Ohiajajat kuvasivat Karvian ulosajoa –pelastustyöntekijät joutuivat vaaraan

Karvian VPK muistuttaa, että kuvaaminen on epäkunnioittavaa myös onnettomuuden uhreja ja heidän omaisiaan kohtaan.

Karvia
Rikkinäinen auton tuulilasi.
Karvian VPK muistuttaa, että onnettomuuspaikalla kuvaaminen on epäkunnioittavaa uhreja kohtaan.Timo Nykyri / Yle

Onnettomuuspaikan kuvaaminen aiheutti useampia vaaratilanteita pelastustyöntekijöille Karviassa viikonvaihteessa. Nuori mies kuoli rajussa ulosajossa Karviassa lauantaina aamuyöllä.

Osa autoista ajoi Karvian VPK:n mukaan edestakaisin onnettomuuspaikan ohi ja otti kuvia.

– Ihmiset olivat selvästi ajaneet varta vasten paikalle katsomaan ja kuvaamaan, toteaa Karvian VPK:n päällikkö Martti Välimäki.

Kuvia ottivat myös autojen kuljettajat. Kuvaamiseen keskittyneiden kuljettajien vuoksi pelastajat joutuivat ainakin kahdesti vaaraan.

– Toinen ongelma on nopeudet. Onnettomuuspaikka ohitetaan turhan kovalla nopeudella.

VPK muistuttaa, että onnettomuuspaikalla kuvaaminen on myös hyvin epäkunnioittavaa onnettomuuden uhreja ja heidän omaisiaan kohtaan.