USA:n ulkopolitiikan kovin haukka, John Bolton, on erotettu – Trump valmis tapaamaan Iranin presidentin

Presidentti Trump sanoo olleensa Boltonin kanssa eri mieltä monista asioista.

John R. Bolton
John Bolton
John BoltonSergei Gapon / Lehtikuva

Yhdysvaltain presidentin turvallisuusneuvonantaja John Bolton on erotettu tehtävästään.

Asiasta kertoi presidentti Donald Trump Twitter-viestissään.

Trump sanoi olleensa Boltonin kanssa eri mieltä monista poliittisista kysymyksistä.

– Olen ilmoittanut John Boltonille viime yönä, ettei hänen palveluksiaan enää tarvita Valkoisessa talossa. Olin eri mieltä monista hänen ehdotuksistaan, samoin kuin muutkin hallinnossamme, Trump kertoi Twitterissä.

Uusi turvallisuusneuvonantaja nimetään ensi viikolla.

Kova linja herätti vastustusta

Bolton tunnettiin jo Irakin-sotien aikana haukkamaisesta ulkopoliittisesta ajattelustaan. Hänen arvellaan olleen vahvasti mukana tukemassa ajatusta Irakin miehittämisestä.

Boltonin tiedetään olleen presidentti Trumpin kanssa eri mieltä muun muassa joukkojen vetämisestä Syyriasta. Bolton yritti vetää USA:n ulkoministeriössä ja USA:n kumppanimaiden kanssa hiljaista kampanjaa, jotta Trumpin päätös kumoutuisi.

Bolton ei myöskään pitänyt Trumpin halusta lähentyä Pohjois-Korean kanssa. Samoin Venezuelan suhteen Bolton halusi kovempaa linjaa.

Uutistoimistojen tietojen mukaan viimeinen niitti Boltonin uralle Valkoisessa talossa oli se, että hän vastusti Trumpin ja Iranin presidentin Hassan Rouhanin tapaamista.

Boltonin ero näyttää tulleen yllätyksenä Valkoisen talon henkilökunnalle. Vielä pari tuntia ennen Trumpin tviittiä Valkoisessa talossa kerrottiin, että Bolton osallistuisi tiedotustilaisuuteen valtiovarainministeri Steven Mnuchinin ja ulkoministeri Mike Pompeon kanssa.

Heti erotustviitin tultua Boltonin kerrotaan lähteneen talosta.

Trump valmis tapaamaan Iranin presidentin

Sen jälkeen kun Trump oli erottanut Boltonin virastaan, vahvistivat Yhdysvaltain hallinnon lähteet, että Trump on valmis tapaamaan Rouhanin ilman ennakkoehtoja.

Trumpin hallinnon mukaan Yhdysvallat ei aio tinkiä politiikastaan, jossa Iraniin kohdistetaan painetta.

Ulkoministeri Pompeo ja valtionvarainministeri Mnuchin myös vakuuttavat, että Boltonin lähtöä ei pidä tulkita mitenkään merkittävänä toimintatapojen muutoksena Irania kohtaan.

Iranin presidentin avustaja vuorostaan kommentoi Boltonin lähtöpasseja osoituksena siitä, että Yhdysvaltojen harrastama täyden painostuksen taktiikka on selvästi pettämässä.

Lue:

Toimittajalta: Boltonin lähtö vähensi sodanuhkaa – Trump on erottanut jo 35 lähipiiriläistään, eikä linjasta ole nyt vihiä

"Viallinen yksilö" ja "sodanlietsoja" – Trumpin turvallisuusneuvonantaja John Bolton herättää arvostelua sekä ulkomailla että kotona

Lähteet: AP, Reuters, AFP