Ammattikorkeakoulu vastaa Pietarsaaren koodaripulaan uudella koulutusohjelmalla

Centria tarvitsee koulutuksen aloittamiseen rahaa Pietarsaaren kaupungilta.

ohjelmoijat
koodari digitalisaatio
Jyrki Lyytikkä / Yle

Ammattikorkeakoulu Centria kaavailee helpotusta Pietarsaaren seudun koodaripulaan uudella koulutuksella.

Vuoden kestävä ohjelmistokoulutus on suunnitelmissa aloittaa jo tammikuussa. Mukaan otetaan 25 opiskelijaa, eikä pohjakoulutusta vaadita.

Valtaosa opetuksesta annettaisiin Pietarsaaren Campus Allegrossa.

Koulutuksen aloittamiseen Centria hakee kolmivuotista rahoitusta Pietarsaarelta. Kaupungissa ei ole tarjottu aiemmin tietotekniikan koulutus.

– Toiveissa on saada kaupungilta 100 000 euroa vuodessa eli yhteensä noin 300 000 euroa. Sillä katettaisiin osa kustannuksista, kertoo koulutusalapäällikkö Jari Isohanni.

Pietarsaaren ja Kokkolan lähialueella on kymmeniä ohjelmistoyrityksiä, jotka kärsivät koodaripulasta. Lähinnä englanniksi tapahtuva opiskelu toteutettaisiin lähiopetuksena Pietarsaaressa.

Koulutus sisältäisi ohjelmointia, sen kehittämiseen tarvittavia taitoja ja asiakaslähtöisyyttä. Koulutus ei johda tutkintoon, mutta antaa alkueväät koodariuralla. Sen jälkeen opiskelija voi jatkaa opintoja insinöörin amk-tutkintoon johtavassa koulutuksessa Centriassa.