SK: Merikarvialla ammuskeltiin haulikolla – yhtä epäillään tapon yrityksestä

Lehden mukaan kahden henkilön välinen nujakointi Alakylässä päättyi useisiin haulikon laukauksiin.

väkivaltarikokset
Logo Turun pääpoliisiaseman ovessa.
Satakunnan Kansan mukaan yksi henkilö on otettu kiinni tapon yrityksestä.Kalle Mäkelä / Yle

Lounais-Suomen poliisi tutkii torstain vastaisena yönä tapahtunutta ammuskelua Merikarvialla (siirryt toiseen palveluun), kertoo Satakunnan Kansa.

Poliisi kertoo lehdelle, yksi henkilö on otettu kiinni. Tapausta tutkitaan alustavasti tapon yrityksenä ja pahoinpitelynä.

Kyse on kahden henkilön välisestä riidasta. Satakunnan Kansan mukaan toinen osapuolista oli nujakoinnin päätteeksi hakenut haulikon ja ampunut sillä useita laukauksia.

Tapahtumapaikka sijaitsee Alakylässä, Merikarvian ja Ahlaisten välisen Rantatien läheisyydessä.