Yle Bahamalla: Tulvavesi vyörytti Adrianin taloon antiikkipöydän, nyt mereltä tulee ryönän sijaan apua ahdinkoon

Toista sataa tavallista floridalaista yksityisvenettä on kuljettanut tonnikaupalla avustustarvikkeita hurrikaanin runtelemaan Bahamaan.

Bahama
Dorian-hurrikaanin jälkeen Bahamalla.
Hurrikaanin vuoksi katonrajaan noussut tulvavesi tuhosi bahamalaiskalastaja Adrian Cartwrightin kodin Grand Bahaman saarella.Nina Svahn / Yle

GRAND BAHAMA Kalastaja Adrian Cartwright lompsii saappaat jalassa kodissaan Grand Bahaman saarella. Näky on lohduton. Kattolampun propellituulettimessa roikkuu meriruohoa. Sitä on siellä täällä myös seinissä.

Hurrikaani Dorian teki toviksi bahamalaiskalastajan talosta jättimäisen akvaarion. Seinästä näkee helposti, kuinka korkealle vedenpinta nousi, sillä tumma raja on piirtynyt lähelle katonrajaa.

Hävityksen keskellä yksi ällistyttävimmistä hurrikaanin jäljistä nökötti tulvavesien laskettua keskellä olohuonetta.

– Talooni oli kulkeutunut jostain aivan vieras antiikkipöytä. Hienot kaiverrukset ja kaikkea. Olen kysellyt pöydästä naapureiltani, mutta se ei ole heistä kenenkään, Cartwright kertoo.

Vesimassat kuljettivat myös hänen omaisuuttaan. Täysin väärään paikkaan tempautui kodin irtaimiston lisäksi yksi kalastajan veneistä. Se makaa nyt kallellaan yli sata metriä sisämaassa Cartwrightin kotikadulla.

– Veneen nimi on Mr. Lucky, koska sillä saa aina niin hyvin kalaa.

Dorian-hurrikaanin jälkeen Bahamalla.
Myrskytulva pyyhkäisi mukanaan kalastusveneen pitkälle sisämaahan. Veneenomistaja Adrian Cartwright vakuuttaa aluksen olevan korjattavissa.Nina Svahn / Yle

Cartwright vakuuttaa, ettei veneen onni ole kääntynyt, vaan hän saa aluksen vielä korjattua ja vesille. Tulvavesien viemän omaisuuden tilalle myrsky toi läjäkaupalla haisevaa merenmutaa sekä kasvi- ja puujätettä. Ummehtunut löyhkä leijailee Cartwrightin kodissa.

Dorian-hurrikaanin jälkeen Bahamalla.
Myrskytulvavesi on sotkenut Adrian Cartwrightin talon muta-, merikasvi- ja jäteryönäkerroksella.Nina Svahn / Yle

Yli 30-asteisessa Bahaman kuumuudessa ja kosteudessa rakennuksen kuivatus on vaikeaa, ellei mahdotonta ilman sähköä. Saaren sähköverkko vaurioitui pahoin hurrikaanissa. Katkenneet sähkölinjat roikkuvat yhä paikoin teillä.

Dorian-hurrikaanin jälkeen Bahamalla.
Grand Bahaman saarella infrastruktuuri, kuten tiet ja sähköverkko, vaurioituivat hurrikaanissa.Nina Svahn / Yle

Cartwrightin osalta sähkötön elämä kuitenkin päättyi, sillä hän sai avukseen generaattorin. Yhdysvaltalaiset kalastaja- ja veneilykaverit kuskasivat laitteen Floridasta yksityisellä huvijahdilla. Hän oli yksi nimetyistä generaattorin saajista.

– He ovat yhdysvaltalaisia veljiäni, Cartwright myhäilee.

Apua saatu Floridasta

Yksi yhdysvaltalaisista avustajista, Justin Larivee keräsi tuttaviltaan tuossa tuokiossa pari isoa perävaunullista tavaraa Bahamalle vietäväksi. Kuorma kulki Grand Bahaman saarelle yli 60-jalkaisella loistojahdilla.

Kyytiin oli pakattu Lake Worthissä generaattoreiden lisäksi moottorisahoja, puhdistus- ja hygieniatarvikkeita sekä vettä ja ruokaa. Aluksen kapteeni Dennis arvioi lastin olevan useita tuhansia kiloja.

Dorian-hurrikaanin jälkeen Bahamalla.
Floridalainen huvijahti matkasi Grand Bahamaan kolmen kapteenikoulutuksen saaneen voimin.Nina Svahn / Yle
Dorian-hurrikaanin jälkeen Bahamalla.
Etelä-Floridasta jo toista sataa yksityistä venettä on kuljettanut tavallisten ihmisten aputarvikkeita Bahamaan.Nina Svahn / Yle

Floridassa tiedettiin bahamalaisten paikalliskontaktien ansiosta, että avulla on kiire. Siksi reissuun lähdettiin, vaikka merenkäynti oli äitynyt kovaksi.

Kippari kertoi, että jos kyse olisi ollut huvimatkasta, reissu olisi jätetty tekemättä. Parimetristä aallokkoa ja myrskylukemia hipovaa tuulta uhmaten nelihenkinen miehistö – kolme kipparin pätevyyden omaava ja yksi turvamies – lähti keskiviikkona ennen auringonnousua kohti Bahamaa. Myös Yle pääsi mukaan matkalle.

Dorian-hurrikaanin jälkeen Bahamalla.
Yli 60-jalkaisen jahdin kyydissä Bahamaan tuotiin Dennis-kapteenin mukaan useita tonneja aputarvikkeita.Nina Svahn / Yle
Dorian-hurrikaanin jälkeen Bahamalla.
Ystävät kuljettivat Adrian Cartwrightille generaattorin Floridasta.Nina Svahn / Yle
Dorian-hurrikaanin jälkeen Bahamalla.
Avustusoperaatiota Bahamalla vaikeuttaa, että alue koostuu useista saarista, joihin osaan pääsee vain vesitse.Nina Svahn / Yle

Etelä-Floridasta on lyhyempi matka Bahamalle kuin osavaltion rajojen ulkopuolelle, alle 150 kilometriä. Suhteet ovatkin tiiviit. Kapteeni Dennisin näyttävät tuntevan kaikki. Itselleen hän ei kuitenkaan halua suurempaa julkisuutta, ja esiintyy siksi vain etunimellään.

Freeportin vierasvenesatamaa pyörittävä Karen Pinder Frampton halaa Dennisiä ja alkaa pitää järjestystä avustuskuorman jaossa.

– Kontrolloimme jakoa siten, että satamaporteista sisään pääsee vain pari autoa kerrallaan keräämään heille osoitettuja tavaroita, Pinder Frampton kertoo.

Dorian-hurrikaanin jälkeen Bahamalla.
Karen Pinder Frampton koordinoi Freeportin satamassa Floridasta tulevaa apua tarvitseville, jotta apu jakautuisi kaikille tarvitseville.Nina Svahn / Yle

Pinder Frampton on surullisen tietoinen siitä, että kotimaasta ei ole ollut heille apua katastrofista selviämiseen. Bahaman viranomaiset ovat aloittaneet alueella apua tarvitsevien nimilistan keruun.

– On surullista ja lannistavaa huomata, että kotimaa laittaa meidät taka-alalle näin pitkäksi aikaa. Ei kukaan selviä ilman vettä. Ilman sähköä kyllä selvitään, mutta ei vettä, Pinder Frampton sanoo.

Hurrikaanin on arvioitu aiheuttaneen Bahamalle jopa kuuden miljardin euron vahingot.

”Tämä vaatii enemmän, mihin Bahama pystyy”

Yksityisten avustusvenekuljetuksia West Palm Beachin alueella koordinoi Gregory Kleinrichert. Hänen mukaansa Bahamaan on seilannut Floridasta jo toista sataa venettä avustuskuormineen.

– Bahama on kokenut monia hurrikaaneja, mutta ei mitään tällaista. Luulen, että tämä vaatii suurempaa ponnistusta kuin mihin Bahama pystyy, Kleinrichert arvioi.

Kleinrichertin tilannetulkinta näyttää oikealta, sillä vaikka hurrikaanista on kulunut yli viikko Grand Bahaman saarella vallitsevat yhä poikkeusolot. Juoksevaa vettä ei ole, ja jos on, sen on varoitettu olevan saastunutta.

– Heti herättyämme päivän ensimmäinen tehtävämme on veden hankkiminen, Ann Pinder kertoo.

Dorian-hurrikaanin jälkeen Bahamalla.
Paikalliskontaktien ansiosta monelle floridalaisjahdin mukana tulleista tarvikkeista oli nimetty vastaanottaja.Nina Svahn / Yle

Pinder asuu perheineen sukulaisten luona, koska oma koti on asuinkelvoton. Sitä siivotaan sen jälkeen, kun vettä on saatu hankittua.

Joyce Tate ei edes jaksa ajatella, mitä Grand Bahaman itälaidassa sijaitsevalle kodille pitäisi tehdä. Nyt perheenäidin suurempi huoli on selvitä jokaisesta päivästä.

– Menetimme kaiken. Emme pystyneet pelastamaan mitään, kun vesi tulvi sisään ja katto romahti, Tate sanoo.

Tate kertoo kyyneleet silmissään, kuinka viisihenkinen perhe pelastui menemällä talon komeroon. Katon romahdettua Taten mies sitoi perheensä itseensä kiinni, ettei kukaan huuhtoutuisi veden mukana pois.

– Se oli sanoinkuvaamattoman kauheaa. Kuulosti siltä kuin juna olisi jyristänyt taloon, Tate sanoo.

Dorian-hurrikaanin jälkeen Bahamalla.
Grand Bahamalla asuva Joyce Tate menetti hurrikaanissa kaiken. Hän on helpottunut saadessaan apua perheelleen, sillä Bahaman viranomaisilta sitä ei ole tullut.Nina Svahn / Yle

Tate perheineen asuu nyt sisaren perheen luona. Heidän kotinsa Freeportissa säilyi.

– Luojalle kiitos äidistä ja sisarestani. He ovat olleet meille niin hyviä, mutta en haluaisi olla heille vaivaksi.

Tate sanoo tilanteen olevan nyt sellainen, että jokainen avustus, pienikin, auttaa heitä eteenpäin. Mutta jälleenrakennus ja toipuminen ovat vielä tuskallisen kaukana.

– En edes osaa sanoa, kuinka kauan kestää, että voisimme päästä henkisesti takaisin jaloillemme. Täytyy luottaa Jumalaan. Se lienee ainoa asia, mitä nyt voi tehdä, Joyce Tate huokaa ja istahtaa avustustarvikkeilla lastatun lava-auton kyytiin.

Dorian-hurrikaanin jälkeen Bahamalla.
Grand Bahamalla erityisesti saaren itäosa kärsii pahoista tuhoista. Suolavesi on ruskistanut kasvit ja myrskytuuli katkonut puita.Nina Svahn / Yle

Lue lisää:

Bahaman myrskyn jäljiltä kateissa kenties 2 500 ihmistä

Hurja Dorian runteli Bahamasaaria alkuviikosta – tältä näyttää paratiisisaarilla hirmumyrskyn jäljiltä

Kun lentokenttä muuttui myrskyäväksi mereksi – Ällistyttävä video Bahaman lentokentästä Dorian-hurrikaanin keskellä