Mies löi ja vei viinapullon – tuomittiin vankeuteen

Syytetty kiisti teot eikä uhri muistanut tapahtumasta mitään.

pahoinpitely
Läheltä
Yle

Lappilainen mies on tuomittu vankeuteen pahoinpitelystä ja varkaudesta. Lapin käräjäoikeuden mukaan mies oli lyönyt toista miestä ja vienyt tältä viinapullon.

Tapaus sattui Pelkosenniemellä kesäkuussa vuonna 2018. Syytetty kiisti teot eikä uhri muistanut tapahtumasta mitään. Kumpikin oli tapahtumien aikaan vahvassa humalassa.

Oikeus kuitenkin uskoi todistajia, joiden mukaan uhri oli kaatunut iskun voimasta välittömästi maahan ja saanut kasvoihinsa vertavuotavan haavan.

Syytetty tuomittiin 20 päiväksi vankeuteen. Käräjäoikeuden mukaan rangaistus on ehdoton vankeus, koska mies oli tuomittu ehdottomiin vankeusrangaistuksiin aiemmin viime helmikuussa ja edellisen vuoden elokuussa.

Tuomiota alensi miehen saama toinen vankeustuomio, joka annettiin pian tapahtuman jälkeen. Syyttäjä vaatii miehelle ensisijaisesti rangaistusta ryöstöstä, mutta oikeus hylkäsi tämän syytteen.