Imatralla golfkentälle löytyi pelastaja – golffarit ehtivät jo pelätä kentän lakkauttamista

Metsäyhtiö Stora Enso kertoo hyväksyneensä ostotarjouksen suullisesti.

golf
Golfpallokori
Golftoiminta on jatkumassa Imatralla. Kuvituskuva. Mikko Savolainen / Yle

Metsäyhtiö Stora Enso on löytänyt Imatran golfkentälle ostajan.

Yhtiö on suullisesti hyväksynyt ostajan tarjouksen Imatran golfin maa-alueesta ja rakennuksista. Stora Enson viestintäjohtajan Satu Härkösen mukaan ostaja ei vielä halua nimeään julkisuuteen.

– Yritämme viimeistellä kaupan mahdollisimman nopeasti, Härkönen kertoo.

Uutisvuoksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan ostaja ei ole paikkakuntalaisia.

Stora Enso tiedotti kaupoista poikkeuksellisen aikaisessa vaiheessa, sillä asia on herättänyt kiinnostusta julkisuudessa.

Yhtiön mukaan golfkentän ostaja haluaa jatkaa golftoimintaa Imatralla.

– Tämä on win-win -tilanne. Stora Enso halusi luopua alueesta ja uusi omistaja haluaa jatkaa golftoimintaa.

Harrastajat pelkäsivät toiminnan loppumista

Stora Enso hankki osake-enemmistön Imatran Golf Oy:n osakkeista alkuvuodesta helpottaakseen maakauppojen tekemistä.

Stora Enso kertoi kaupoista Imatran Golf Oy:n yhtiökokouksessa tiistaina. Kauppasummaa Stora Enso ei kommentoi julkisuudessa.

Yhtiökokouksessa äänestettiin myös, pidetäänkö golfyhtiössä erikoistilintarkastusta. Äänestyksen tulos oli, ettei erityistilintarkastusta tehdä.

Golfkentän myynti ehti herättää huolta paikallisissa golffareissa. Harrastajat pelkäsivät, että toiminta loppuu Imatralla.

Imatran golfkenttä avattiin vuonna 1987. Immalanjärven rannalla sijaitsevalla puistokentällä on 18 reikää.