Psykiatrisilla hoitajilla riittää töitä Turun kouluissa – “Vastaanotolle tullaan pääasiassa mielialan ja ahdistuneisuuden vuoksi”

Kaupunki palkkasi kouluihin yhdeksän psykiatrista sairaanhoitajaa, sillä erikoissairaanhoidon lähetemäärät olivat kasvaneet rajusti.

psykiatrian sairaanhoitajat
Matti Kapanen ja Wilma Korhonen
Psykiatriset sairaanhoitajat Matti Kapanen ja Wilma Korhonen työskentelevät turkulaisissa kouluissa. Paula Collin / Yle

Psykiatrinen sairaanhoitaja Matti Kapanen ottaa opiskelijoita vastaan Turun ammatti-instituutin Peltolan koulutalossa ja Puropellon yläkoulussa. Hän aloitti työnsä elokuussa, mutta kiirettä on jo riittänyt.

Psykiatrisen sairaanhoitajan avulle on kouluissa tarvetta.

– Ihan selvästi. Toki kestää vähän aikaa, että työni tulee tutuksi ja palvelun olemassaolo tajutaan, ja ihmiset osaavat hakeutua oikeaan paikkaan, Kapanen sanoo.

Turun kaupunki heräsi viime vuonna siihen, että lähetemäärät nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoitoon olivat tuplaantuneet parissa vuodessa. Viikossa nuorisopsykiatrian poliklinikalle kirjoitettiin 15–20 lähetettä.

Kaupunki päätti palkata kouluihin kymmenen psykiatrista sairaanhoitajaa, jotta ongelmiin päästäisiin puuttumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Vastaavia ratkaisuja on tehty myös muissa kaupungeissa, kuten Etelä-Savossa Joroisilla.

Turussa hoitajista on nyt palkattu yhdeksän ja he jakavat aikansa kaikkien kaupungin suomenkielisten peruskoulujen, lukioiden ja toisen asteen ammatillisten oppilaitosten kesken. Ruotsinkielisen sairaanhoitajan rekrytointi on vielä kesken.

– Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri sai hakemuksia myös ruotsinkielisiltä psykiatrisilta sairaanhoitajilta, mutta tehtävään ei ole vielä löydetty sopivaa henkilöä, kertoo opiskeluterveydenhuollon osastonhoitaja Terhi Sui.

Kokemukset jo nyt positiivisia

Kouluterveydenhuollon osastonhoitaja Anna-Liisa Vesterisen mukaan psykiatristen hoitajien tulo kouluihin on jo selvästi parantanut aiempaa tilannetta.

– Sairaanhoitopiiriltä saatujen tietojen mukaan lähetteiden määrät ovat aavistuksen laskeneet. Lisäksi kouluissa työskentelevä henkilöstö on vähemmän kuormittunutta. Heillä on nyt joku paikka, johon he pystyvät oppilaat ohjaamaan, Vesterinen sanoo.

Laajempaa vaikuttavuutta pystytään arvioimaan myöhemmin, kun hoitajat ovat työskennelleet kouluissa pidempään. Toistaiseksi he keskittyvät auttamaan nuoria, jotka hakeutuvat vastaanotolle monista syistä.

Terhi Sui ja Anna-Liisa Vesterinen
Terhi Sui ja Anna-Liisa Vesterinen seuraavat tyytyväisinä, kun turkulaiskouluissa työskentelee nyt yhdeksän psykiatrista sairaanhoitajaa. Paula Collin / Yle

Psykiatrinen sairaanhoitaja Wilma Korhonen sanoo, että nuoret ovat oivaltaneet hoitajien merkityksen ja tulevat vastaanotolle, kun tarvitsevat apua.

– Mieliala ja ahdistuneisuus ovat ehkä ne pääasialliset ongelmat, joiden vuoksi vastaanotolle tullaan.

Matti Kapanen nostaa esille yhden yleisimmistä syistä.

– Aika paljon on unettomuusongelmaa, jonka taustalta löytyy monenlaisia asioita.

Lue lisää:

Psykiatriset sairaanhoitajat aloittivat työnsä Turun kouluissa – ongelmiin halutaan puuttua nopeasti

Opettajien aika alkoi mennä muuhun kuin opettamiseen – pikkukunta palkkasi psykiatrisen sairaanhoitajan ja psykologin pysyvästi koululle

Päiväkoti palkkaa psykiatrisen sairaanhoitajan – lasten aggressiivinen käytös lisääntynyt