Matti Mörttisen kolumni: Koomikko piristää politiikkaa – mutta pelle vaihtuu pian pelottelijaan, ja silloin on itku naurua lähempänä

Hauskuutus on uusi oikotie politiikan huipulle. Ilmiö alkoi Islannista, kertoo toimittaja Matti Mörttinen kolumnissaan.

poliitikot
Matti Mörttinen
Jani Aarnio / Yle

Muuan muistikuva nousee mieleen aina kun Britannian uusi pääministeri vilahtaa tv:ssä.

Oli kesä 1992. Tanskassa kansa oli juuri äänestänyt Maastrichtin unionisopimuksen nurin. Se oli syössyt EU:n ensimmäiseen perustavanlaatuisista kriiseistään, joita on jatkunut näihin päiviin.

EU-maiden (silloin 12) ulkoministerit pitivät Oslossa hätäkokousta Nato-tapaamisen jatkoksi. Toimittajat, minä joukossa, janosivat tietoa brittidiplomaatilta paikallisen hotellin pihassa.

Yhtäkkiä siihen pölähti ulko-ovesta hahmo, joka näytti suomalaisesta kesäteatterista karanneelta Jukolan Jussilta. Ilmestys oli kaikkea järjestystä uhmaavine vaaleine hiuksineen tosin puettu kolmiosaiseen liituraitaan ja oli lehtiöstä päätellen kollega.

Daily Telegraph -lehden Brysselin-kirjeenvaihtaja Boris Johnson oli saapunut paikalle.

Hahmo kaappasi heti tilanteen haltuunsa: ”No, mikä on päivän juttu? Kiitos Tanskalle, eikö vain?” Hän sai diplomaatin saman tien alakynteen.

Poliitikko Johnson oli siis alkujaan toimittaja. Hän on pohjimmiltaan kuitenkin koomikko.

Myöhemmin näin Johnsonin useissa EU-huippukokouksissa. Niissä brittitoimittajia ”spinnasi” pääministeri Tony Blairin päästrategi Alastair Campbell, alansa legenda. Hän antoi aina erityishuomion Borikselle; nälvi tälle joskus jopa ennen kuin tämä ehti avata suutaan.

Osat ovat vaihtuneet. Nyt Johnson yrittää hallita ja Campbell kampanjoi uuden brexit-kansanäänestyksen puolesta.

Poliitikko Johnson oli siis alkujaan toimittaja. Hän on pohjimmiltaan kuitenkin koomikko. Hän nousi suosioon Uutisvuodon brittiläisen alkuperäisversion usein nähtynä vieraana. Hänen lehtitekstinsä olivat enemmän hauskoja kuin luotettavia.

Timesista Boris sai lähteä keksaistuaan sitaatin kummisetänsä suuhun.

Komiikka on uusi oikotie yhteiskunnallisen päätöksenteon huipulle.

Viiden tähden liikkeen perustaja, satiirikko Beppe Grillo mullisti Italian politiikan. Ukrainassa valittiin tänä vuonna presidentiksi Volodymyr Zelensky, joka ennen vaaleja esitti tv-komediasarjassa presidentiksi sattumalta valittavaa opettajaa.

Mutta tiesittekö, että koomikkobuumin edelläkävijä oli suomalaisissakin ruuduissa nähty islantilainen hauskuuttaja?

Hänen nimensä on Jón Gnarr. Hän perusti kymmenen vuotta sitten Paras puolue -nimisen liikkeen ja pyrki menestyksekkäästi Reykjavikin pormestariksi.

Gnarr lupasi uima-altaille ilmaisia pyyhkeitä, jääkarhun paikalliseen eläintarhaan ja siirtymisen salaisesta kähminnästä avoimeen korruptioon.

Parhaan puolueen voittokulku oli kertakäyttövitsi, joka helpotti islantilaisten oloa taloudellisen romahduksen jäljiltä. Ne, jotka alkoivat kopioida Gnarrin reseptiä muualla maailmassa, käsittivät vain vitsin väärin.

Huolestuttavinta on, että populismi ottaa vallan hauskuuttamalla, mutta pysyy vallassa pelottelulla.

Politiikan koomikot voidaan nähdä osana laajempaa populismin ilmiötä. Pellepoliitikot ovat miehiä, kuten lähes poikkeuksetta muutkin populisti- ja totalitaristijohtajat.

Huolestuttavinta on, että populismi ottaa vallan hauskuuttamalla, mutta pysyy vallassa pelottelulla. Italiassa Grillo-ilmiön vanavedessä nousi varapääministeriksi asti laitaoikeistolaisen Legan Matteo Salvini, jonka puheet pursuavat uhoa ja vierasmaalaisten väheksyntää. Yhdysvalloissa Donald Trump on pelle ja pelottelija samassa persoonassa.

Suomessakin Smp:tä ja soinismeja seurasi aivan erilainen perussuomalaiset-puolue.

Johnson on vaihtanut roolia jopa sujuvammin kuin Trump. Huuli ei enää lennä. Sen sijaan hän antaa potkuja puoluetovereilleen ja lomauttaa parlamentin.

Vuonna 1980 Yhdysvalloissa vaihdettiin presidentti Jimmy Carteria näyttelijä Ronald Reaganiin. ”Mitä vikaa näyttelijässä? Meillä on ollut klovni neljä vuotta”, julistivat Reaganin kannattajat julisteissaan.

Vähän he tiesivät siitä, mitä uusi vuosituhat toisi tullessaan.

Politiikan ei pidä olla haudanvakavaa. Mutta hauskuuden ei myöskään pidä olla itsetarkoitus.

Pellejen kausi kestänee aikansa. Se toivottavasti päättyy sitä mukaa kuin Johnsonin tapaisten johtajien kulissit kaatuvat ja bluffit paljastuvat. Ja toivottavasti se myös päättyy ennen kuin yksinvaltiaat ovat ottaneet vallan joka puolella.

Matti Mörttinen

Kirjoittaja on pirkanmaalainen toimittaja ja tietokirjailija, joka myöntää joskus nauraneensa kadehtien Boris Johnsonin taidokkaimmille teksteille.

Kolumnista voi keskustella 16.9. klo 16.00 asti.