Keskustelu Garden-hallista avattiin Helsingin valtuustossa – Garden-hallin tontin luovutusperiaatteet hyväksyttiin

Helsingin valtuusto käsitteli suunnitteilla olevaa Garden-hallia ensimmäisen kerran. Vasemmistoliitto kritisoi, että ensin hyväksytään myytävän maan hinta, sitten vasta itse rakennus.

Helsinki Garden
Helsinki Gardenin pohjoinen sisäänkäynti.
Helsinki Gardenin pohjoinen sisäänkäynti.Projekti GH Oy

Helsingin Taka-Töölöön suunnitteilla oleva monitoimihalli Garden Helsinki oli tänään keskiviikkona ensimmäistä kertaa käsittelyssä Helsingin valtuustossa.

Valtuusto päätti hinnoitteluperiaatteista, joilla kaupunki vuokraa ja myy alueen rakennuttajalle.

Osa valtuutetuista, Vasemmistoliitto etunenässä, kritisoivat, että hankkeesta päätetään nyt väärässä järjestyksessä.

– Järjestys jossa asia päätetään, vaikuttaa poikkeukselliselta. Ennen kuin mitään on päätetty, meille tuodaan rahoituskysymys, Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Anna Vuorjoki sanoi.

– Minun mielestä meidän tulisi ensin miettiä haluammeko koko hallia ja minkälaisena sen haluamme. Sen jälkeen vasta päätettäisiin, millä hinnalla alue luovutettaisiin.

Vuorijoki ehdotti, että esitys olisi palautettu valmisteluun.

Paavo Arhinmäki (vas.) kannatti Vuorjoen ehdotusta.

Arhinmäen mukaan tuntui myös erikoiselta, että ennen kuin Garden halliin liittyvää kaavaa on edes käsitelty, valtuusto määritteli jo hintaa.

– On täysin ennenaikaista määritellä luovutusehtoja. Erityisesti, koska me kaikki tiedämme, että tämä tulee olemaan pitkä prosessi valitusten kanssa. Miksi sen takia nyt jo mietitään luovutusehtoja, Arhinmäki kyseli.

Sinnemäki puolusteli järjestystä

Kaupunkisuunnittelusta vastaava apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr.) sanoi, että hanke on tässä järjestyksessä, koska hanke on mittava. Valittu päätösjärjestys auttaa hanketta menemään eteenpäin. Sinnemäki myös muistutti, että myöhemmin päätettävä asemakaavan muutos on oma erillinen päätöksensä.

– Valtuusto ei sido tällä (luovutusperiaatte) päätöksellä käsiään tässä tilanteessa asemakaavaa kohtaan.

– Hinnoitteluperiaatteet tullaan päivittämään, jos jotain olennaisia muutoksia tapahtuu, ennen kuin alue myytäisiin.

Pormestari Vapaavuori puolusti myös hanketta

Myös pormestari Jan Vapaavuori (kok.) kävi valtuuston edessä puolustamassa hanketta. Hän kertoi, että hanke on 700-800 miljoonan euron hanke, eli suuri.

– Hanke lisää kaupungin vetovoimaa ja iloa. Tämä tuo kaikkea hyvää kaupunkiimme. Hanke on palasteltu sen takia, että haluamme tehdä asian helpommaksi rakentajalle, Vapaavuori sanoi ja viittasi siihen, että rakennuttaja voi nyt suunnitella hankkeen kustannuksia paremmin.

– En hyväksyväitettä, että tämän suunnittelu ei olisi ollut läpinäkyvää. Tätä on valmisteltu jo vuosia ja meillä kaikilla on tämä ollut tiedossa.

Helsinki Garden
Helsinki Garden -havainnekuva.Helsinki Garden

Päätös rakentamisesta tehdään myöhemmin

Aluetta ei vielä kuitenkaan luovuteta rakennuttajalle. Nyt päätettiin vain luovutusperiaatteista.

Garden Helsinki on vanhan jäähallin viereen Nordenskiöldinkadulle suunnitteilla oleva monitoimihalli, johon kuuluu myös asuntoja, hotelli sekä liiketiloja.

Hanketta on kritisoitu liian isoksi suunnitellulle paikalle.

Tontti on kuitenkin jo varattu hankkeelle kaupunginhallituksessa. Lopullinen päätös asiaan on tulossa vasta myöhemmin, kun asemakaavan muutos tulee päätöksentekoon valtuustoon. Itse rakennuksen rakentaminen päätetään vasta silloin.