Närpiöläiset vastasivat kuntaliitoskyselyyn aktiivisesti

Kaupunkilaisilta kysyttiin mielipidettä Närpiön ja Kaskisten mahdollisesta kuntaliitoksesta.

kuntaliitokset
En skylt där det står Närpes stad skymtar mellan två björkar i höstskrud..
Yle/Juho Karlsson

Närpiöläiset ovat osallistuneet aktiivisesti kuntaliitoskyselyyn. Närpiön ja Kaskisten kuntaliitoksesta oman kommenttinsa on antanut kaikkiaan 3400 närpiöläistä eli kyselyyn vastasi noin 46 prosenttia. Kaikkiaan kyselyitä lähetettiin 7300.

Kyselyä analysoiva Åbo Akademin tutkija Kim Strandberg kertoo, että vastausprosenttia voi pitää hyvänä.

– Yleensä tämänlaisissa kyselyissä ei päästä noin korkeaan vastausprosenttiin. Esimerkiksi Mustasaaren vastaavassa kyselyssä vastausprosentiksi tuli noin 43, kertoo Strandberg.

Hyvä osallistuminen kertoo hänen mielestään suoraan siitä, että asia kiinnostaa. Kaupunkilaiset ovat halunneet kertoa oman kantansa liitokseen.

Tarkemmat tulokset vasta Kaskisten äänestyksen jälkeen

Kyselyä analysoiva tutkija Kim Strandberg kertoo, että vastauksia on tullut varsin tasaisesti jokaisesta ikäryhmästä.

Hän on tyytyväinen, että myös nuoret ovat kyselyyn vastanneet. Tämän tarkempia tietoja ei kyselystä vielä anneta.

Närpilöläisten mielipiteet tulevat julki vasta syyskuun 30. päivä eli Kaskisten neuvoa antavan kansanäänestyksen jälkeen. Tälle on perusteensa.

– On hyvin tärkeää, ettei tämä saa vaikuttaa kansanäänestykseen mitenkään, ja sen takia ei sanota tuloksesta mitään ennen kuin Kaskisten kansanäänestys on pidetty.

Aiheesta lisää:

Kuntaliitosäänestyksestä tulossa tasainen Kaskisissa – kansanäänestys voi kääntää ennakkoasetelman

Neuvoa antava kansanäänetys pohdinnassa Kaskisissa

Närpiön ja Kaskisten kuntaliitosselvitys valmis