Trump: Yhdysvallat on valmiina vastaamaan Saudi-Arabiaa vastaan tehtyyn iskuun – Pompeo syyttää suoraan Irania

Presidentti Trump ei ole vielä maininnut, mitä maata hän pitää syyllisenä.

Saudi-Arabia
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump G7-kokouksessa 26. elokuuta Ranskassa.
Presidentti Trump sanoo Yhdysvaltojen olevan valmiina vastaamaan Saudi-Arabiaa vastaan tehtyyn hyökkäykseen.Ian Langsdon / EPA

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump sanoo maan olevan valmiina vastaamaan Saudi-Arabiaa vastaan tehtyyn hyökkäykseen.

– Meillä on syytä uskoa, että tiedämme syyllisen. Olemme valmiina vastaamaan, mutta odotamme kunnes kuulemme Saudi-Arabialta kenen he uskovat tehneen tämän hyökkäyksen, Trump kirjoitti Twitterissä.

Trump itse ei vielä ole nimennyt syylliseksi epäiltyä tahoa. Ulkoministeri Mike Pompeo on syyttänyt iskusta Irania.

– Huolimatta vetoomuksista rauhoittaa kriisiä, Iran on nyt tehnyt ennennäkemättömän hyökkäyksen maailman energiahuoltoa vastaan, Pompeo jyrisi.

Myös Saudi-Arabia sanoo, ettei muita syyllisehdokkaita ole. Uutistoimisto Reutersille puhunut saudiviranomainen kertoi, että iskussa käytetyt lennokit olivat samankaltaisia, kuin mitä huthi-kapinallisilla on ollut käytössä. Huthien arvioidaan saavan kalustonsa Iranilta.

– Ei ole epäilystäkään, etteikö Iran olisi vastuussa. Ihan sama, miten asia pilkotaan, muita ehdokkaita ei ole.

Iran on torjunut syytökset.

Jemenin huthi-kapinalliset ovat ilmoittautuneet iskujen tekijöiksi, mutta heidän väitettään ei ole pystytty vahvistamaan. Monet tahot ovat epäilleet huthien kykyä tehdä tällaisia iskuja.

Yhdysvalloissa tutkitaan lauantaina tehtyä iskua ja mahdollisia vastatoimia.

Kesäkuussa Iran pudotti yhdysvaltalaisen lennokin. Yhdysvallat oli tuolloin aikeissa tehdä vastaiskun Iraniin, mutta presidentti Trump perui sen viime hetkessä, koska iskun uskottiin aiheuttavan paljon ihmishenkien menetyksiä.

Trump perui iskut Iraniin vain kymmenen minuuttia ennen operaation aloittamista

Öljyn hinta on markkinoiden avauduttua lähtenyt voimakkaaseen nousuun.

Öljyn hinta pomppasi rajusti, pientä tasaantumista myöhemmin

Lähteet: AFP, AP, REUTERS, STT