Näin toimii Suomen vaarallisimpana pidetty rikollisryhmä: "farmijoukkue" hoitaa likaiset työt, huipulla on maaseudun rauhassa asuva mies

Poliisi otti viikko sitten kiinni keski-ikäisen miehen, jonka väitetään olevan United Brotherhoodin johtaja.

järjestäytynyt rikollisuus
United Brotherhood -jengiliivi
Punainen ja musta ovat United Brotherhoodin värit. Täysjäsenillä on selkämyksessään logo, jossa on kotkanpää, pääkallo ja pirunpää.Poliisi

Valokuvassa on yksitoista miestä rivissä, punamustiin huppareihin tai nahkaliiveihin puettuna. Hieman erillään muista seisoo keski-ikäinen mies. Ympärillä olevien nuorempien miesten uhmakkaisiin ilmeisiin verrattuna hänen katseensa on suorastaan levollinen.

Hän on poliisin ja syyttäjän tietojen mukaan mies, joka johtaa United Brotherhood -rikollisryhmää.

Kun poliisi viime viikolla teki poikkeuksellisen laajan kotietsintöjen ja kiinniottojen sarjan, sen yksi kohde oli ryhmän johtajaksi väitetty 47-vuotias porvoolaismies. Kaikkiaan kiinni otettiin 21 jäsentä tai järjestöön liittyvää henkilöä.

"Aika nopeasti tilanne varmaan selvisi hänellekin"

Yksi poliisin operaatioista kohdistui miehen kotiin Porvoon maaseudulla ja toinen United Brotherhoodin kokoontumistilaan Tuusulassa. Miestä ei tavoitettu kummastakaan kohteesta, vaan kolmannesta paikasta, jota poliisi ei halua kertoa.

Kiinniotto tapahtui torstaina, jolloin mies jo varmasti tiesi, mitä on tulossa. Muita jäseniä oli otettu kiinni eri puolilla maata pitkin viikkoa. Poliisi oli liikkeellä järeällä kalustolla, sillä monien United Brotherhoodin jäsenten tiedettiin olevan aseistautuneita.

– Aika nopeasti tilanne varmaan selvisi hänellekin. Hän ei yrittänyt pakoilla ja kiinniotto sujui rauhallisesti, sanoo rikoskomisario Kimmo Sainio Keskusrikospoliisista.

Mies on tällä hetkellä vangittuna epäiltynä neljästä törkeästä huumausainerikoksesta, törkeästä ampuma-aserikoksesta, törkeästä rahanpesusta ja järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta.

United Brotherhood perustettiin vuonna 2010, kun järjestäytyneiksi rikollisryhmiksi katsotut Rogues Gallery, Natural Born Killers ja M.O.R.E eli Me Olemme Rikollisten Eliittiä yhdistyivät.

Syyttäjän ja poliisin mukaan porvoolaismies on yksi United Brotherhoodin perustajajäsenistä. Ensimmäiset vuodet hän toimi järjestöä johtavassa neuvostossa consigliossa, kunnes siirtyi ylimmäksi johtajaksi viimeistään vuonna 2016. Häntä ennen järjestöä on johtanut ainakin Aarnio-vyyhdissä suuren yleisön tietoisuuteen tullut Keijo Vilhunen.

Näin rikollisjärjestön hierarkia toimii

Poliisihallitus ja syyttäjä hakevat harvinaisella kanteella nyt koko United Brotherhoodin lakkauttamista. Viranomaisten näkökulmasta sen toiminnan tarkoituksena on hankkia rahaa rikollisin keinoin, erityisesti huumausaine- ja kiristysrikoksilla.

Porvoolaismies on nimetty vastaajaksi sekä United Brotherhoodin että sen alajärjestön Bad Unionin lakkauttamista koskevassa kanteessa. Poliisin ja syyttäjän käsityksen mukaan järjestössä on tiukka hierarkia, joka rakentuu seuraavasti:

  • Alimpana hierarkiassa ovat Bad Unionin jäsenet. Poliisi on kuvannut Bad Unionia United Brotherhoodin "farmijoukkueeksi", joka tekee likaiset työt aina kerhotilojen siivoamisesta kiristykseen ja huumeiden katukauppaan. Näin pyritään suojelemaan varsinaisia UB:n jäseniä. Bad Unionilla ei ole omaa johtoa. Sillä on kuitenkin oma tunnus, johon kuvattu asetta pitelevä hattupäinen mies. Lisäksi Bad Unionilla on numerotunnus 221, joka tulee aakkosten kirjaimista B ja U.
  • Seuraavana arvoasteikossa tulevat puolikas- ja kokelasjäsenet. He ovat viranomaisten mukaan yhdistyksen työvoimaa ja voivat yletä seuraavalle tasolle hyvin suoritettujen tehtävien kautta. Tehtäviin saattaa kuulua esimerkiksi aseiden säilyttäminen ja varastoiminen kerhon lukuun.
  • Seuraavana hierarkiassa ovat täysjäsenet. Täysjäsenet ovat kuin esimiehiä, joilla on oikeus antaa käskyjä alempana arvoasteikossa oleville jäsenille. Heidät tunnistaa liivin selkämyksessä olevasta kuvasta, jossa on United Brotherhoodiin liittyneiden rikollisjengien tunnukset: kotkanpää, pääkallo ja pirunpää. United Brotherhoodin numerotunnus on 212, joka tulee aakkosten 21. kirjaimesta U ja 2. kirjaimesta B.
  • Ylintä käskyvaltaa käyttävät neuvosto ja United Brotherhoodin johtaja. Neuvostoon valittiin aluksi kaksi jäsentä kustakin United Brotherhoodin muodostaneesta ryhmästä, mutta sittemmin neuvostoon on viranomaisten tietojen mukaan valittu lisää jäseniä. Neuvoston nimitys consiglio voi viitata mafiaan, jossa consigliere on yksi organisaation kolmesta tärkeimmästä johtajasta. United Brotherhoodin nettisivujen mukaan neuvosto olisi kuitenkin nykyään lakkautettu.

Viranomaisten mukaan United Brotherhood käyttää itsestään usein nimitystä "firma". Sen sääntöjen mukaan "firman etu menee yksilöiden edun edelle, kaikkien pitää ajaa firman etua vilpittömästi".

– Lisäksi on määräyksiä muun muassa erorahasta, uusien kokelaiden hyväksyttämisestä jäsenillä, käytöksestä ja sanktioista, syyttäjän ja poliisin nostamassa kanteessa todetaan.

Sekä United Brotherhoodin että Bad Unionin jäsenet käyttävät kumpikin punamustia tunnusvärejä, joiden sanotaan kuvastavan veljeyttä ja uhrautumista.

Kanteen mukaan tunnuksia käytetään rikoksia tehdessä hyödyksi: esimerkiksi eräässä kiristystapauksessa tuomittu tehosti sanojaan osoittamalla hupparissaan ollutta UB-logoa.

Bad Union ei ole toiminut United Brotherhoodin nyrkkinä tiettävästi kuin kolme vuotta. Poliisin näkemyksen mukaan se tarvittiin suojelemaan emojärjestön jäseniä joutumasta vaikeuksiin lain kanssa.

"Pitää olla uskottava rikoshistoria ja -tausta"

Ylen tietojen mukaan United Brotherhoodin johtajana pidetyllä miehellä on pitkä historia huumausaine- ja väkivaltarikoksista. Vuonna 2001 hänet tuomittiin murhasta, kun hän ampui neljällä laukauksella ravintolan asiakkaan kostona vanhoista kaunoista.

Keskuksrikospoliisin rikosylikomisario Christer Ahlgren ei halua kommentoida porvoolaismiehen asemaa mitenkään, mutta sanoo yleisellä tasolla, että rikollisesta taustasta on etua United Brotherhoodin kaltaisen järjestön arvoasteikossa.

– Pitää olla pitkä ja uskottava rikoshistoria ja -tausta, että saa johtajaviran edellyttämää kunnioitusta, hän sanoo.

United Brotherhoodin johtajana ollessaan miestä ei ole ainakaan oman asuinalueensa käräjäoikeudessa tuomittu mistään vakavasta rikoksesta. Viimeisimmät tuomiot hän on Itä-Uudellamaalla saanut pahoinpitelystä ja rattijuopumuksesta vuonna 2016. Myös tämä sopii kuvaan.

– Järjestäytyneessä rikollisuudessa johtajan tehtävä on pysyä taustalla. Mutta ei se onnistu loputtomiin, rikoskomisario Kimmo Sainio KRP:stä sanoo.

Ylen tietojen mukaan miehellä on Uudellamaalla myös yritys, joka on perustettu vuonna 2017.

Julkisuudessa mies on pitänyt matalaa profiilia. Usein hänestä puhuttaessa käytetään lempinimeä. Sosiaalisessa mediassa hän on näyttäytynyt joissakin United Brotherhoodin jäsenten julkaisemissa ryhmäkuvissa Facebookissa ja järjestön Instagram-kuvissa, yleensä keskellä.

– Jengikuvissa se on ihan perinteinen tapa, Sainio sanoo.

"Siitä kun laskee 1 + 1, tulee äkkiä ajatuksia"

United Brotherhoodilla on netissä sivu, jolla on lyhyt historia vastalauseena KRP:n julkisuudessa olleille lausunnoille yhdistyksestä. Tuntemattoman kirjoittajan mukaan kyseessä ei olisi rikollinen järjestö, "vaikka UB:ssa on paljon jäseniä, jotka ovat olleet vankilassa". Sivujen aitoudesta ei ole tietoa, mutta niihin on viitattu myös viranomaisten kanteessa.

– Jäseniä autetaan jaloilleen heidän päästyä vankilasta, koska yhteiskuntaa ei tämä juuri kiinnosta, sivulla sanotaan.

Facebookissa ja Instagramissa United Brotherhoodilla on avoimet tilit, joilla julkaistaan lähinnä kuvia jäsenten tapaamisista. Toisinaan kuvissa on myös muiden järjestöjen, kuten Helvetin enkelien jäsenien kuvia.

Yhteiskuvat muiden ryhmien kanssa ovat mielenkiintoinen seikka, huomauttaa KRP:n Ahlgren. Hän heittää ilmaan kysymyksen siitä, mikä on Helvetin enkelien ja United Brotherhoodin keskinäinen suhde.

– Me tiedämme, että ryhmät ovat tehneet tosi tiivistä yhteistyötä. Vankilassa istuu aika vähän Helvetin enkeleitä verrattuna United Brotherhoodiin. Siitä kun laskee yksi plus yksi, tulee äkkiä sellaisia ajatuksia, että voiko United Brotherhood olla Helvetin enkelien likaisen työn tekijä.

Poliisi: Vahingollisin Suomen rikollisryhmistä

Poliisi aloitti harvinaisen laajan operaationsa rikollisryhmää vastaan keväällä 2018 yhdessä useiden muiden viranomaisten kanssa. Kun eri rikollisryhmiä oli tuolloin vertailtu, United Brotherhoodin katsottiin olevan yhteiskunnalle vahingollisin.

– Se on aseistautunein tiedossa olevista ryhmittymistä: aseisiin törmättiin viranomaistyössä jatkuvasti. Se on väkivaltainen ja tekee huumausainerikoksia, KRP:n rikostarkastaja Ari Lahtela sanoi tiedotustilaisuudessa maanantaina.

Aseistautuminen on United Brotherhoodin hierarkkisuuden ohella toinen tärkeä peruste, jonka vuoksi yhdistystä haetaan lakkautettavaksi kokonaan. Syyttäjän ja Poliisihallituksen mukaan United Brotherhood on aseistautumisen puolesta sotilaallinen yhdistys.

Poliisin tietojen mukaan United Brotherhoodin jäsenmäärä on kasvanut Bad Unionin perustamisen jälkeen noin sataan. Ennen loppukesän massiivista poliisioperaatiota heistä oli vankilassa noin 40.

Nyt joko tutkintavankeudessa tai vankeusrangaistusta kärsimässä on yhteensä arviolta 60 ryhmän jäsentä, todennäköisesti siis yli puolet kokonaisvahvuudesta.