Itä-Uudenmaan poliisi: Yksi otettu kiinni Porvoon koulun pahoinpitelystä epäiltynä

Noin 30-vuotias mies löi aamulla Pääskytien koulun rehtoria kasvoihin. Lisäksi koulumatkalla ollutta oppilasta pahoinpideltiin koulun lähellä. Poliisi selvittää asiaa.

Koulu-uhkaukset
 Poliiauto Pääskytien koulun pihassa Porvoossa.
Pääskytien koulussa Porvoossa oli keskiviikkona aamulla hieman yli yhdeksän uhkaava tilanne. Paikalle hälytettiin useita poliipartioita.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo Twitterissä ottaneensa kiinni yhden ihmisen, jota epäillään Porvoon Pääskytien koululla tänä aamuna tapahtuneesta pahoinpitelystä. Poliisin tietojen mukaan epäilty ei ole kenenkään oppilaan vanhempi.

Poliisi sai epäillyn kiinni Porvoon keskustan alueelta. Mies on poliisille entuudestaan tuttu, Itä-Uudenmaan poliisista kerrotaan.

Pääskytien koulussa oli keskiviikkona aamulla hieman yli yhdeksän uhkaava tilanne. Paikalle hälytettiin useita poliipartioita.

Porvoon Pääskytien koulun rehtori kertoo, että koulun pihalla oleskellut noin 30-vuotias mies löi tänään aamulla häntä kasvoihin. Lisäksi koulumatkalla ollutta oppilasta pahoinpideltiin koulun lähellä.

– Ennen kello yhdeksää oppilaat tulivat minun työhuoneeseeni ja kertoivat, että ulkona on häiritsevästi käyttäytyvä mies. Pyysin häntä menemään muualle, ja hän tuli luokseni ja löi minua kasvoihin, rehtori Kimmo Sirén sanoo STT:lle.

Tämän jälkeen paikalle tuli muita aikuisia ja mies poistui paikalta.

Henkilöllä ei Itä-Uudenmaan poliisin mukaan ollut mukana asetta.

Koulu toimi hätäohjeistuksen mukaan

– Sitten oli tieto, että hän olisi palannut, mistä syystä oppilaat menivät luokkatiloihin ja odottivat lukkojen takana noin puoli tuntia.

Koulu toimi tilanteessa hätäohjeistuksen mukaan. Oppilaita käskettiin olemaan matalana pimeän luokan lattialla.

– Oppilaat ja henkilökunta suojautuivat tapahtuman aikana varmuustoimenpiteenä sisätiloihin. Sisälle suojautuminen sujui hyvin. Sisälle suojautumista on harjoiteltu säännönmukaisesti Porvoon kouluissa, Sirén kertoo.

Tieto miehen palaamisesta osoittautui Sirénin mukaan virheelliseksi. Koulun alueella tapahtuma ei aiheuttanut vaaraa oppilaille. Poliisi selvittää asiaa.

Koulun mukaan koulupäivää jatkettiin normaalisti ja oppilaiden vanhempia on tiedotettu Wilman kautta. Koulu tarjoaa keskusteluapua sitä tarvitseville.

Yle kertoi aamulla, että koulu-uhkauksia on viikoittain ja ne ovat poliisin huolenaiheena.

11.9.2019 klo 11:13 korjattu, että koulualueella uhkaus kohdistui poliisin mukaan yhteen koulussa töissä olevaan henkilöön ei oppilaaseen. Porvoon kaupungin mukaan oppilasta pahoinpideltiin koulumatkalla ei koulualueella.