Kuluttaja: Miksi tuhlata uutuustelkkariin? Vanhat mallit tarjoavat enemmän vastinetta rahalle

"Vuoden vanha televisio ei ole hapantunut millään tavalla", sanoo Kuluttajan testauspäällikkö.

Kuluttaja-asiat
Asiakas katselee televisiovalikoimaa kodinkoneliikkeessä.
Testin perusteella vanhemmat mallit tarjoavat enemmän vastinetta rahalle.Mikko Koski / Yle

Kuluttajan (siirryt toiseen palveluun) suuri televisiotesti osoitti, että uudet televisiot ovat keskimäärin parempia kuin vanhat, mutta vanhemmat mallit tarjoavat enemmän vastinetta rahalle. Poistumassa olevien mallien hinnat ovat ehtineet jo pudota, mutta monet niistä ovat edelleen erittäin hyviä laitteita.

Testissä oli mukana peräti 196 televisiota. Joukosta löytyi jopa viiden tähden tuotteita, tosin kovaan hintaan. Oikein hyvän saa edullisemminkin.

– Televisiot on sellainen tuoteryhmä, että uutuusmallien hinta on korkea, mutta hinta alkaa pikkuhiljaa tippua. Jos on rahoistaan tarkka, meidän testituloksiamme kannattaa hyödyntää. Vuoden vanha televisio ei ole hapantunut millään tavalla, sanoo Kuluttajan testauspäällikkö Teemu Sysioja Ylelle.

Esimerkiksi 49–50-tuumaisten televisioiden kärkikymmenikön laitteissa ei ollut suuria laatueroja, vaan ne kaikki saivat neljä tähteä. Hintaeroja sen sijaan oli: ykköseksi tullut laite maksaa lähes tuhat euroa, kun seitsemänneksi tullut, saman merkin vanhempi malli maksaa vain 380 euroa.

Hifistelijä katsoo television eri ominaisuuksia

Äänenlaadussa on testitulosten perusteella paljon isommat erot kuin kuvanlaadussa. Tyypillisesti pienissä televisioissa on huonoin äänenlaatu.

Teemu Sysiojan mukaan television ostajan kannattaa myös miettiä, minkälaista hänen katselunsa on.

– Eri televisiot nousevat kärkeen riippuen katseltavasta kuvamateriaalista ja sen laadusta. Jos katsoo vain blu-ray-leffoja ja Netflixistä 4K-tarkkuuden ohjelmia, kannattaa valita eri malli kuin jos katsoo pelkästään normaalitarkkuuden tv-kuvaa. Tämä tietysti vaatii sitä, että jaksaa vähän kaivautua testituloksiin, Sysioja sanoo.

Televisiokaupoille lähdettäessä kannattaa testimenestyksen lisäksi tarkistaa tuotteen hintahistoria verkon hintaseurantapalveluista. Pahimmillaan tai parhaimmillaan hinnat vaihtelevat jopa kymmeniä prosentteja, kertoo Kuluttaja.