Analyysi: Trump on puun ja kuoren eli Saudi-Arabian ja Iranin välissä – Ilmapiiri Washingtonissa ei nyt kuitenkaan ole sotaisa

Sotatoimien pitäisi olla tarkkaan rajattuja, mutta riittävän voimakkaita. Toisaalta Trump ei voi vain sivuuttaa iskua Saudi-Arabian öljyjalostamoon, Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen kirjoittaa.

Donald Trump
Presidentti Donald Trump puhuu medialle Valkoisen talon pihalla.
Presidentti Donald Trump puhuu medialle Valkoisen talon pihalla.Jim Lo Scalzo / EPA

WASHINGTON Kongressin paluu kesälaitumilta töihin viime viikolla käynnisti politiikan syksyn Washingtonissa. Syksy on kuuma niin kuvainnollisesti kuin tosiasiallisestikin. Tiistaina lämpömittari näytti 26 celsiusastetta, mutta lähipäivinä elohopea nousee taas yli 30 asteeseen.

Eniten pääkaupungissa kuumotti viime viikonvaihteessa, kun öljynjalostamoon Saudi-Arabiassa tehty isku notkautti maailman energiamarkkinoita. Katseet kääntyivät Valkoiseen taloon.

Pian kävi selväksi, ettei presidentti Donald Trump suunnittele nopeita vastatoimia. Hän oli Floridassa ja vaikutti kiinnostuneemmalta golf-kenttänsä kunnosta hirmumyrsky Dorianin jälkeen. Lisäksi Trump oli vain muutamaa päivää aiemmin erottanut Iranin vastaisia sotatoimia rummuttaneen neuvonantajansa John Boltonin.

Maanantaina Trump sanoi, ettei toivo sotaa, vaikka Yhdysvallat onkin valmis siihen milloin tahansa. Hän sanoi odottavansa todisteita Iranin osallisuudesta jalostamoiskuihin ennen kuin päättää toimista. Trump oli siis varovaisempi kuin vaikkapa ulkoministeri Mike Pompeo, joka on surutta syyttänyt iskuista Irania.

Trumpin asenne kertoo poliittisesta ilmapiiristä. Aseelliselle konfliktille ei ole tällä hetkellä niin sanotusti tilausta. Irania enemmän poliitikkoja askarruttaa kauppasota Kiinan kanssa, joka saattaa syöstä Yhdysvaltain talouden taantumaan. Varsinkin jos kauppakiista laajenee Yhdysvaltain ja EU:n väliseksi, mikä on todellinen vaara.

Ylipäänsä vaikuttaa siltä, että Trumpin loputon riitely ja tviittitulva on puristanut mehut poliitikoista ja virkamieskunnasta.

– Sota tästä enää puuttuisi, kuuluu sananparsi tämän päivän Washingtonissa.

Persianlahdella on ollut kevään ja kesän aikana sarja pommi-iskuja öljytankkereihin. Iranin vallankumouskaarti on ottanut haltuunsa arabimaihin öljyä vieneitä tankkereita.

Iranilaisten pudotettua Yhdysvaltain tiedustelulennokin Trump kertoi pitäneensä jo sormeaan liipaisimella. Hän kuitenkin päätti perua suunnitellut kolme sotilasiskua (siirryt toiseen palveluun), koska ne olisivat voineet johtaa 150 ihmisen kuolemaan.

Riskit Iranissa ovat ennenkokemattoman suuria. Sotatoimet voivat sytyttää Lähi-idän liekkeihin. Tietoisuus siitä epäilemättä vaikuttaa Trumpin päätöksiin.

Hänen Iran-politiikkaansa ovat raamittaneet läheiset suhteet kahteen Iranin alueelliseen viholliseen, Israeliin ja Saudi-Arabiaan. Toisaalta hän haluaa tehdä kaiken eri tavalla kuin edeltäjänsä Barack Obama, mikä tarkoittaa halukkuutta neuvotella kahdenkeskisen sopimuksen ydinaseista Iranin johtajan kanssa.

Trump on yrittänyt vastaavaa diiliä Pohjois-Korean kanssa, mutta kahden huippukokouksen anti Kim Jong-unin kanssa on ollut vähäinen. Hänen suunniteltu tapaamisensa Iranin presidentin Hasan Ruhanin kanssa on nyt peruttu. Miesten piti tavata ensi viikolla New Yorkissa YK:n yleiskokouksen yhteydessä.

Saudi-Arabian osalta Trump vaalii (siirryt toiseen palveluun) maiden välisiä satojen miljardien dollareiden arvoisia kauppasuhteita. Se ei ole kirvoittanut pelkästään riemunhuutoja kotimaassa eikä varsinkaan ulkomailla.

Trumpin virallinen lausunto maailmaa kuohuttaneesta toimittaja Jamal Khashoggin murhasta oli ristiriitainen. Hän tuomitsi murhan ja sanoi Saudi-Arabian kruununprinssin mahdollisesti jopa tienneen siitä, mutta Yhdysvaltain pysyvän kaikesta huolimatta Saudi-Arabian järkähtämättömänä liittolaisena (siirryt toiseen palveluun).

Saudi-Arabiaa on syytetty terrorismin tukemisesta siinä missä Iraniakin. Yhdysvalloissa ei hevin unohdeta sitä, että syyskuun 2001 terrori-iskujen 19 konekaapparista 15 tuli Saudi-Arabiasta. Republikaanit messusivat asiasta Obaman aikana, nyt äänessä ovat demokraatit.

Demokraatit saivat syyn ilkkua Trumpin kulkevan Saudi-Arabian talutusnuorassa, kun hän sanoi odottavansa sieltä lisätietoa ja neuvoja, miten vastata öljynjalostamoiskuun.

Trump on puun ja kuoren välissä. Ellei jostain saada vedenpitäviä todisteita siitä, että Iranilla ei ollut mitään tekemistä iskun kanssa, hän ei voi vain sivuuttaa tapahtunutta. Se viestisi Teheraniin (siirryt toiseen palveluun), että hän todellakin on kiinnostuneempi omasta golf-kentästään kuin Saudi-Arabian öljykentästä.

Jos Trump päättää ryhtyä sotatoimiin, niiden on oltava niin tarkkoja, ettei alueen ruutitynnyri räjähdä. Samalla toimenpiteiden pitäisi kuitenkin olla niin jämäkkiä, että Iran myöntyisi tapaamiseen.

Trump haluaa neuvotella uuden ydinsopimuksen Iranin kanssa. Viime kuukausien tapahtumat ovat osoittaneet, että diilissä pitäisi ottaa huomioon paljon muutakin kuin ydinaseen kehittelyn estäminen. Esimerkiksi Iranin ohjukset ja sen kasvava sotilaallinen pullistelu ylipäätään.