Arkea maailmalta: Virolainen paiskii töitä usein kymmenenkin tuntia päivässä – työn ja vapaa-ajan ero on häilyvämpi kuin Suomessa

Viro on kapitalistinen kilpailuyhteiskunta, jonka työtahti välillä hirvittää, kirjoittaa Tallinnassa asuva toimittaja Silja Massa.

Viro
Silja Massa
Antti Haanpää / Yle

Kello on puoli yksi yöllä. Olen juuri nukahtamassa, kun sähköpostiin kilahtaa viesti viron opettajaltani. Opettaja suunnittelee tulevan viikon aikataulua ja ehdottaa keskustelunaiheita ensi tunniksi.

Virossa on tavallista hoitaa työasioita myöhään iltaisin ja viikonloppuisin. Työntekoa harvoin lopetetaan tietyllä kellonlyömällä.

– Työn ja vapaa-ajan ero on Virossa häilyvämpi kuin Suomessa, sanoo Suomen Viron-suurlähetystön talousasioihin perehtynyt neuvonantaja Hannu Arhinmäki.

Kun suomalainen toimistotyöntekijä sulkee työpaikan oven takanaan kello viideltä iltapäivällä, hänet saa todennäköisesti työasioissa kiinni seuraavan kerran vasta seuraavana aamuna.

Virossa puhelimeni pirisee työasioihin liittyen usein vielä seitsemältä tai kahdeksalta illalla. Yli kymmenen tunnin työpäivät ovat monilla aloilla tavallisia.

Työajan joustavuudessa on sekä hyviä että huonoja puolia.

Monet asiat hoituvat Virossa ripeämmin kuin Suomessa. Kun soitan Virossa pesukoneen korjaajalle tai pianonvirittäjälle, he saattavat raivata kalentereistaan tilaa ylimääräiselle työkeikalle, vaikka periaatteessa aikataulu olisi jo täynnä.

Isommassa mittakaavassa joustavuus näkyy siinä, että monet projektit Virossa etenevät suunnitteluvaiheesta toteutukseen hämmästyttävän nopeasti.

Otetaan esimerkiksi Tallinnan kaupunkisuunnittelu. Kun muutin Tallinnaan alkuvuodesta 2018, kaupungin satama-alueella A-ja D-terminaalien välissä oli joutomaata ja Noblessnerin vanhalla sukellusvenetelakalla seisoi joukko tyhjiä teollisuushalleja.

Puolentoista vuoden aikana kumpikin alue on muuttunut täysin. Niistä on tullut asuinalueita, joissa elää jo satoja tallinnalaisia. Uudenkarheiden asuinrakennusten seassa toimii ravintoloita, baareja ja kauppoja.

Kun nykyisin käyn Suomessa, huomaan ärsyyntyväni yritysten ja virastojen suppeista aukioloajoista. Miten on mahdollista, että niin monesta paikasta saa asiakaspalvelua vain maanantaista keskiviikkoon kello 10-14? Eivätkö suomalaisfirmat halua palvella asiakkaitaan?

Virolaiset naureskelevat joskus suomalaisten hitaudelle ja joustamattomuudelle.

Täällä ei pidetä jahkailusta. Tämä näkyy myös virolaisten tavassa viestiä toisilleen.

Suomessa olen tottunut vaihtamaan työasioihin liittyen pitkiä ja kohteliaita sähköposteja. Virossa saan huolellisesti muotoiltuihin viesteihini töksähtäviä vastauksia: ”Ok. Milloin?”, ”En tiedä vielä. Palaan.”

Virolainen tapa viestiä tuntui aluksi tylyltä, mutta nyt olen tottunut siihen. Täällä turhaan lörpöttelyyn ei haluta käyttää aikaa – mieluummin ryhdytään saman tien hommiin.

Virossa suositaankin sanontaa ”teeme ära” eli ”tehdään pois”.

Vaikka ihailen virolaisten ahkeruutta, työtahti täällä myös hirvittää. Moni tekee niin paljon töitä, etten voi kuin ihmetellä, kuinka he jaksavat.

Eivät kaikki jaksakaan. Unettomuus, stressi ja loppuunpalaminen ovat Virossa yleisiä, sanoo suurlähetystön Hannu Arhinmäki.

Hänen mukaansa työhyvinvointi on Virossa uusi käsite.

– Valistuneet työnantajat ovat vihdoin huomanneet, että panostamalla työhyvinvointiin he saavat uskollisempia ja sitoutuneempia työntekijöitä. Ongelma on, että jopa 99 prosenttia virolaisista yrityksistä on pienyrityksiä, joilla ei ole resursseja tai osaamista työhyvinvointiasioissa, Arhinmäki sanoo.

Rakenteilla oleva asuntola Tallinnassa.
Rakentaminen työllistää virolaisia Suomenlahden molemmin puolin. Virossa harva työntekijä kuuluu ammattiliittoon ja työsopimukset neuvotellaan monesti suoraan työnantajan kanssa.Vallo Kruuser

Työntekijöiden oikeuksia valvotaan Virossa huonosti. Ay-liike on heikko ja työntekijöiden irtisanominen helppoa.

Työehtosopimusten piirissä on vain noin neljännes virolaisista. He työskentelevät lähinnä julkisella sektorilla. Suurin osa työntekijöistä neuvottelee työehtosopimuksen suoraan työnantajan kanssa.

Työsuhteen alussa neuvotellaan yleensä myös palkka, sillä taulukkopalkkoja ei useimmissa ammateissa tunneta. Tätä pidetään yhtenä syynä siihen, että Virossa palkkaero miesten ja naisten välillä on Euroopan unionin suurin.

Virossa vallitsee työvoimapula, jonka seurauksena palkat ovat viime vuosina nousseet kovalla tahdilla. Keskipalkka on silti yhä vain noin kolmasosa suomalaisten keskipalkasta.

Joillakin aloilla palkat ovat niin matalat, että niillä on vaikea tulla toimeen.

Pitkien työpäivien paiskimisen taustalla ei siis välttämättä piilekään mikään mystinen virolainen yrittäjähenkisyys. Moni tekee paljon töitä, koska on pakko.

Mitä pidempään asun Virossa, sitä selvemmin tajuan, että maa on kapitalistinen kilpailuyhteiskunta, jossa vahvemmat jyräävät heikommat. Hyvin pärjääville maa on ketterä ja yrittäjämyönteinen, mutta heikossa asemassa oleville kova ja julma.

Hannu Arhinmäki kertoo, että Suomessa työskentelevien virolaisten haastatteluissa toistuvat samat kokemukset.

– He sanovat, että voivat vaikuttaa Suomessa omaan työhönsä enemmän kuin Virossa ja että työnantajat välittävät heistä enemmän. Ja vaikka Suomessa tehdään tunneissa laskettuna vähemmän töitä, työtehoa pidetään parempana.

Seuraavan kerran kun huomaan ärsyyntyväni suomalaisyritysten suppeista aukioloajoista, muistutan itselleni: suomalaisen yhteiskunnan hitaudessa ja joustamattomuudessa on myös paljon hyvää.