Ilmapiiri kiristyy Persianlahdella – Iran ottanut haltuunsa jälleen uuden aluksen

Iran on uutistoimisto Reutersin mukaan ottanut öljynkuljetusaluksen. Sen epäillään Iranin viranomaisten mukaan salakuljettaneen dieseliä.

Ulkomaat
HASAN SHIRVANI/EPA
Aluksia ottavat haltuunsa Iranin vallankumouskaartin alukset. Vallattu tankkeri eteläisen Iranin aluevesillä heinäkuussa 2019.

Iranin kansalliskaartin pysäyttämä alus oli matkalla Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin. Sen lastina oli 250 000 litraa dieseliä. Aluksen miehistö on iranilaislähteiden mukaan luovutettu viranomaisille.

Iran otti aiemmin syyskuussa haltuunsa aluksen, jota syytettiin myös polttoaineen salakuljetuksesta. Aluksessa oli 12 hengen filippiiniläismiehistö.

Heinäkuussa Iran otti haltuunsa Britannian lipun alla purjehtineen ruotsalaisomisteisen tankkerin ja sen miehistön Hormuzinsalmella Persianlahdella. Osa miehistöstä vapautettiin syyskuun alussa.

Varustamo vahvistaa: Iran on vapauttanut seitsemän Stena Impero -öljytankkerin henkilöstön jäsentä