Keskustan puheenjohtaja Kulmuni Ykkösaamussa: Valtio voisi taata yrityslainoja nykyistä runsaskätisemmin

Keskustan tuore puheenjohtaja haluaisi kasvattaa pienten ja keskisuurten yritysten lainojen valtiontakausta 80 prosenttiin.

Katri Kulmuni
Ykkösaamu
Ykkösaamu

Keskustan tuore puheenjohtaja Katri Kulmuni (kesk.) uskoo, että pienet ja keskisuuret yritykset pystyisivät investoimaan paremmin tulevaisuuteen, jos yritysten lainojen valtiontakausta nostettaisiin.

Elinkeinoministeri Kulmuni ehdotti valtiontakauksen nostamista Ylen Ykkösaamussa lauantaiaamuna. Voit katsoa lähetyksen klikkaamalla ylläolevaa kuvaa.

– Voisi olla järkevää, että valtion takausta nostettaisiin vähän suuremmaksi, esimerkiksi 80 prosenttiin, Kulmuni sanoi.

Nykyisin valtio takaa pienten ja keskisuurten yritysten lainoja noin puolella lainapääomasta.

Nostaminen laittaisi Kulmunin mukaan investointeja liikkeelle ja nostaisi sitä kautta työllisyyttä. Hän vie asian budjettiriiheen.

– Elinkeinoministerinä edistän tätä asiaa ja vien sitä eteenpäin.

Keskustan kannatus oli Ylen viime mittauksessa pohjalukemissa, eli vajaat 12 prosenttia (11,6 %).

Kulmuni on luvannut tuplata kannatuksen puolueen puheenjohtajana.