Kaksikon epäillään myyneen vuosien ajan taideteoksia maksamatta korvauksia – vahingot satoja tuhansia euroja

Taideteoksia on myyty Tampereen ja Turun seudulla sekä pohjoisemmassa Suomessa.

taide
Taiteilija Salvador Dalí. Kuva Dalín veistosnäyttelystä Pietarista.
Kaksikon epäillään myös myyneen Salvador Dalín veistoksista tehtyjä kopioita, mutta väärin tiedoin.Yuri Smityuk / AOP

Keskusrikospoliisi tutkii Tampereella törkeää taidealan petosvyyhtiä. Kaksi pirkanmaalaista pääepäiltyä on myynyt vuosia taidetta maksamatta niistä Kuvasto-korvauksia.

Kuvasto-korvaus on samankaltainen korvaus taiteilijoille kuin esimerkiksi Teosto-korvaukset muusikoille. Teoksen hinnasta riippuva prosenttiosuus maksetaan Kuvaston (siirryt toiseen palveluun)kautta taiteilijoille, kun teos vaihtaa omistajaa.

Kuvasto-korvauksien osalta puhutaan Keskusrikospoliisin mukaan sadoista tuhansista euroista.

Epäillyt ovat myyneet korvauksia maksamatta sekä suomalaisten että ulkomaalaisten taiteilijoiden teoksia vuosien ajan Tampereen seudulla, Turun seudulla ja pohjoisemmassa Suomessa.

Kuvasto-korvauksien maksamatta jättäminen ei ole tavanomaista, muttei poikkeuskaan. Vakiintuneet toimijat kuten huutokaupat maksavat korvaukset.

– Osa taidekauppiasta kuitenkin jättää korvauksen maksamatta, ja tässä on mukana myös toimijoita, jotka tietävät maksuvelvollisuudesta. Saamatta jäänyt korvaus voi joissain tapauksissa olla huomattava, kertoo Kuvaston toiminnanjohtaja Tommi Nilsson.

Kuvasto-korvaukset ovat vyyhdistä vain yksi osuus. Lisäksi Keskusrikospoliisi tutkii Salvador Dalín veistosten myyntiin liittyviä törkeitä petoksia.

Kaksikon epäillään myyneen Salvador Dalín kuoleman jälkeen tehtyjä veistoskopioita virheellisillä tiedoilla.

Oikeuksia veistosten kopioiden tekemiseen myytiin usealle taholle ja niiden valmistaminen oli kontrolloimatonta. Suurin osa törkeistä petosepäilyistä koskee juuri myytyjä veistoksia.

Syytteitä ei vielä ole nostettu. Niiden nostamisen takaraja on maaliskuun alussa.