Huonekasvien harrastaminen on osa kotoilua – nyt nousussa ovat kaktukset

Kiinnostus on kasvanut erityisesti nuorten aikuisten parissa.

huonekasvit
Pieniä kaktuksia ruukuissa
Kaktukset ovat äärimmäisen helppohoitoisia, kunhan muistaa pitää näpit irti kastelukannusta.Harri Oksanen / Yle

Huonekasvien harrastamisesta on tullut yhä tärkeämpi osa suomalaisten elämää. Kasvien hankkiminen ja hoitaminen on osa laajempaa ilmiötä: kotoilua.

– Ihmiset haluat luoda ympärilleen viihtyisän ympäristön, jossa on myös mielekästä tekemistä, kuvailee Timo Taulavuori Puutarhaliitosta.

Hämeenlinnalaisen Kaisan Kukka Oy:n yrittäjä Annemari Kuvaja on huomannut, että myös kasvien hyödyllisyys kiinnostaa.

– Nyt suomalaiset alkavat huomata, kuinka viherkasvit luovat viihtyisyyttä. Niiden kaikki ilmaa puhdistavat ominaisuudet allekirjoittavat ihan oikeasti sen, että niihin kannattaa satsata, Kuvaja kertoo.

– Sanikkaislajikkeet ovat kaikista ilmaa puhdistavimpia eli ne poistavat kaikki muovijäännökset, pölyn ja paperipölyn.

Peikonlehti
Peikonlehti näkyy edelleen trendikkäissä sisustuskuvissa.Heli Kaski / Yle

Peikonlehti muodissa

Viherkasveihin hurahtaminen näkyi jokin aika sitten siinä, että kukkakaupoista ostettiin peikonlehdet loppuun. Talven ja ensi kesän suosikkilajiksi ovat nousemassa kaktukset.

– Varsinkin sisustussuunnittelijoiden ja bloggaajien suosioon ovat tulleet kaktukset. Kaktusmaailma on niin laaja ja monimuotoinen, että sieltä löytyy paljon erilaisia lajikkeita ja niistä voi tehdä vaikka istutusryhmiä, vinkkaa Annemari Kuvaja.

– Kaktukset ovat äärimmäisen helppohoitoisia, kunhan muistaa pitää näpit irti kastelukannusta.

Huonekasviseuran ja Puutarhaliiton arvioiden mukaan ainakin joka toisessa suomalaiskodissa on useita huonekasveja ja kiinnostus viherkasveihin kasvaa edelleen.

Huonekasviseura ry ja Puutarhaliitto järjestävät ensimmäisen valtakunnallisen Huonekasviviikon 16.-22. syyskuuta.