"Isä voi tulla impotentiksi jos osallistuu synnytykseen" – Sairaalasynnytysten historia on taistelua naisten oikeuksien ja tasa-arvon puolesta

Synnytysten kivunlievityksestä keskusteltiin 1970-luvulla aina eduskuntaa myöten.

synnytys
Sofianlehdonkatu 5. Vastasyntyneiden vauvojen sänkyjen rivistö Kätilöopiston sairaalan lastenhuoneessa.
Vastasyntyneiden vauvojen sänkyrivistö Kätilöopiston sairaalan lastenhuoneessa vuonna 1971.Eeva Rista / Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0

Miltä kuulostaisi synnytys ilman mahdollisuutta kivunlievitykseen, sairaalan tiukasti määrittelemässä asennossa? Välilihasi leikattaisiin, halusit sitä tai et, oli sille tarvetta tai ei. Synnytyksen jälkeen vauvasi olisi sairaalan omaisuutta. Vauvan kapaloisi aina kätilö, joka myös hoitaisi vauvan syöttämisen sairaalan tarkkaan määrittelemässä rytmissä. Isällä ei missään nimessä olisi mitään asiaa synnytykseen, saati mahdollisuutta osallistua vauvan hoitamiseen.

Tämä oli todellisuutta 1960-luvulla, jolloin Suomessa oli siirrytty kotisynnytyksistä sairaalasynnytyksiin.

– Sairaalamaailma oli aika kurinalainen, erittäin lääkärivetoinen ja hierarkinen. Synnyttäjä astui siihen koneeseen ja hän todellakin toimi sairaalan säännöillä. Sängyssä oli synnytettävä eikä siitä saanut nousta, vaikka monesti synnyttäjille voi olla helpompi olla pystyasennossa, kertoo elokuussa julkaistun tietokirjan Suomi synnytti – Kätilöiden kertomaa kirjoittanut toimittaja ja kätilö Laura Kosonen.

Kirja kokoaa suomalaisen sairaalasynnytyksen historian yksiin kansiin ensimmäistä kertaa. Samalla se kertoo naisten aseman ja koko hyvinvointivaltion kehittymisestä hieman toisenlaisesta näkökulmasta.

Kirjaa kirjoittaessaan Kosonen hämmästyi, miten lyhyt tasa-arvon historia Suomessa on.

– Millaisessa yhteiskunnassa oma äitini on synnyttänyt ja kasvattanut lapsiaan. Ei puhettakaan, että isäni olisi ollut synnytyksessä mukana. Eikä tarvitse mennä kuin mummooni, joka on synnyttänyt isäni mökissä. Miten naisten asemasta on puhuttu ja millaisia asioita on pohdittu. Ei ole ihme, että meillä on vielä näiden asioiden kanssa puuhaa, kun tämä on todella niin tuoretta ja keskuudessamme on niin paljon ihmisiä, jotka ovat eläneet toisenlaisen ajan, Kosonen pohtii.

Vastasyntyneitä vauvoja sängyissään lastenhuoneessa Kätilöopiston sairaalassa vierailutunnin aikaan vuonna 1975.
Vastasyntyneitä vauvoja sängyissään lastenhuoneessa Kätilöopiston sairaalassa vierailutunnin aikaan vuonna 1975.Eeva Rista / Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0

Kuuhunkin lennetään, mutta akat saavat huutaa kivusta

1960-luvulla keskusteltiin muun muassa ehkäisystä ja siitä, saako lapsilukua rajoittaa. Vuoden 1950 aborttilaki salli raskauden keskeytyksen jos äiti oli alaikäinen, raskaus oli alkanut raiskauksesta tai insestistä tai tuleva synnytys vaarantaisi äidin fyysisen tai henkisen terveyden.

Samaan aikaan pohdittiin myös naisen paikkaa, voiko nainen olla yhtä aikaa äiti ja käydä töissä. Käynnistyi ensimmäistä kertaa kotiäitiys vastaan uraäitiys -väittely, Kosonen kertoo kirjassaan, jossa on paljon lainauksia muun muassa sen ajan lehtikeskusteluista.

"He ovat ns. karriääri-naisia, joilla on elämässään eräänlainen miehinen roolihakuisuus, joka toisinaan saattaa olla hyvinkin tuskallista, jopa jotenkin pakonomaista ilman, että he itse sitä huomaavat." kirjoitti eräs erikoislääkäri Kätilö-lehdessä.

1960-luvulla uskottiin myös, että nainen voi oppia synnyttämään kivuttomasti kovan harjoittelun tuloksena. Synnytyskipua pidettiin vain opittuna reaktiona tai pelon aiheuttamana.

Muun muassa hengitystekniikoista tunnettua psykoprofylaktista menetelmää alettiin opettaa Kätilöopistolla 1960-luvun puolivälissä. Kivuttomia synnytyksiä ei menetelmällä kuitenkaan saavutettu.

"Eihän kukaan mene mihinkään toimenpiteeseen tai leikkaukseenkaan ilman kivunlievitystä."

Kätilöliiton puheenjohtaja Marjo Lyyra

1970-luvulla epiduraalin käyttö synnytyksissä yleistyi Euroopassa ja siitä alettiin tehdä tutkimusta. Pian synnyttäjät alkoivat vaatia sen laajempaa käyttöä Suomessakin.

"Aikakaudella, jolloin lennetään kuuhun, siirretään sydämiä ja muuta vastaavaa, akat vain saavat huutaa lapsivuoteissaan kuin aina ennenkin. Ilmeisesti ei ole tarpeeksi arvokkaasta asiasta kysymys. Jos tässä miesten maailmassa miehet synnyttäisivät, kuinkahan olisi?" kysyi mielipidekirjoittaja Helsingin Sanomissa.

"On turha väittää, etteikö voitaisi keksiä vaaratonta synnytyskipujen poistajaa. Maailmassa on keksitty napalm, sähköhammasharja ja hiukkaskiihdytin. Kysymys on vain halusta, tärkeysjärjestyksestä." totesi puolestaan feministi ja kirjailija Kaari Utrio.

Kiivas sananvaihto sai eduskunnankin liikkeelle. 40 naiskansanedustajaa teki aiheesta kirjallisen kysymyksen vuonna 1977. Asia eteni kuitenkin hitaasti ja vielä vuonna 1980 epiduraalin käyttö oli hyvin vähäistä.

– Se nostaa vielä tänä päivänäkin karvat pystyyn. Eihän kukaan mene mihinkään toimenpiteeseen tai leikkaukseenkaan ilman kivunlievitystä. Kyllä se oikeus pitää olla synnyttämisessäkin, hämmästelee 100-vuotisjuhlavuottaan viettävän Kätilöliiton puheenjohtaja Marjo Lyyra.

Synnytyksen näkeminen tekee isästä impotentin

"Minusta olisi ollut pelkästään piinallista, jos mieheni olisi nähnyt minut hikeä valuvana, pöhöttyneenä ja hampaita kirskuttavana alkuihmisenä" totesi nainen Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 1967.

Monen 1960-luvun isän ensikontakti omaan lapseen tapahtui sairaalan lastenhuoneen pleksilasin läpi.

Isien merkitys synnytyksessä mainittiin Kätilöopistolla ensimmäistä kertaa julkisesti vuonna 1966. Asenteiden muuttuminen oli kuitenkin hidasta. Useimmille kätilöille isien mukaantulo oli järkytys ja moni vastusti uudistusta.

– Isä voi tulla impotentiksi jos osallistuu synnytykseen, se oli hyvin yleinen perustelu. Ensimmäiset isät tulivat mukaan synnytykseen Kätilöopistolla. Isien piti käydä hyvin perusteellinen valmennus ja pukeutua suojavaatteisiin. Heille laadittiin erilliset ohjeet, joissa neuvottiin välttämään kätilölle puhumista ja kiellettiin valokuvauskoneen käyttäminen. Siellä oltiin todella herran nuhteessa, Kosonen kertoo.

Tuoreet vanhemmat vanhalla Kätilöopistolla vuonna 1959.
Tuoreet vanhemmat vanhalla Kätilöopistolla vuonna 1959.Pertti-Juhani Palmio / Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0

Isien läsnäolo synnytyksissä koki takapakin vuonna 1972. Kätilöopiston sairaalassa puhkesi vastasyntyneiden salmonellaepidemia, joka sairastutti kymmeniä lapsia. Syy vieritettiin aluksi isien harteille. Epidemian lähteeksi paljastui pian lomamatkaltaan tartunnan saanut lastenhoitaja, mutta silti isien pääsy takaisin synnytyksiin evättiin.

"Isien mukanaolo on kamala sirkus. Poikkeuksia tietenkin on. Mutta yleensä isistä on paljon harmia. Yksi haisee viinalle, yksi kysyy makuupaikkaa, yksi kysyy voileipiä." perusteli Kätilöopiston johtaja, professori Erkki Jäämeri, jonka mukaan isät ovat mukana "pelkästään sensaationhalusta".

Isät pääsivät takaisin Kätilöopiston synnytyssaleihin vasta joulukuussa 1976.

Kaikkiaan keskustelua isien osallistumisesta käytiin koko 1970-luvun ajan. Viimeisenä isien mukaan tulemisen salli Turun yliopistollinen sairaala vuonna 1981.

Isien kelpuuttamiseen lapsensa tasavertaiseksi hoitajaksi äidin rinnalla oli kuitenkin vielä pitkä matka.

– Vasta paljon myöhemmin isät pääsivät hoitamaan omaa vauvaansa lapsivuodeosastolle. Perhehuoneet tulivat laajemmin käyttöön vasta 2000-luvulla, Kosonen toteaa.

Älä koske minun välilihaani

Väliliha leikataan juuri ennen vauvan syntymää jos syntymää täytyy nopeuttaa vauvan voinnin vuoksi, jos vauva syntyy imukupin avustuksella tai jos kätilö arvioi välilihan sellaiseksi, että sen leikkaaminen pienentää riskiä pahempiin repeämiin.

Sairaalasynnytysten alkuvaiheessa välilihan leikkaamisesta tuli rutiinitoimenpide ja sen ajateltiin kuuluvan hyvään synnytykseen. Vielä 1980-luvun alussa kätilö leikkasi synnyttäjän välilihan lähes rutiininomaisesti.

– Kätilöopistolla kerrottiin, että joskus kätilö leikkasi välilihan hätäpäissään sen jälkeen, kun vauva oli jo syntynyt, ettei vaan tulisi moitteita, kertoo itsekin Kätilöopistolla työskennellyt Kosonen.

Kätilöopisto vuonna 1974.
Kätilöopisto vuonna 1974. Kätilöopiston ensimmäinen vauva syntyi 11. huhtikuuta 1960 ja viimeinen vauva 18. lokakuuta 2017.Volker von Bonin / Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0

80–90-luvun taitteessa väliliha politisoitui. Sen leikkaamisesta tuli symboli vallankäytölle ja naisen oikeutta omaan kehoonsa väheksyvälle hoitokulttuurille.

– Samaan aikaan tutkimusnäytöllä todettiin, että rutiininomainen välilihan leikkaus synnytyksessä ei ole tarpeen, vaan sitä pitäisi tarkkaan harkita. Välilihasta tuli aktiivisen synnytyksen aallon symboli: älkää koskeko minun välilihaani, Kosonen sanoo.

Aktiivisen synnytyksen aallossa naiset alkoivat uhmaamaan perinteisiä synnytystapoja ja sairaalan käytäntöjä aiempaa ponnekkaammin. Naiset halusivat itse päättää, miten synnyttävät ja missä asennossa.

Se oli iso kulttuurin muutos, joka tosin eteni hitaammin kuin synnyttäjien toiveet, mutta se lopulta muutti myös kätilön työtä, Kosonen sanoo.

– Synnytykset oli totuttu hoitamaan tietyllä tavalla. Instrumentitkin olivat tietynlaisessa viuhkassa ja synnytyssairaalassa oli lähes sotilaallinen kuri. Yhtäkkiä tulikin synnyttäjät, jotka halusivat murtaa tämän. Kätilön tehtäväksi tuli tukea naista synnytyksessä sillä tavalla, kuin hän itse haluaa tulla tuetuksi.

Äiti sai viimein hoitaa vauvansa itse

Samaan aikaan myös lapsen asema muuttui: vauva ei enää ollutkaan sairaalan omaisuutta.

Vielä pitkälle 1980-luvulla äidit ja vauvat hoidettiin erillään toisistaan. Lastenhoitaja syötti vauvan neljän tunnin välein. Syöttöaikoina vauvat vietiin äitiensä rinnalle noin puoleksi tunniksi.

"Itku pusertui meidän äitiparkojen silmistä kun ensi kerran saimme esikoisemme luoksemme syömään. Lastenhoitaja tuikkasi kiireissään nyytin sängyn päälle ja meni menojaan." kertoi ensisynnyttäjä Kätilö-lehdessä vuonna 1961.

Vastasyntynyt lapsi kapaloituna kätilön käsissä 1960-luvulla.
Vastasyntyneen kapalointi kuului kätilön tehtäviin. Kuva 1960-luvulta.Jernvall Juha / Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0

Vauvantahtisuus, perhekeskeisyys ja varhainen vuorovaikutus olivat vielä tuntemattomia käsitteitä. Äidin ja vauvan erottamista perusteltiin ennen kaikkea sillä, että synnyttäneen äidin täytyi saada levätä.

– Moni äiti saattoi lähteä synnytyssairaalasta ilman, että hän oli kertaakaan avannut vauvansa kapaloa. Voin kuvitella, että siinä on vähän epävarma olotila, Kosonen pohtii.

Vähitellen sairaalan oli aika luovuttaa vauva vanhemmilleen. 1990-luvun puolivälissä tiedettiin jo, että vauvan sopeutuminen kohdun ulkopuoliseen elämään on stressittömintä, kun hän saa olla ihokontaktissa äidin kanssa.

Tämäkään uudistus ei ollut helppo, etenkään lastenhoitajille, jotka olivat tottuneet huolehtimaan vauvojen hyvinvoinnista.

– Kätilöt opettelivat tekemään työtään lapsivuodeosastoilla kädet selän takana, jotta he eivät itse tehneet, vaan neuvoivat vanhempia siinä tekemisessä, Kosonen kertoo.

Synnytyspelko tunnistettiin 2000-luvulla

Vasta 2000-luvulla suomalaisissa synnytyssairaaloissa ymmärrettiin, että lääkärin tai kätilön näkemys synnytyksen kulusta ei ole ainoa oikea totuus.

– Otettiin todesta naisen oma kokemus synnytyksestä. Vaikka synnytys olisi mennyt hyvin lääketieteen ja kätilön näkökulmasta, niin synnyttäjän kokemus siitä saattaa olla ihan toinen ja se on ihan yhtä totta, Kosonen sanoo.

Myös synnytyspelko alettiin ottaa kunnolla todesta, Kosonen kertoo.

– Vielä 90-luvulla monesti synnytyspelkodiagnoosi piilotettiin jonkun toisen diagnoosin taakse. Saatettiin tehdä sektio synnytyspelon vuoksi, mutta diagnoosissa lukikin suhteellisesti ahdas lantio.

Esimerkiksi vuonna 1996 Suomessa tehtiin ahtaan lantion vuoksi yli 700 keisarinleikkausta. Synnytyspelko oli virallisena syynä vain sadassa suunnitellussa sektiossa. Vuonna 2010 ahtaan lantion diagnoosilla tehtiin enää noin 300 keisarinleikkausta. Synnytyspelon vuoksi tuolloin hoidettiin jo yli 4 000 äitiä. Heistä suurin osa synnytti kuitenkin alateitse.

Sairaalasynnytysten historiassa kiinnostavaa on Kososen mukaan se, että sama teema, naisen itsemääräämisoikeus, on tavalla tai toisella toistunut kaikkien eri vuosikymmenien keskusteluissa.

– Se on aina vain tullut vähän eri näkökulmista esiin ja ajalleen ominaisesti. Viime kevään keskustelut synnytysväkivallasta kertovat myös naisen itsemääräämisoikeudesta. Se liittyy #metoo -ilmiöön ja heijastelee sillä tavalla tätä aikaa.

Laura Kosonen
Ylen toimittaja Laura Kosonen halusi koota talteen eri vuosikymmenten kätilöiden perimätiedon suomalaisesta synnytyksen hoidosta. – 60-luvun alun kätilöiden rivit ovat jo aika harvat. Onneksi sain heistä muutamia kirjaan haastateltaviksi, Kosonen iloitsee.Heikki Haapalainen / Yle

"Etuoikeus olla läsnä niin ainutlaatuisella hetkellä"

Koko 17-vuotisen kätilön uransa 2000-luvulla tehnyt Kätilöliiton puheenjohtaja Lyyra arvelee, että isoimmat taistelut ovat nyt takana päin. Lyyran mukaan tällä vuosituhannella kätilön varsinainen työ ei ole enää kokenut kovin suuria muutoksia.

– Ihan urani alkuvaiheessa synnytykset hoidettiin vielä steriilisti. Kun lapsi rupesi syntymään, äidille laitettiin steriilit aluset, tehtiin alapesu ja kätilö odotti steriilit hanskat kourassa milloin lapsi syntyy. Sitten on tullut esimerkiksi erilaisia tarkempia laitteita, joilla sikiön vointia voi seurata, Lyyra muistelee.

Tänä päivänä kätilön rooli on olla kanssakulkija ja läsnäolija.

– Annat tukea, tietoa ja kannustusta ja olet siinä äidin vieressä. Äiti ja vauva hoitavat sen homman. Parhaimmillaan synnytyksen kulkuun ei tarvitse puuttua millään tavalla, Lyyra sanoo.

Alunperin toimittajana työskennellyt Kosonen opiskeli kätilöksi kolmekymppisenä. Kätilön töitä hän ehti tehdä melkein kymmenen vuotta.

Nyt hän on työskennellyt puolisentoista vuotta Ylellä Joensuun toimituksessa, mutta ikävöi ajoittain kovastikin kätilön työhön.

– Kätilön identiteetti on monilla tosi syvällä ja tosi vahva. Kätilön työssä on älytön etuoikeus olla läsnä niin ainutlaatuisella hetkellä. Joskus kun tuntuu, että joku kohtaaminen onnistui, se on tosi palkitsevaa.

Yhdestä onnistuneesta kohtaamisesta Kosonen kertoo muutaman vuoden takaa. Häntä oli aluksi harmittanut mennä iltavuoroon jouluaattona, kun muu perhe oli jäänyt viettämään joulua. Mutta sitten hän saikin kokea jotain ikimuistoista, jonka muisteleminen saa hänet yhä liikuttuneeksi.

– Ensisynnyttäjän lapsi syntyi joskus kahdeksan aikaan jouluaattoiltana. Synnytyssalissa paloi jouluvalot, tilanne oli rauhallinen, lapsi oli äitinsä rinnan päällä ja isä oli siinä vieressä. Sitten laulettiin Heinillä härkien kaukalon yhdessä perheen kanssa ja se oli jotenkin ihan hirveän liikuttava hetki.

Voit keskustella aiheesta klo 22.00 saakka.