Polvijärven tulevaisuuden teema on yhdessä

Polvijärven uusi kuntastrategia on esillä maanantaina valtuustossa, ja kokousta seuraamaan toivotaan runsaasti kuntalaisia.

Polvijärvi
Polvijärven kunnanjohtaja Jari Tuononen seisoo kahden moposkootterin välissä.
Polvijärven kunnanjohtaja Jari Tuononen haluaa kaikki mukaan kunnan tulevaisuuden ideointiin. Pauliina Tolvanen / Yle

Polvijärvi haluaa koota kaikki alueella vaikuttavat ihmiset mukaan ideoimaan ja toimimaan kunnan hyväksi.

Kunta on valinnut uudistetun ilmeensä ja tavoitteensa teemaksi yhdessä.

Sillä muistutetaan, että kunnassa on kesäasukkat ja kunnan työntekijät mukaan huomioiden 5000 ihmistä, joiden hyvinvointi, ääni ja ideat ovat tärkeitä.

Valtuusto käsittelee uudistuvaa kuntastrategiaa maanantaina. Kokoukseen toivotaan saapuvan runsaasti polvijärveläisiä seuraamaan kuntansa tulevaisuuden suunnittelua.