan, miten lahjoituskampanjat ovat onnistuneet. Tampereen Lastenklinikan Tuki ry on kolmivuotisella kampanjallaan kerännyt Tampereen uutta sairaalaa varten miljoona euroa.

Viime vuosien tunnetuin lahjoituksin tuettu kohde on Helsingin Meilahteen valmistunut Uusi lastensairaalan. Rakentamiseen kerättiin rahaa lahjoituksin lähes 39 miljoonaa euroa. Arviolta noin miljoona suomalaista osallistui keräykseen. Sairaalan rakentaminen maksoi kaikkiaan noin 170 miljoonaa.

Mika Arola
Kymenlaakson keskussairaalan lastenosastojen Tuki ry:n puheenjohtaja Mika Arola.Pyry Sarkiola / Yle

Valtiotieteiden ja filosofian tohtorin Heikki Hiilamon mukaan suomalaisten lahjoitusinto on kunnioitettavaa, mutta suoraan erikossairaanhoitoa koskevien lahjoitusten keräämistä tulee hänen mielestään tarkastella kriittisesti.

– Se on hyvinvointivaltion ydintoimintaa ja tuntuu vähän oudolta, jos siihen tarvitsee kerätä lahjoitusvaroja. Herää kysymys siitä, mihin lahjoitus todella kohdistuu ja onko julkisia varoja kohdennettu oikein, jos täytyy kerätä lisärahaa hyväntekeväisyydestä, Hiilamo pohtii.

Hiilamo näkee, että korkeatasoisen erikoissairaanhoidon tulisi olla itsestäänselvyys nykyaikana Suomessa. Siksi sairaanhoitoon liittyvät laitteet pitäisi hänen mielestään kustantaa verorahoilla.

– Lähtökohta on, että maksetaan veroja ja eurot käytetään juuri tämän kaltaiseen tarkoitukseen. On aika huolestuttavaa, jos esimerkiksi keskoskaappeja rahoitetaan lahjoitusvaroilla. Tulee sellainen viesti, että ikäänkuin kaikille keskosille ei olisi kaappeja ilman näitä lahjoituksia, Hiilamo sanoo.

Kymenlaakson keskussairaalan julkisivu
Kymenlaakson keskussairaala.Pyry Sarkiola / Yle

Yhteiskunta kustantaa kaiken tarvittavan

Kotkassa isojen lasten hoitojaksot lastenosastolla kestävät keskimäärin kolme päivää. Tehohoitoa vaativien vastasyntyneiden hoitojakso kestää keskimäärin neljästä viiteen päivää.

Keskussairaalan lastenosaston ylilääkäri Ville Westerlund kertoo, että sairaalassa on tehty paljon työtä juuri lasten viihtymisen eteen.

– Olemme hankkineet videopelejä, televisioita, kirjoja ja leluja.

Viihtyvyyttä lastenosastolla on parannettu pääasiassa Tuki ry:n lahjoituseuroilla.

Lisäksi Tuki ry:n kustantamana lastenosastolla on ollut useampana kesänä leikittäjä, joka on ollut lasten kaverina osastoilla. Lapsia käy kerran kuukaudessa viihdyttämässä myös sairaalaklovni.

Ylilääkäri Ville Westerlundin mukaan kaikki välittömästi tarvittavat laitteet kustannetaan yhteiskunnan veroeuroilla. Tuki ry:n lahjoituksia ei kirjata ennakolta investointibudjettiin.

– Useasti Tuki ry:stä lähestytään meitä ja kysytään, mihin voisi alkaa kerätä rahaa. Suurin osa lahjoituksista menee laitteistoihin ja pienempi osa viihtyvyyteen, Westerlund kertoo.

Ville Westerlund
Kymenlaakson keskussairaalan lastenosaston ylilääkäri Ville Westerlund. Pyry Sarkiola / Yle

Julkkikset tuovat tilaisuuksiin lahjoituseuroja

Tuki ry:lle rahaa lahjoittava joukko koostuu pääasiassa yrityksistä. Viime aikoina yleisimpiä rahankeräystapahtumia ovat olleet huutokaupat. Viimeisin elokuun puolivälissä Haminassa järjestetty hyväntekeväisyyshuutokauppa tuotti noin 2 000 euroa.

– Mieleenpainuvin tapahtuma oli, kun teimme Teemu Selänteen kanssa kaksi kesää yhteistyötä. Järjestimme golfkisat ja jalkapallo- sekä pesäpallo-otteluita, kun Teemu toi Finnish Flash -joukkueensa maksutta Kotkaan. Otteluiden osallistumis- ja lipputuotot tulivat Tuki ry:lle, sanoo Tuki ry:n puheenjohtaja Mika Arola.

Tuki ry keräsi rahaa Selänteen avulla yhteensä yli 20 000 euroa Kymenlaakson keskussairaalan lastenosaston hyväksi.

Arola pitää julkisuuden henkilöiden roolia todella merkittävänä rahankeruutilaisuuksissa. Arolan mukaan tapahtumien vetovoima nousee julkisuuden henkilöiden ollessa mukana. Näin otteluihin saapuu enemmän ottelulipun maksavia ihmisiä.

– Kyllä se tuntuu, että mitä enemmän julkisuuden henkilöitä on mukana, sitä paremmin tapahtuma onnistuu. Kyllä sen huomaa, että kiinnostus nousee.

Lahjalelut osa lastenlääkärin työtä

Valtiotieteiden ja filosofian tohtorin Heikki Hiilamon mukaan rahankerääminen lasten ja nuorten erikoissairaanhoidon hyväksi on helppoa, koska lapsen terveysongelmat ja lapsen terveyden menettämisen uhka voivat koskettaa hyvin monia.

– Ehkä ihmiset voivat helposti erehtyä siinä, että sitä rahaa sinne tarvittaisiin, vaikka tosiasiassa kaikki veronmaksajat rahoittavat toiminnan. Sen vuoksi meillä on aika korkea verotus, Hiilamo sanoo.

Hiilamo pitää hienona asiana, että lahjoituseuroja on ohjattu sairaalassa olevien lasten viihtyvyyden parantamiseen.

Ylilääkäri Ville Westerlundin mukaan lahjoitettu lelu voi toimia myös neurologian hoitovälineenä.

– Leluilla voidaan katsoa lapsen käsien käyttöä ja minkälainen on silmän ja käden yhteistyö, ylilääkäri Ville Westerlund sanoo.

Hän lisää, että leluja käytetään hoidon apuvälineinä myös lastentautien puolella.

– Leluilla saadaan lapsen huomio kiinnitettyä pois varsinaisesta hoitotoimenpiteestä tai tutkimuksesta. Lelut ovat osa lastenlääkärintyötä, Westerlund toteaa.

Juttua muokattu 11.9. klo 15.00: Kolmen alimman kuvan kuvatekstit lisätty.

Juttua muokattu 11.9. klo 20.15: Kolmatta väliotsikkoa tarkennettu. Väliotsikon valtio-sana korvattu sanalla yhteiskunta.

Voit keskustella aiheesta kello 22 saakka.