Kemin biotuotehtaan alihankintapäivät on buukattu täyteen – tilaisuuteen on ilmoittautunut 140 yritystä

Tarvittaessa Metsä Fibre järjestää toiset alihankintapäivät.

biotuoteteknologia
Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan ensimmäinen havainnekuva, huhtikuu 2019.
Ensimmäinen havainnekuva Metsä Groupin Kemiin suunnittelemasta biotuotetehtaasta.Metsä Group

Kemiin suunnitellun biotuotetehtaan alihankintapäivät on varattu täyteen.

Metsä Fibren järjestämään tilaisuuteen on ilmoittautunut 220 osallistujaa, noin 140 yrityksestä. Tilaisuus pidetään marraskuussa Kemin kulttuurikeskuksessa.

Ilmoittautuneissa on monen alan toimijoita ja myös eri kokoluokan yrityksiä mukana.

Tilaisuuteen otetaan kuitenkin ilmoittautumisia vielä vastaan syyskuun loppuun saakka. Kemin biotuotetehdasprojektin viestintäpäällikkö Anna-Liisa Pennasen mukaan on luonnollista, että ilmoittautumiset elävät ja peruuntumisiakin voi tulla, jolloin paikkoja vapautuu.

Tarvittaessa Metsä Fibre järjestää toiset alihankintapäivät.

Alihankintapäivät on tarkoitettu yrityksille, jotka ovat kiinnostuneita ryhtymään yhteistyökumppaneiksi mahdolliseen biotuotetehtaan rakennusvaiheeseen.

Biotuotetehtaan rakentamisen uskotaan työllistävän lähes 10 000 henkilötyövuotta, josta yli puolet Kemissä. Työntekijöitä koko projektin aikana arvioidaan olevan noin 15 000.

Työmaavahvuus voi parhaimmillaan nousta noin 3 000 henkilöön päivässä.