Islannissa etsitään keinoja saada vanhemmat välittämään kuten ennen

Islannin mallia koettelevat uudet haasteet: sosiaalinen media, sähkötupakka ja poissaolevat vanhemmat.

Islanti
Tytöt pelaavat jalkapalloa.
FH Hafnarfjordurin pelaajia harjoituksissa.Mike Toivonen

REYKJAVIK / HAFNARFJÖRDUR

Länsi-Reykjavikissa on sarastamassa poikkeuksellisen kaunis loppukesän aamu. Täällä se tarkoittaa, että lämpöasteita on peräti 13 ja tuulen nopeus on vaivaiset 5 m/s. Eletään viimeisiä päiviä ennen kouluvuoden alkua.

Líf Magneudóttir on neljän lapsen äiti ja kaupunginvaltuutettu. Heidän perheensä asuu harmaan kerrostalon yläkerrassa ja heidän ystävänsä saman talon alakerrassa.

Talo on kuin pienoismalli Islannin ihmeestä.

– Me vanhemmat hoidamme molempien perheiden lapsia silloin, kun me tarvitsemme toisiamme apuun tai muuten vain. Lapsemme ovat ystäviä keskenään, Líf Magneudóttir sanoo.

– Me vanhemmat tiedämme, missä lapsemme ovat, mitä he tekevät ja me vanhemmat autamme toisiamme, hän jatkaa.

Tiedämme, missä lapsemme ovat. Vanhemmat eivät ole yksin.

Nämä lauseet eivät kuulosta ihmeellisiltä, mutta jos Nobel-palkinto jaettaisiin sosiaalipolitiikan keksinnöstä, se olisi mennyt Islantiin jo kauan sitten.

Malli on ollut menestys

1990-luvulla islantilaiset nuoret joivat eniten alkoholia Euroopassa ja käyttivät runsaasti huumeita.

– Kun minä kasvoin 1990-luvulla, täällä vallitsi sekasorto. 12–13-vuotiaat joivat alkoholia ja hengailivat kaupungilla. Siellä tapeltiin, luokkakaverini alkoivat harrastaa seksiä. Meillä oli koulussa tupakkakoppi 13-vuotiaille, Líf Magneudóttir sanoo.

Suunta saatiin kääntymään sen jälkeen, kun vanhemmat, päättäjät, poliisi ja järjestöt päättivät yhdessä puuttua tilanteeseen.

Vanhemmat alkoivat pitää kiinni yhteisistä kotiintuloajoista, kaupunki alkoi kannustaa harrastamiseen rahallisella tuella. Alettiin tutkia säännöllisesti lasten ja nuorten hyvinvointia ja tehdä konkreettisia toimia saadun tiedon perusteella.

Lapset hyppivät trampoliinilla.
Lapset viettävät kesäloman viimeisiä päiviä Reykjavikissa. Mike Toivonen

Tuloksia alkoi tulla. Kun vuonna 1998 oli 15–16-vuotiaista kuukauden aikana humalassa 42 prosenttia, vuonna 2018 sama luku oli 6. Nuorten tupakointi väheni samalla ajanjaksolla 23 prosentista 5 prosenttiin.

Kymmenet maat ovat soveltaneet mallia. Helsinki kokeilee tänä syksynä Islannin tapaa kerätä tietoa ja tarjota mahdollisuus harrastamiseen koulupäivän yhteydessä.

Islannissa on nautittu hyvästä tilanteesta. Mutta uusia haasteita on tullut pinnalle ja nyt on terästäytymisen aika.

– Meillä on ongelmia yhteiskunnassa. On nähtävissä, että nuorten juominen ja kannabiksen käyttö ovat kasvussa ja he käyttävät sähkötupakkaa runsaasti, sanoo Magneudóttir.

Sähkötupakka yllätti

Soffía Pálsdóttir on nuorten ja vapaa-ajan toiminnan päällikkö Reykjavikin kaupungilla.

– Meillä on tuoreita tilastoja sähkötupakan käytöstä, ja luvut ovat jälleen kasvaneet.

Nyt 42 prosenttia Reykjavikin 10.-luokkalaisista on käyttänyt sähkötupakkaa. Määrä oli 37 prosenttia kaksi vuotta sitten. Koska väestö on keskittynyt Reykjavikiin, maassa katsotaan, että kaupungin tulokset käytännössä kertovat, miten nuorilla menee.

12 prosenttia 10.-luokkalaisista sanoo käyttävänsä sähkötupakkaa päivittäin. Vuonna 2017 luku oli 5,9.

– Meillä tuli hiljattain voimaan laki, joka koskee sähkötupakkaa, mutta minusta olemme siinä kaksi vuotta liian myöhään liikkeellä, kertoo Pálsdóttir.

Islannissa tuli voimaan 1.3. 2019 muun muassa sähkötupakan markkinointia säätelevä laki. (siirryt toiseen palveluun)

Kyselytutkimus osoittaa myös pientä kasvua humalaan juomisessa ja marijuanan käytössä, mutta nämä luvut ovat sahanneet vuoroin ylös ja alas vuoden 2015 jälkeen.

Myös nuorten mielenterveysongelmat huolestuttavat islantilaisia.

– Näemme ahdistuneisuutta ja masennusta nuorilla, varsinkin teini-ikäisillä tytöillä, enemmän kuin aiemmin, sanoo Pálsdóttir.

Nuorten heikentyneestä mielenterveydestä on raportoitu Islannissa paljon. Tuloksen uskotaan olevan usean asian summa, mutta sosiaalista mediaa pidetään yhtenä tekijänä.

Lapset leikkivät.
Líf Magneudóttir leikkii lastensa Styrkár Flókin ja Briet Magnean kanssa.Mike Toivonen

Poissaolevat vanhemmat huolestuttavat

Sosiaaliseen mediaan kytkeytyy myös muitakin Islannin mallia koettelevia haasteita.

– Emme soita tai tapaa toisiamme entiseen tapaan. Sosiaalinen media on muuttanut kanssakäymistämme ja samalla meillä vanhemmilla häviää se keskusteluyhteys, joka on ollut Islannin mallin kannalta tärkeä, sanoo Pálsdóttir.

– Meillä on vaikeuksia tavoittaa vanhempia nykyisin. Se oli paljon helpompaa 20 vuotta sitten, kun kaikki lukivat samaa sanomalehteä ja katsoivat ainoaa televisiokanavaa.

– Meidän on löydettävä uusia tapoja saada jälleen yhteys vanhempiin. Sellaisia, jotka toimivat tässä ajassa, hän jatkaa.

Pálsdóttirin mukaan osa vanhemmista on myös tuudittautunut ajatukseen, että malli kyllä toimii eikä sen eteen tarvitse itse niin kovasti rehkiä.

–Näyttää siltä, että vanhemmat eivät välitä kuten ennen. He luottavat, että malli toimii, koska se on toiminut 20 viime vuotta.

Harrastusraha tulee tarpeeseen

Yksi Islannin mallin keinoista on ollut ehkä ylitse muiden.

Kaikkien 6-18-vuotiaiden harrastamista tuetaan rahallisesti. Jokainen lapsi saa saa vuodessa 50 tuhatta Islannin kruunua eli noin 360 euroa. Kaupunki maksaa rahan seuralle, jonka toimintaan lapsi osallistuu.

Líf Magneudóttir tietää kokemuksesta, miten raha on vaikuttanut.

– Kun olin pieni, äitini oli yksinhuoltaja. Meillä ei ollut paljoa rahaa, hän teki yövuoroja selvitäksemme. Minulla oli yksi harrastus, tanssi, mutta en voinut käydä siinä säännöllisesti, koska se oli niin kallista.

– Myöhemmin olin itsekin yksinhuoltaja ensimmäisen lapseni kanssa, ja minullakin oli taloudellisesti tiukkaa.

Nyt tilanne on ihan toinen Magneudóttirin nuoremmilla lapsilla, jotka saavat harrastusrahaa. He ovat voineet testata monia urheilulajeja, instrumentteja ja kokeilla pitäisivätkö taiteesta.

Perhe pöydän ääressä.
Styrkár ja Briet kuuntelevat äitiään Líf Magneudóttiria. Taustalla perheen kuopus Hólmfríður Helga.Mike Toivonen

– Perheiden taloudellinen tilanne ei saa aiheuttaa syrjintää. Harrastusraha on auttanut pääsemään siitä eroon Islannissa, sanoo Magneudóttir.

Harrastusraha ei kuitenkaan riitä kaikkeen. Sillä maksaa esimerkiksi jalkapalloseuran vuosimaksun, mutta päälle tulevat varusteet ja leirit.

– Perheemme tulee hyvin toimeen, mutta olen huolissani niistä perheistä, joilla menee heikommin. Mielestäni lasten harrastamisen tulisi olla täysin ilmaista.

Miten saada maahanmuuttajat mukaan?

Harrastamiseen liittyy uudehko ilmiö. On nähtävissä, että osallistuminen eriytyy.

Kaupunki seuraa sähköisistä rekistereistä osallistumista. Joillakin alueilla 98 prosenttia perheistä käyttää harrastusrahaa, mutta joillakin alueilla vain 70 prosenttia. Näillä seuduilla asuu enimmäkseen maahanmuuttajia.

Jóhanna Garðarsdóttir kehittää työssään harrastustoimintaa ja on pohtinut keinoja, miten eriytyminen pysäytetään.

– Meillä on esimerkiksi alue, jossa asuu paljon puolalaisia perheitä. Puolassa lentopallo on hyvin suosittua, mutta onko meillä tarjolla mahdollisuus harrastaa sitä heitä lähellä?

– Meidän tehtävämme on kaupunkina pystyä tarjoamaan perheille mahdollisuuksia, joihin heidän on helppo tarttua, hän jatkaa.

– Maahanmuuttajien keskuudessa on ollut myös väärinymmärrystä, että raha olisi vain islantilaisille ja jos sitä käyttää, on kuin eläisi muiden veronmaksajien kustannuksella. Näinhän se ei ole, vaan raha on kaikille, Garðarsdóttir sanoo.

Tuoreena keinona e-urheilu

Parinkymmenen kilometrin päässä Reykjavikista on Hafnarfjörðurin kaupunki.

Kaupungissa on 26 tuhatta asukasta, ja noin tuhat lasta pelaa jalkapalloa. Urheiluseura FH Hafnarfjörður on rakentanut komeat puitteet lasten harrastamiseen yhdessä kaupungin kanssa.

Kentillä on tungosta. Lasten posket ovat punaiset ja hiukset liimaantuneet hiestä kiinni otsalle. Seuran toimitusjohtaja Birgir Jóhannsson sanoo, että näin laaja toiminta on mahdollista harrastusrahan takia.

– Kaikki saavat olla mukana. Meillä ei ole mitään akatemiaa, jonne valitsisimme vain kourallisen parhaita pelaajia. Tämä on tehty kaikille.


Birgir Jóhannsson
Urheiluseura FH:n toimitusjohtaja Birgir Jóhannsson otti e-urheilun mukaan harrastustoimintaan.Mike Toivonen

Jóhannsson huomasi, että on kuitenkin monia, jotka jäävät kotiin pelaamaan älylaitteillaan. Löytyi keino, miten heidät saadaan mukaan.

– Olemme aloittaneet myös e-urheilun. Nuoret, jotka jäivät ennen kotiin, tulevat nyt tänne pelaamaan. He tapaavat samalla ystäviään, jotka harrastavat kenties jalkapalloa ja tekevät yhdessä fyysisen kunnon harjoituksia. Treenien jälkeen kaverit voivat kulkea yhdessä kotiin.

E-urheilun ottaminen mukaan on yksi esimerkki Islannin tavoista vastata uusiin haasteisiin. Muihinkin pulmiin Islannissa on päätetty löytää keinot.

Nämä ongelmat eivät ole ainutlaatuisia, vaan samojen asioiden kanssa painitaan monissa maissa. Muu maailma seuraakin jälleen, löytyykö ratkaisu Islannista.

Hafnarfjörðurissa valmentaja Kári Freyr Þórðarson käynnistää jalkapalloharjoitukset.

–Keskittykää! Uskokaa siihen, mitä teette!

Lue lisää:

Harrastuskulut alas, kotiintuloajat kaikille ja vanhempainpartiot kaduille – Tällainen on Islannin malli, jonka hallitus haluaa suomalaistaa

Islannin ihme: Nuorille maistuu oluen sijaan urheilu