Asvalttiasema toi hajuhaitat uudelle omakotialueelle - Asukkaat: Ääni lähtee, päätä särkee, silmiä kirvelee

Hämeenlinnassa on tehty lukuisia valituksia asvalttiasemasta, jonka hajut haittaavat uuden omakotialueen asukkaita.

elinympäristö
Teija Nurro
Asvalttiaseman hajut vie äänen ja saa silmät kirvelemään, sanoo Teija Nurro. Ulkona pitää kuitenkin käydä koirien takia.Timo Leponiemi / Yle

Kun lapsiperhe muuttaa puhtaan ilman perässä luonnonkauniille omakotitaloalueelle ja yhtäkkiä vieressä onkin käryävä asvalttiasema, huoli lasten terveydestä kasvaa. Hämeenlinnan itäisten kaupunginosien Siirin ja Velssin asukkaat ovat heinäkuun alusta lähtien joutuneet haistelemaan läheisen asvalttiaseman hajuja. Hämeenlinnan kaupunki on saanut hajuista jo kymmeniä valituksia.

Siirissä asuva Siiri-Velssi-Kankainen asukasyhdistyksen puheenjohtaja Teija Nurro on lähdössä ulkoiluttamaan koiriaan, kun kurkussa alkaa heti köhisyttämään. Asvalttiaseman porttien ulkopuolella käry tuoksuu vahvasti ja päätä alkaa toimittajallakin särkeä.

– Ääni lähtee heti ulkona, niin kuin heti nytkin, silmissä näkö alkaa sumentua. Hengittäminen vaikeutuu, iho alkaa kirvellä. Semmoinen valtava aivosumu tulee ja jaloista saattaa lähteä tunto, Nurro luettelee omia ulkoilukokemuksiaan hajun seurauksista.

Tonttikauppoja peruttu

Itäisten kaupunginosien asukkaat ovat vastustaneet asvalttiaseman tuloa viime syksystä lähtien, kun selvisi, että Mäkelän teollisuusalueella olevan asvalttiaseman toiminta ollaan siirtämässä uuden omakotialueen lähelle. Myös Mäkelän alueella on valitettu asvalttiasemasta, jonka toiminta jatkuu edelleen.

Siirissä on kolme omakotialuetta. Ne ovat Hämeenlinnan kaupungin merkittävin tonttivaranto. Siiri 2:ssa vapaana on liki 50 tonttia, Siiri 3:een on kaavoitettu 130 omakotitonttia, mutta alue on vielä kokonaan rakentamatta.

Velssin asvalttiasema
Velssin asvalttiasema sijaitsee lähellä uusia omakotitaloalueita.Timo Leponiemi / Yle

Viime syksynä, kun asvalttiasemasta nousi kohu, Hämeenlinnan kaupunki osti Siiri 2:n alueelta takaisin kaksi omakotitonttia ja parin tontin varaus peruttiin, kertoo palveluasiantuntija Sirpa Rahikainen Hämeenlinnan kaupungin tontti- ja mittauspalveluista.

Teija Nurro on siinä onnellisessa asemassa, että hän asuu paritalossa vuokralla. Toisin on monien muiden laita, jotka ovat rakentaneet kalliin talon.

– Eihän tämä kenellekään ole kiva asia. Muutama ihminen on jo kiinteistönvälittäjältä saanut sellaisia lausuntoja, että arvo talon on laskenut asvalttiaseman takia. Ei täältä kukaan halua enää ostaa asuntoa.

Teija Nurro ei anna Hämeenlinnan kaupungille kovinkaan maireaa arviota asuinkaupunkina.

– Ei tämä kauhean asukas- ja lapsiystävällinen kaupunki ole niin kuin on mainostettu.

Teija Nurro ihmetteleekin sitä, miksi Hämeenlinna uhraa maineensa asvalttiaseman takia.

– Tätä on kysyttykin kaupungin edustajilta. Se ei oikein ole meille selvinnyt. Ei tässä kovin asukkaita arvostava käsitys asiasta ole jäänyt.

"Raikkaan ilman ja puhtaan luonnon perässä"

Pia Ratiselle asvalttiaseman hajut ovat aiheuttaneet pääkipua. Enemmän häntä kuitenkin huolestuttaa lasten terveys. Perheen nuorinta lasta ei tee mieli nukuttaa päiväunillaan ulkona.

Pia ja Maisa Ratinen
Asvalttiaseman hajujen vuoksi Pia Ratinen ei halua nukuttaa Maisaa ulkona päiväunilla.Ville Välimäki / Yle

– Kuka tahansa, joka on ajanut asvalttityömaan ohi, tietää, miltä se tuntuu. Haju leijuu tunteja tässä ilmassa, ja pahimmillaan on matalapaineella.

Alueen asukkaat ovat valittaneet hajuhaitoista, mutta tulokset ovat jääneet vähäisiksi.

– Mekin olemme muuttaneet tänne toisesta kaupungista raikkaan ilman ja puhtaan luonnon perässä ja sitten käy näin. Ei se hyvältä tunnu.

Pia Ratinen toteaa, että asunnon myyntikin on käynyt mielessä, mutta asvalttiaseman läsnäolo ei ainakaan paranna asunnonmyyntimahdollisuuksia.

Kaupunki luotti lupauksiin

Asvalttiasemalle riittää ilmoitusmenettely, jos siitä ei aiheudu haittaa. Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio huomauttaa, että YIT lupasi hoitaa asiat niin.

– Jos homma ei toimi, heille tulee ympäristölupa haettavaksi. Haittaa ei saa aiheutua, se on ihan yksiselitteisen selvä.

YIT Teollisuus Oy:n ympäristöpäällikkö Jame Welin kertoo olevansa yllättynyt hajuhaitoista, sillä laitoksen tekniikan piti olla kunnossa.

– Meidän tarkoitus ei ole aiheuttaa kenellekään mitään haittaa. Kyllä me todellakin yritämme saada kaikki asiat tehtyä ja kyllä ne varmasti tulevat myöskin tehtyä.

Tällä viikolla YIT on teettänyt hajumittauksia, joiden tuloksia odotetaan ensi viikon lopulla. Niiden perusteella suunnitellaan tarvittavaa hajunpoistotekniikkaa.

Asvalttiaseman toiminta jatkuu marras-joulukuun vaihteeseen saakka. Toiminta käynnistyy uudelleen keväällä, jos hajuongelmat saadaan pois.

– Jos sieltä ei tule hajuhaittoja, siinä tapauksessa se voi toimia., sanoo Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio ja luottaa siihen, että hajuongelmat saadaan hoidettua.