Apetit varoittaa: Tulos jää viime vuoden tasosta

Kannattavuutta heikentävät rypsipuristeen maailmanmarkkinahinnan lasku sekä rypsi- ja rapsiraaka-aineen nousseet kustannukset, yhtiö kertoo.

Tulosvaroitus
Apetit pakastevihanneksia
Apetitin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 146 miljoonaa euroa. Yhtiön operatiivinen liiketulos oli samaan aikaan lähes kolme miljoonaa euroa tappiolla.Ismo Pekkarinen / AOP

Elintarviketeollisuusyhtiö Apetit on antanut tulosvaroituksen. Konsernin koko vuoden operatiivinen liiketulos jää viime vuoden tasosta. Viime vuonna heikko sato painoi yhtiön liiketuloksen 1,0 miljoonaa euroa tappiolle, yhtiö kertoo (siirryt toiseen palveluun).

Kuluvan vuoden kannattavuutta painavat muun muassa rypsipuristeen maailmanmarkkinahinnan lasku sekä rypsi- ja rapsiraaka-aineen nousseet kustannukset. Lisäksi viljakaupan toimitusvolyymit ovat loppuvuonna pienempiä kuin yhtiö aiemmin ennusti.

Aiemmin Apetit arvioi, että koko vuoden operatiivinen liiketulos paranisi viime vuodesta.