Toimittajalta: Kannattiko sittenkään kertoa aivan kaikkea? Loiri-elämäkerrassa on äijäilyn maku

Kulttuuritoimittaja Miia Gustafsson ärtyi Loiri-elämäkerran seksiretosteluista, mutta arvostaa Tervon tapaa liittää elämäkerta osaksi yhteiskuntaa.

Vesa-Matti Loiri
Vesa-Matti Loiri
Jari Tervo haastatteli Vesa-Matti Loiria useaan otteeseen. Materiaalia kertyi sata tuntia.Samu Takala / Yle

Taiteilija Vesa-Matti Loiri lupasi kertoa kaiken Jari Tervolle ja sen hän toden totta teki. Tervo teki työtä käskettyä ja kirjoitti ilmeisesti lähes kaiken 700-sivuiseen elämäkertaan.

Silti monen tunnin luku-urakan jälkeen Loiri ei kuitenkaan tunnu sen läheisemmältä kuin ennenkään. Vaikka lähtökohtaisesti sympatiseeraan Loiria, niin nyt jopa ärsyttää.

Se johtuu siitä, että Loiri on äijäkirja. Miehet kertovat juttuja toisilleen. Joka ikinen naisseikkailu ja pano on kerrottu ja kirjoitettu. Siitä tulee rehentelyn sivumaku ja se saa sapen kiehumaan. Kaikkea ei olisi ehkä kannattanut sittenkään kertoa.

Nyt lukijalle jää kuva, että kansakunnan kaapin päälle nostetun suuren taiteilijan ajatukset ovat askaroineet 50-prosenttisesti naisissa. Ehkä näin onkin, en tiedä. Toivon kuitenkin, että ei.

Olisin mieluummin halunnut tietää, mitä Loiri ajattelee taiteen tekemisestä. Mikä oli hänen metodinsa, kun hän lauloi antaumuksella taistolaislauluja, vaikka hän ei piitannut koko aatteesta. Mitä hänen päässään liikkui, kun improvisoi Uunoa?

Tervo osaa luoda yhteiskunnalliset kehykset

Kirjasta kuultaa läpi Loirin ristiriitainen suhtautuminen kansansuosikin ja suuren taiteilijan rooleihin. Varsinaisia pohdintoja ei kuitenkaan löydy kirjasta. Ehkä Loiria kuvaakin paremmin konkreettinen tekeminen kuin filosofoiminen.

Mielestäni kirjan paras, hauskin ja paljon kiteyttävä kohtaus on, kun nuorta Loiria alkaa epäilyttää oma suosio. Onko hän vielä tänäänkin suosittu, tykkäävätkö ihmiset hänestä? Hän päättää lähteä kävelylle Mannerheimintielle. Ja kyllä, ihmiset tunnistavat hänet yhä. Tuijotus alkaa kuitenkin ärsyttämään Loiria. Hän päättää tuijotella takaisin, hymyillen. Hän kääntyy jopa katsomaan taaksepäin kohdatessaan kulkijoita kadulla. Loiri huomaa, miten ihmiset ärsyyntyvät ja supisevat. Loiria hykerryttää.

Toki Loirin huikean monipuolinen ura tulee hyvin esiin kirjassa. Ei voi kuin hämmästellä, miten lahjakas ja ehtiväinen taiteilija hän on ollut. Kirjan parasta antia onkin maamme pienten kulttuuripiirien kuvaukset. Kaikki tunsivat toisensa. Kulttuurihistoriallisena ajankuvana kirja on herkullinen.

Poikkeuksellisen Tervon kirjoittamasta elämäkerrasta tekee sen sidos ympäröivään yhteiskuntaan. Loirin elämä syntymähetkestä lähtien on asetettu taitavasti yhteiskunnalliseen kehykseen. Lukija saa tietää, että samaan aikaan, kun Vesa-Matti otti ensimmäisiä maitohuikkia äitinsä rinnasta, Paasikivi ja Mannerheim illallistivat Helsingissä. Opin, että Paasikivi suhtautui varovaisemmin Neuvostoliittoon, kun taas Mannerheim oli jyrkempi.

Kaikesta huomaa, että Jari Tervo on kirjoittanut historiallisia romaaneja. Kirjailijana hänellä on silmää yksityiskohdille ja herkullisille anekdooteille. Hän on selvittänyt asioita perusteellisesti ja osannut myös tivata haastateltavilta tarkkoja kuvauksia. On sinänsä ihan hauska tietää, että Vesa-Matin lapsuuskodin ovelle johti kolme porrasta. Siinä melkein näkee pikku-Matin istuskelevan.

Huippukirjailijat kirjoittavat elämäkertoja

Loiri-kirjasta odotetaan syksyn hittiä. Otavassa on taatusti hykerrelty, kun Loiri kelpuutti Tervon kirjoittamaan elämäkertaa. Muitakin yrittäjiä nimittäin oli. Loirin asiainhoitajan ja ystävän Pete Eklundin pöydällä oli parhaillaan yhdeksän ehdotusta elämäkerrasta. Nimenomaan Eklund lausahti sanat, että jos elämäkerta tehdään, niin sen pitää olla joku jari tervo.

Eklundilla oli hyvä vainu – silloin ei vielä ollut noussut ilmiöksi huippukirjailijoiden kirjoittamat elämäkerrat. Viime vuoden myyntimenestys oli Kari Hotakaisen kirjoittama kirja Kimi Räikkösestä. Katja Ketulla on työn alla Ismo Alangon elämä. Yhdistämällä kaksi tunnettua nimeä tuplataan kiinnostus ja todennäköisesti myös myynti. Kaupan päälle tulee vielä laatu, sillä kirjailijat eivät päästä käsistään mitään puolivillaista.

Kun asialla on ammattikirjailija, hänen tyylillään ja valinnoillaan on valtaa. Millainen kuva kohteesta piirtyy, on täysin kirjoittajan kynässä. Jos Loirin naisseikkailut saivat karvat pystyyn, niin Kimi Räikkösestä aloin pitää, vaikka paheksun syvästi formula-autoilua. Hotakaisen kirjan luettuani toivoin sydämestäni Räikköselle kaikkea hyvää ja turvallisia kilometrejä.

Entä jos Loirin elämäkerran olisikin kirjoittanut nainen, vaikkapa Katja Kettu? Millainen lopputulos olisi ollut? Kettukaan ei kursaile seksuaalisuudesta kirjoittaessaan, mutta olisiko sävy ollut erilainen. Silloin ei ainakaan olisi syntynyt mielikuvaa äijäilystä, joka jättää suuren osan lukijoista (naiset lukevat enemmän ja kirjoja lukevat miehet eivät ehkä machoile) ulkopuolisiksi.

Tai sitten Loiri on niitä paljon kaivattuja kirjoja, jotka saavat sellaisetkin lukemaan, jotka eivät yleensä lue. Jostain syystä tässä maailmassa pätee lainalaisuus – seksi kiinnostaa aina.

Lue lisää:

Jari Tervo haastatteli Loiria 100 tuntia elämäkertaa varten – sikarinsavussa riideltiin, mutta tunnustettiin myös rakkautta

Ylen Kulttuuricocktailin jutttu kirjasta.