Remontoitu tie kansallispuistoon ihastuttaa Oulangalla – "Tiellä näkee uutta kävijäkuntaa, kuten pyöräilijöitä ja jopa rullaluistelijoita

Paljon parjattu tieosuus sai päällysteen kesän kestäneen remontin päätteeksi.

tieverkot
Oulangan luontokeskukseen johtava tie.
Kävijämäärä Oulangalla on hypähtänyt reippaasti, kun tie puistoalueelle päällystettiin kesän aikana.Ensio Karjalainen / Yle

Syyskuun alkupuolella valmistunut Oulangan kansallispuistoon johtavan Liikasenvaarantien remontti on aiheuttanut ryntäyksen puistoalueille. Erityisesti kuusamolaiset ovat käyneet ahkerasti tutustumassa asfaltoituun 13 kilometrin tieosuuteen.

– Tuntui kyllä ihanalta viime kevään jälkeen katsella kaunista ja hyvää tietä. Maisematkin tien varrella näyttivät aiempaa kauniimmilta, kuvailee vierailuaan Oulangalle kuusamolainen Kari Tauriainen.

Kuluneen kesän aikana toteutettu remontti vähensi kävijämääriä Oulangalla ja paikallisia kävijöitä närästi erityisesti remontin aiheuttamat rengasvauriot.

– Väkimäärä Oulangalla on lisääntynyt huomattavasti tien asfaltoinnin jälkeen. Erityisesti kuusamolaiset ovat käyneet ahkerasti tutustumassa uuteen tiehen. Lisäksi tiellä näkee aivan uutta kävijäkuntaa, kuten pyöräilijöitä ja jopa rullaluistelijoita, toteaa Oulangan luontokeskuksen asiakaspalvelupäällikkö Airi Kallunki.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)