1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kitee

Jalohaikaroita jo Joensuun korkeuksilla

Lintu on nähty tänä syksynä esimerkiksi Kiteenjärvellä ja Jänisjoella Uskalissa.

Kuva: BirdLife / Pertti Rasp

Jalohaikaroita on nyt Suomessa enemmän kuin koskaan.

Kokonaan valkoisesta ja lähes kurjen kokoisesta jalohaikarasta on tehty havaintoja Oulu-Joensuu-linjalle saakka. Lintu on nähty tänä syksynä esimerkiksi Kiteenjärvellä ja Jänisjoella Uskalissa.

Maassamme on tällä hetkellä satoja jalohaikaroita. Kotkassa ja Haminassa nähtiin elokuun alussa peräti 45 haikaran parvi. Vielä muutama vuosi sitten havaittiin lähinnä yksittäisiä lintuja.

Jalohaikarasta tehtiin ensimmäinen havainto 1960-luvun puolivälissä Helsingissä. Tänä vuonna havaintoja on ilmoitettu jo yli 1 900.