Kasitien penger tiivistetään Vassorinlahdella – edellisestä kunnostuksesta ei kahtakaan vuotta

Valtatie kahdeksan tulvaherkin kohta Mustasaaren Vassorinlahdella kaipaa edelleen vahvistusta.

tulvat
Tietyömaa
Tien korottamisen jälkeen ei meritulvan pitänyt päästä enää katkaisemaan liikennettä.Anna Wikman / Yle

Kasitietä ryhdytään jälleen parantamaan Vassorinlahden kohdalla Mustasaaressa. Nyt tien merenpuoleisen penkereen rakenteet vahvistetaan vesitiiviiksi. Tarkoitus on estää meriveden pääsy tulvatilanteessa tien rakenteisiin ja tien toiselle puolelle pellolle.

Pari vuotta sitten kasitietä korotettiin vajaalla metrillä noin 700 metrin matkalla. Tavoitteena oli, ettei merivesi enää pääsisi tielle ja tulvat haittaisi liikennettä. Tällöin ei huomioitu veden pääsyä tien rakenteisiin. Viimeisin tulva osoitti, ettei pelkkä korottaminen riitä.

– Viimeksi tulvavesi nousi viimeisellä sadalla metrillä ja meni rakenteen läpi. Nyt siihen laitetaan tiivis rakenne, sanoo Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksen projektipäällikkö Veijo Rajamäki.

Syksyn parannustyöt alkavat syys-lokakuun vaihteessa ja hankkeen hintalappu on noin 120 000 euroa. Valmista pitäisi olla parissa kuukaudessa.

Työt pyritään toteuttamaan niin, että liikenteelle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Liikenne voi väliaikaisesti olla ohjattuna yhdelle kaistalle.