Lintilä: Velkaelvytys ei kuulu työkalupakkiini

Lintilä ei nostanut brassilihan tuontikieltoa keskusteluun ministerikokouksessa. Miksei, siihen ei saatu kunnon vastausta.

talous
Mika Lintilä
Martti Kainulainen / Lehtikuva

Etenkin elvytysraha ja ilmasto nousivat keskusteluun EU:n valtiovarainministerien Ecofin-kokouksen ensimmäisenä päivänä Helsingissä.

Kaksipäiväistä kokousta johtava valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) piti päivän keskusteluja eteenpäin katsovina.

– Hyvää keskustelua. Aika paljon puhuttiin ilmastokysymyksistä, turvallisuusuhista ja tottakai EU:n kilpailukyvystä.

Euroopan keskuspankki (EKP) kannusti eilen euromaita elvyttämään taloutta, sillä pelkästään keskuspankin negatiivisilla koroilla talouteen ei saada vauhtia.

Lue lisää: Kaikki vaativat Saksaa elvyttämään, vaikkei sitä mainita nimeltä

Lintilän mielestä Suomella ei ole varaa osallistua elvytystalkoisiin.

– Ei meillä ole missään nimessä varaa lähteä velkarahalla elvyttämään. Velkaelvytys ei kuulu tällä hetkellä minun työkalupakkiini.

Lintilä perusteli tiukkaa kantaansa Suomen ikärakenteen muutoksella.

– Se tulee haastamaan meitä erittäin kovasti ja jos emme saa yhtään puskuria rakennettua ja velkaannumme tällaisessa tilanteessa niin miten me pärjäämme sitten kun tulee kovat ajat.

Lintilän mukaan Suomella on siis täysi työ pysyä vakaus- ja kasvusopimuksen kriteereissä. Silloin vuosittaisen budjettialijäämän on jäätävä alle kolmen prosentin bruttokansantuotteesta ja julkisen velan alle 60 prosentin bruttokansantuotteesta.

Ilmastopulmien ratkomisessa myönteistä kehitystä

Lintilää ilahdutti etenkin valtiovarainministereiden keskustelutason nousu ilmastokysymyksiä ratkottaessa.

– Kyllä keinovalikoimasta käydään paljon keskustelua ja keinovalikoima on kehittynyt. Nykysin keskustelu on erittäin rakentavaa. Maat myös alkavat sitoutua erilaisiin toimiin. Toisaalta ilmastotoimet nähdään myös mahdollisuutena. Esimerkiksi Suomella on osaamista kiertotaloudesta ja siitä kuinka jätteistä tehdään energiaa, Lintilä sanoo.

Lauantaina keskustelujen pääteemana on energiaverotus (siirryt toiseen palveluun). EU-lainsäädäntö energiaverotuksesta kaipaa uudistamista, jotta se tukisi nykyistä paremmin ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja sisämarkkinoiden toimivuutta. Aihetta sivuttiin kuitenkin jo perjantaina.

– Keskusteluissa tuotiin esille lentopolttoainevero. Mutta kyllä Suomen lähtökohtana on, että täytyy olla laajempi kokonaisuus.

Tosin siinäkin Lintilä näki Suomella mahdollisuuksia.

– Voimme vaikkapa rakentaa Helsinkiin lentobioaineita käyttävän tukikohdan ja siinä voisi olla valtiollakin joku rooli.

Lintilän kommentit brassilihasta hämmensivät

Brasilialaisen naudanlihan mahdollinen tuontikielto painostuskeinona Amazonin sademetsän tulipalojen hillitsemiseksi ei sen sijaan noussut kokouksen agendalle.

Lintilä vaati elokuun lopulla EU:ta ja Suomea selvittämään mahdollisuus kieltää brasilialaisen naudanlihan tuonti. Amazonin metsäpalot olivat juuri nousseet koko maailman huulille. Lintilä sanoi olevansa valmis (siirryt toiseen palveluun) nostamaan asian keskusteluun nyt Helsingissä, ellei edistystä saataisi ennen sitä aikaiseksi.

Tänään päivän päättäneessä tiedotustilaisuudessa Lintilältä kysyttiin, nostiko hän asian keskusteluun.

Lintilä vastasi lyhyesti näin:

– Ilmoitimme, että komissio tutkisi, onko naudanlihan tuonnin keskeyttäminen Brasiliasta mahdollista. Tämän Suomi tai itse olen esittänyt kantana, ja myöhemmin tähän on liittynyt kysymys siitä, onko soijan osalta tehtävä jotain ratkaisuja.

Tilaisuuden jälkeen suomalaistoimittajat kysyivät Lintilältä uudelleen, keskusteltiinko asiasta tänään. Vastaus kuului näin:

– Ei oikeastaan. Tai aihetta kyllä sivuttiin, siis Amazonia noin yleensä. Ei muuten.

Jatkokysymykseen siitä, miksei Lintilä nostanut asiaa keskusteluun, hän vastasi ettei asia ollut kokouksen agendalla.

Mihin tulokseen Lintilä oli asian kanssa tullut? Pitääkö hän EU:n tähänastisia toimia siis riittävinä?

Näihin kysymyksiin ei tänään saatu vastauksia.