Ainoa suomalainen lentokonevalmistaja, lappilainen Atol Avion Oy tähtää vaikeuksien jälkeen maailman markkinoille – ex-formulakuljettaja Mika Salo yhtiön uusi osakas

Atol Avion Oy:ssä uskotaan, että tulevaisuudessa koneita valmistuu jopa 50 kappaleen vuositahdilla.

lentokoneteollisuus
Markku Koivurova
Antti Mikkola / Yle

Atol Avion Oy:n pääsuunnittelija Markku Koivurova on liidellyt pitkän matkan lentokoneiden parissa, hän esittelee uusinta luomustaan silmät hehkuen, suunnittelijan palo ei ole sammunut.

– Kyllä meillä on tarkoitus päästä tällä uudella koneella lentämään jo syksyn aikana, kertoo pääsuunnittelija Markku Koivurova innostuneena.

Taustalla vuosikymmenien työ ja vastoinkäymisiä

Palataan menneeseen. Lentokonevalmistaja Atol Avionin Oy:n historia on vaiherikas ja pitkä, sen tarina alkoi jo 1980-luvulla, kun rovaniemeläinen konstruktiotekniikan teknikko Markku Koivurova alkoi suunnitella kevyttä tyyppihyväksyttyä LSA-luokan lentokonetta.

Vuosikymmenet olivat vaiherikkaita, historiaan mahtuu mm. konkurssi lamakaudella 1990-luvun alussa. Koneen suunnittelija ja tuolloin yhtiön toimitusjohtaja Markku Koivurova oli kaukaa viisas, kun hän lunasti konkurssipesältä konetyypin tuoteoikeudet.

Lentokonevalmistaja eli pitkään hiljaiseloa, mutta uusi nousu tapahtui 2012, kun entisen yhtiön raunioille perustettiin uusi yhtiö, Atol Avion Oy.

Viimeisin takaisku tapahtui runsas vuosi sitten, kun 3.7.2018 koelennolla ollut Atol 650 LSA teki pakkolaskun metsikköön lähelle Rovaniemeä. Koelentäjät selvisivät vammoitta, mutta polttoainesäiliö rikkoontui ja kone syttyi palamaan. Koelentäjät saivat toisen ja kolmannen asteen palovammoja. Pakkolaskun syyksi selvisi silmälasikotelo, joka oli pudonnut koneen kuomua ohjaavaan mekanismiin ja jumittanut järjestelmän. Koneen kuomulukitus aukeni, kun lentäjät ottivat laskutelineen alas.

– Totta kai se on vaikuttanut aikatauluun. Olemme analysoineet sen tapahtuman ja todenneet, että on hyvä, kun se tapahtui meille koelennolla, eikä asiakkaalle. Olemme pystyneet korjaamaan ne asiat, jotka siinä onnettomuudessa tulivat esille. Meillä on mm. polttoainesäiliö ja polttoainejärjestelmä suunniteltu kokonaan uudestaan, kuomumekanismiin ei voi enää pudota vierasesine, valaisee pääsuunnittelija Koivurova.

Maailmassa on tällä hetkellä vain muutama lentokonetehdas, jotka valmistavat keveintä tyyppihyväksyttyä koneluokkaa. Suomessa Atol Avion on tällä hetkellä ainoa lentokonevalmistaja ja Euroopankin mittakaavassa harvinainen, yhtiön kilpailijat löytyvät Etelä-Amerikasta ja Yhdysvalloista. Atolin koneet ovat kilpailijoista ainoita, jotka ovat rakennettu pääasiassa puumateriaalista.

– Tämän painoluokan maalle laskeutuvia koneita tekee maailmalla noin 30 valmistajaa, mutta tälläisiä amfibio-koneita, jotka voivat toimia sekä maasta että vedestä on ainoastaan kourallinen. Siinä kategoriassa uskomme olevamme kilpailukykyinen keveyden ja nyt myös turvallisuuden suhteen.

Suunnitelmat jopa 50 koneen vuosituotannosta

Atol LSA 650 nimi on vaihtunut Atol Auroraksi ja suomalaiskone tähtää sinnikkäästi ulkomaan markkinoille. Tilauskannalla se ei pysty toistaiseksi paukuttelemaan henkseleitä, mutta suunnitelmat ovat korkealla.

– Tällä hetkellä meillä on viisi myytyä konetta, mutta sen lisäksi on yli kymmenen potentiaalista ostajaa, joiden uskomme päätyvän kauppaan. Meillä on tulevaisuudessa suunnitelmat jopa 50 koneen vuosituotannosta, laskee Markku Koivurova.

Atol Avion Oy:ssä uskotaan, että suurin markkina on Pohjois-Amerikassa, mutta Aasian odotetaan lähitulevaisuudessa kasvavan. Australia on myös yksi tärkeistä markkina-alueista. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Esa Kataisto arvioi varovaisemmin koneiden vuosituotannon seuraavina vuosina.

– Ensi vuonna on tarkoitus myydä noin 10 konetta, mutta 2021 luvun pitäisi olla jo yli 20. Rovaniemellä pystytään tällä hetkellä rakentamaan vuodessa 10-12 konetta, joten tulevaisuudessa täytyy miettiä, missä koneet kootaan ja minne laajennutaan, arvioi Kataisto.

Tuotantomäärien kasvusuunnitelmat tietäisivät pääsuunnittelija Markku Koivurovan mukaan myös työpaikkoja. Ne sijoittuisivat kuitenkin Lapin lisäksi ympäri Suomea, kun alihankkijat saavat tulevaisuudessa lisää tilauksia. Viime vuonna yhtiö työllisti 14 henkilöä, mutta osa jouduttiin välillä lomauttamaan muun muassa tiukan rahatilanteen vuoksi.

Mika Salo
Pekka Viinikka / Yle

Entisestä formulatähdestä Mika Salosta yhtiön osakas ja koneen omistaja

Mika Salo astelee rennon oloisesti estradille yhtiön tiedotustilaisuudessa Rovaniemen lentokentän läheisyydessä sijaitsevassa, Lapin koulutuskuntayhtymän lentokonehallissa. Formulamaailmassa edelleen tiiviisti työskentelevä Salo on innostunut myös lentokoneista, ja hän hankki muutama vuosi sitten lentolupakirjan. Ensi keväänä formulakuski saa Helsinkiin merenrantalaituriinsa kevyen Atol Auroran.

– Olen lentänyt helikopterilla paljon ja käynyt mm. kisareissuja sillä. Täytin vuosia tuossa pari kolme vuotta sitten ja sain kurssin lentolupakirjaa varten lahjaksi kavereilta. Pääsin sen nopeasti läpi ja olen lentänyt Cesnalla aika paljon ja tykkään niin pirusti, hehkuttaa ex-formulakuljettaja Mika Salo.

Salo on liittynyt myös yhtiön osakkaaksi, mutta on omistuksestaan yhtiössä vaatimaton.

– Olen osakas, mutta siinä puhutaan vaan pienistä summista.

Esa Kataisto, Mika Salo ja Sami Saikkonen
Pekka Viinikka / Yle

Sami Saikkosen intohimo lentäminen

Atol Avionin ryhmään on kiinnitetty myös tanssija-koreografi ja erilaisista TV-töistä tuttu Sami Saikkonen. Saikkosen toinen puoli elämästä voi yllättää useat, sillä hänen intohimonsa ovat lentokoneet. Saikkonen on lennonopettaja ja ryhtyy Atol Avion Oy:n lennonopettajaksi, kun ensimmäinen kone on tyyppihyväksytty ja asiakkaalla.

– En päässyt aikoinaan ilmavoimiin ja ryhdyin sen jälkeen tanssitaiteilijaksi. Lähdin sitten "kostoretkelle" ja 2009 Talent-ohjelman ansiosta menin Jämin lentokentälle ja minulle avattiin ovet ilmailun maailmaan. Tie on vienyt sitten tänne. Tässä saan olla ihan erilaisessa roolissa kuin taas koreografina, tanssijana tai näyttelijänä, miettii Sami Saikkonen.

Lentokoneiden suunnittelu ja valmistus on pitkäjänteistä työtä, johon liittyy suuri määrä säädöksiä, patenttisalaisuuksia, tyyppihyväksyntää, turvallisuustestausta, koelentoja jne. Atol Auroran matka pitkäaikaiseen sarjatuotantoon on nyt lähempänä kuin koskaan. Pitkä odotus vaatii kärsivällisyyttä.

– Välillä on mennyt aika paljon energiaa siihenkin, että on saatu pääomaa, jotta kehitystyö voi jatkua. Kärsivällisyyttä tämä kaikki on vaatinut. Nyt näyttää siltä, että päästään maaliin, toteaa pääsuunnittelija Markku Koivurova ja kiirehtii uuteen tapaamiseen.